Vakavasti sairastunutta tytärtään hoitava Rantanen: ”Ministerin tehtävään on mahdollista saada sijainen, äitiä kukaan ei voi sijaistaa”

Sisäministeri Mari Rantanen jää väliaikaisesti vuoden loppuun saakka sivuun sisäministerin tehtävästä perhesyiden vuoksi. Rantanen kertoi asiasta tänään tiedotustilaisuudessa.

– Lapseni äkillisen ja vakavan sairauden ja siitä johtuvan oletetusti pitkän toipumisajan vuoksi siirryn väliaikaisesti sivuun ministerin tehtävästä, tämänhetkisen arvion mukaan vuoden loppuun saakka, Rantanen sanoo.

Sisäministerin tehtävä on yksi tärkeimmistä hallituksessa. Rantanen kuvaa tehtävää myös itselleen mieluisaksi, mutta tänä syksynä painavat perhesyyt menevät edelle.

– Ministerin tehtävään on mahdollista saada sijainen. Sen sijaan äitiä kukaan ei voi sijaistaa, Rantanen perustelee.

Neljän kuukauden ajaksi, vuoden loppuun saakka sisäministerin asiat siirtyvät liikenneministeri Lulu Ranteelle, joka saa hoidettavakseen tuplasalkun.

Ainoa oikea ratkaisu

Rantanen kuvaa, että henkilökohtainen ratkaisu jäädä sivuun syksyn ajaksi on ainoa mahdollinen, koska sisäasiainhallinto ansaitsee ministerin, joka on käytettävissä.

– En ole tehnyt päätöstä kevyillä perusteilla. Vaikka rakastan tehtävääni, rakastan lastani vielä enemmän, Rantanen sanoo.

Myös perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kuvaa ministerikollegansa Rantasen päätöstä ainoaksi oikeaksi tässä tilanteessa.

Rantanen sanoo, että päätös siirtyä tilapäisesti sivuun ministerin tehtävästä kypsyi valmiiksi viimeksi kuluneen viikon aikana.

– Paras arvio on, että tämä järjestely riittää. Tarkoitukseni on palata tehtäviini jo vuodenvaihteen jälkeen. Siihen asti keskityn oman lapseni hyvinvointiin ja terveyteen. Olen kuitenkin valmis tarvittaessa auttamaan ministeri Rannetta hänen tehtävässään.

Kova päätös nuorena äitinä

Sisäministeri Rantanen on taustaltaan poliisi, ensihoitaja, sairaanhoitaja ja lähihoitaja. Hän nousi eduskuntaan ensi kerran vuoden 2019 vaaleissa.

Sisäministerin tehtävässä ja kaikissa aiemmissa töissään Rantasen elämässä on rinnalla kulkenut myös toinen työ, sillä Rantanen on ollut Jenna-tyttärensä omaishoitajana tämän lapsuudesta saakka.

Rantanen tuli äidiksi jo 19-vuotiaana, samaan aikaan kun hän opiskeli ensimmäiseen ammattiinsa lähihoitajaksi. Lapsen isä ei jäänyt mukaan kuvioihin, mutta se seikka ei aiheuttanut ongelmaa Rantaselle.

Tytär syntyi terveenä, mutta jo vauva-aikana pian havaittiin, että tyttären motorinen kehitys ei edennyt. Tilanne johti pitkiin tutkimuksiin, ja Rantanen vietti välillä tyttärensä kanssa jopa useita päiviä sairaalan lastenneurologian osastolla.

Ensiksi Jennalla havaittiin cp-vamma ja myöhemmin kehitysvamma. Tieto oli nuorelle äidille pysäyttävä. Rantanen teki kuitenkin jo nuorena päätöksen tyttärensä tukemisesta niin pitkään kuin tarvitsee, koska halusi osaltaan huolehtia tyttärensä tarvitsemasta hoidosta mahdollisimman hyvin.

Puolison tuki on korvaamatonta

Vaikeavammaisen lapsen perhe tarvitsee paljon tukea lapsen koko eliniän aikana. Terve lapsi oppii viiteen ikävuoteen mennessä pukemaan, peseytymään ja syömään itse. Vaikeavammainen ei kuitenkaan osaa tehdä näitä asioita vielä 14-, 16- tai jopa 20-vuotiaanakaan.

– Lisäksi elämässä on terapeutteja, lääkäreitä ja hoitajia sekä isot määrät hoitoon liittyviä lääkityksiä, Rantanen sanoo ja lisää, että erityisesti yksinhuoltajalla on iso työ pitää kaikki langat käsissään.

Mari oli vuosia tyttärensä yksinhuoltaja, kunnes elämään tuli nykyinen aviomies Marko. Pariskunta on ollut yhdessä jo parikymmentä vuotta.

Rantanen arvioi, että ilman puolisonsa tukea hänen olisi tuskin ollut edes mahdollista ottaa ministerin tehtävää vastaan.

Rantanen kuvaa puolisoaan ”peruskallioksi”, jonka apu ja tuki on ollut korvaamatonta. Marko hoitaa Jennaa kuin omaa tytärtään.

Vaikeasti vammaisille on aikuisikään ehtiessään tarjolla myös hoitolaitoksia ja muita asumisyksiköitä. Palvelujen taso tosin vaihtelee. Rantasen perheessäkin on takana yksi tyttären asumiskokeilu, josta saadut huonot kokemukset johtivat päätökseen, että on parempi, että tytär asuu äitinsä luona.

Viime vuosina hoivakotien ongelmat ovat nousseet laajempaan kansalaiskeskusteluun, mikä osaltaan kannustaa hoivayksiköitä parantamaan palvelujensa laatua, ja myös viranomaiset kiinnittävät toimintaan enemmän huomiota.

Omaishoitajan työ ohjasi politiikkaan

Rantanen siis tietää omakohtaisesti omaishoitajan aseman haasteet sekä sen, kuinka yhteiskunta tarjoaa apuaan vammaisen lapsen perheelle.

Vuosien varrelle on mahtunut muutama kova paikka.

Viime vuosikymmenellä Rantasen vaikeavammaiselle tyttärelle tehtiin iso selkäleikkaus, josta selviytymiseen annettiin vain 50 prosentin mahdollisuus. Leikkaushuoneen ovet menivät kiinni, eikä Mari tiennyt, näkeekö hän lastaan enää koskaan elossa. Leikkaus kesti yhdeksän tuntia, ja aika tuntui tyttären äidistä ikuisuudelta.

Vaikeavammaisen lapsen omaishoitaminen voisi joillekin ihmisille olla este uusille asioille elämässä. Rantasen kohdalla omaishoitajuus kuitenkin ohjasi politiikkaan.

Kollegojen tuki auttoi

Rantanen ajatteli, ettei vammaisen lapsen perhe voi olla eriarvoinen muihin verrattuna, ja hän halusi tehdä jotakin asioiden eteen. Rantanen aloitti kuntapolitiikassa, jossa on vaikuttanut jo vuodesta 2008 alkaen.

Omaishoitajan velvollisuudet tuntuivat myös tuoreen kansanedustajan työn alussa keväällä viisi vuotta sitten Rantasen noustua eduskuntaan ensi kerran.

Rantanen kuvaa, että lapsensa sairastamisen vuoksi hän uutena kansanedustajana joutui liikkumaan paljon sairaalan ja eduskunnan välillä.

– Onneksi kollegat auttoivat ja minulla on myös erinomainen avustaja, joten olin kyllä kartalla siinä missä mennään. Pystyin tuolloin hoitamaan eduskuntatyön alun melko vähillä poissaoloilla.