LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Valelääkäri teki ympärileikkauksia juottopistoolilla – sai ehdollisen tuomion
Valelääkäri suoritti poikien ympärileikkauksia tavallisella, harrastuksista ja rakennuksilta tutulla juottopistoolilla ja aiheutti uhreilleen kivuliaita vammoja. 30-vuotias mies Gävlestä todettiin syylliseksi pahoinpitelyyn ja ruumiinvamman tuottamiseen, kertoo SVT.
Mies itse väitti, että hänellä on Syyriasta hankittu lääketieteellinen koulutus ja siten oikeus tehdä ympärileikkauksia. Miehen operoimat lapset kertoivat tapausta selvittäville lääkäreille, etteivät itsekään uskoneet ympärileikkaajan ammattitaitoon, sillä jälki oli vähintäänkin huolimatonta.
Kipujen takia osa potilaista ei pystynyt kävelemään operaation jälkeen.
Syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
Ympärileikkaukset tehtiin poikien omaisten pyynnöstä ja niistä maksettiin valelääkärille 2 000 kruunua.
Valelääkärin tuomio on ehdollinen, sisältäen 180 päivää yhdyskuntapalvelua. Korvauksia tuli maksettavaksi 55 000 kruunua (5 416 euroa). Syyttäjä oli vaatinut miehelle kahden vuoden vankilatuomiota. On mahdollista, että tuomiosta valitetaan.
Artikkeliin liittyvät aiheet
- omaisten ehdoilla ruumiinvamman tuottaminen yhdyskuntapalvelu ehdollinen tuomio juottopistooli juottokolvi Gävle valelääkäri poikien ympärileikkaukset korvaukset Ympärileikkaus Uskonto Pahoinpitely Syyria
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Kouluilla kehnot mahdollisuudet estää tyttöjen ympärileikkauksia
Ympärileikkauskielto etenee eduskunnassa – Perussuomalaiset: pitäisi koskea myös poikia
Poikavauva ympärileikattiin salaa, äidin kielloista huolimatta – voiko tämä olla laillista?
Immonen: Poikien ei-lääketieteelliset ympärileikkaukset kiellettävä lailla
Kansalaisaloite kieltäisi poikien ympärileikkaukset – Bergbom: “Turha sukuelinkirurgia on lapsen pahoinpitelyä”
Kansalaisaloitteella yli 22 000 allekirjoitusta: “Tyttöjä ei saa silpoa, miksi poikia saisi?”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää