LEHTIKUVA
Välikysymys meni hallituspuolueilla tunteisiin – vasemmiston Saramo syytti Puolaa Valko-Venäjän masinoimasta rajakriisistä
Eduskunnan välikysymyskeskustelussa kuultiin eilen hallituspuolueiden edustajilta kirjavia ja outoja vastauspuheenvuoroja, joista oli toisinaan vaikea päätellä, oliko esitettyjen kysymysten asiasisältöä ymmärretty ollenkaan.
Eilen eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa oppositio perussuomalaisten johdolla vaati hallitukselta saada tietää muun muassa, miten Suomi on varautunut siirtolaisvirtojen ohjaamiseen perustuvaan hybridivaikuttamiseen, tukeeko hallitus Puolan ja Latvian päätöstä olla vastaanottamatta turvapaikkahakemuksia väliaikaisesti sekä miksi ministerien lausunnot eroavat toisistaan ja samankin ministerin lausunnot eroavat toisistaan päivästä riippuen.
Hallituspuolueiden edustajilta saatiin kirjavia vastauspuheenvuoroja, joista oli toisinaan vaikea päätellä, oliko esitettyjen kysymysten asiasisältöä ymmärretty ollenkaan. Myös kokonaiskuva tilanteesta näytti jääneen monella hämäräksi.
Monet vastaukset karkasivat laukalle ja oppositio sai kuullakseen vastauspuhetta, jossa mentiin tunne edellä asiasisällön jäädessä vähälle. Suomen Uutiset poimi keskustelusta muutamia erikoisia puheenvuoroja:
– Mitään todellista kriisiä Puolan turvallisuudelle rajalla ei siis ole ollut. Asian tyylikkään hoitamisen sijaan Puola on itse ylläpitänyt kriisiä ja estänyt toimittajia ja ihmisoikeusjärjestöjä pääsemästä rajalle.
Jussi Saramo (vas)
– Yhtä selvää on, että välikysymyksessä nyt esiin nostettu hätätilapykälä turvapaikkahakemusten vastaanottamisen täydestä keskeyttämisestä ei ole mahdollinen perustuslakimme eikä Euroopan unionin lainsäädännön puitteissa.
Krista Mikkonen (vihr)
– Hybridivaikuttamisen edessä meidän on unionina ja Suomena oltava toimintakykyisiä ja ihmisten edessä ihmisiä.
Matti Vanhanen (kesk)
– Kuten edustaja Vanhanen totesi, ihmisten edessä olemme ihmisiä.
Heidi Viljanen (sd)
– Me emme voi vain täällä käpertyä ja katsoa, ketä rajalle tulee, vaan meidän pitää edistää EU:n arvoja entistä määrätietoisemmin.
Tytti Tuppurainen (sd)
– Sekin on hyvä pitää mielessä, ettei laajamittainen maahantulo ole mitenkään väistämättä tai aina hybridivaikuttamista. Kyse on pohjimmiltaan siitä, miten kestävää yhteiskuntaa rakennamme.
Atte Harjanne (vihr)
– Olin niin syvällisissä ajatuksissani. Tämä on poikkeuksellista, että kokoomus lähtee tekemään näin merkittävällä turvallisuus‑ ja ulkopoliittisella asialla sisäpolitiikkaa. Minä en muista sellaista oman yli 30-vuotisen urani aikana. Tilanteessa — hei kamoon — jossa meidän pitäisi kansallisten etujen vuoksi pyrkiä olemaan mahdollisimman yhtenäisiä, kun rajoillamme erilaiset diktaattorit harjoittavat todella vastenmielistä politiikkaa.
Jukka Gustafsson (sd)
– Nyt kysyttiin siitä, että jos pitää ihmisoikeudet tai turvallisuus valita, ja tiedän monta tapausta, jossa turvallisuus on valittu ja on mennyt huonosti.
Anders Adlercreutz (r)
– Hybridivaikuttamisen tavoite on aiheuttaa kohdemaassa hämmennystä, sekaannusta, epäluottamusta. Tämä koskee yhtä hyvin valeuutisten levittämistä kuin epätoivoisten ihmisten hyväksikäyttöä rajalla. Ja juuri tätä hybridivaikuttajien tavoitettahan opposition välikysymys edistää.
Satu Hassi (vihr)
– Vuosina 2015—2016 Suomen rajavalvonta toimi mallikkaasti. Puolan rajalla nyt odottavia noin 2 000:ta siirtolaista huomattavasti suurempi määrä tulijoita otettiin asiallisesti ja hyvässä järjestyksessä vastaan, ohjattiin vastaanottokeskuksiin suojaan ja turvapaikanhakuprosessiin. Tämä osa toimi siis hienosti. Se, missä on selvästi parantamisen varaa, on turvapaikkahakemusten käsittelyprosessimme.
Inka Hopsu (vihr)
– Missään olosuhteissa me emme voi emmekä me saa vesittää kansainvälisiä sopimuksia, emmekä me voi sulkea myöskään korviamme hädänalaisten ihmisten avunhuudoilta.
Katja Hänninen (vas)
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Heidi Viljanen Katja Hänninen Inka Hopsu puheenvuoro hätätilapykälä Anders Adlercreutz hybridivaikuttaminen Jukka Gustafsson Valko-Venäjä hallituspuolueet Krista Mikkonen Atte Harjanne Siirtolaiskriisi turvapaikkahakemukset Satu Hassi Tytti Tuppurainen Puola Jussi Saramo Matti Vanhanen Suomi Välikysymys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Antikainen: Onko hallituksen ainoa vastaus hybridivaikuttamiseen kotimaisen opposition demonisointi?
Purra vihreälle sisäministerille: ”Se, että ette näe massasiirtolaisuudesta seuraavan minkäänlaisia ongelmia kohdemaalle, luo itsessään hybridivaikuttamisen mahdollisuuden”
Purra: Salakuljettajien ja siirtolaisten tiedossa on, minne kannattaa suunnata ja mitä porsaanreikiä maahan pääsyyn voi hyödyntää – ”Jokainen ministerin ajattelematon ulostulo kuin kutsuhuuto”
Vihreät puhuu jatkuvasti asian vierestä – Purra: ”Kun hyvyyttä käytetään pahojen keinojen kautta, vihreillä ei ole työkaluja”
Immonen: Kansainvälisten sopimusten nyrjähtänyt tulkinta on uhka suomalaisten turvallisuudelle
Halla-aho: ”Kun maahantunkeutujat jo rynkyttävät raja-aitoja, valtion on kyettävä puolustamaan itseään”
Pentagonin professori varoittaa: Ihmisen aivot ovat uuden sodan taistelukenttä
Puola korottaa panoksia oikeusvaltiokiistassa – nyt huutia sai Euroopan ihmisoikeustuomioistuin
Antikainen: Miksi sisäministeriö haluaa palkita laittomasti maassa olevat sotilaskarkurit oleskeluluvilla?
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lakivaliokunnan perussuomalaiset iloitsevat joululahjarahasta – ”Menee varmasti hyvään käyttöön”
Eduskunnan perinteiset joululahjarahat hyväksyttiin tänään 11.12.2024 valtiovarainvaliokunnan kokouksessa. Jakovaroista 300 000 euroa suunnattiin vankien päihdekuntoutukseen ja 150 000 euroa Rikosuhripäivystyksen toimintaan lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen. Lakivaliokunnan perussuomalaiset ovat mielissään jakokohteista.