LEHTIKUVA
Vaikea yhtälö edessä EU:ssa: Polttomoottoriautojen myynti loppuu, mutta sähköautojen valmistaminen saattaa olla liian kallista
Sähköautojen valmistaminen on viimeisen kahden vuoden aikana kallistunut huomattavasti enemmän kuin polttomoottoriautojen tuottaminen. Pulaa on erityisesti akkumateriaaleista. Tilanne on hankala siksikin, että vuonna 2035 perinteisten polttomoottoriautojen myynti loppuu EU:n alueella.
Vuonna 2035 kaikkien EU:n alueella myytävien henkilö- ja pakettiautojen tulee olla päästöttömiä. Eli käytännössä polttomoottorit ovat tuosta lähtien pannassa. Jo voimassa olevat päästörajoitukset ovat johtaneet siihen, että sähköautoja valmistetaan vuosi vuodelta enemmän.
Sähköautojen valmistamiseen ja erityisesti akkujen tuottamiseen tarvitaan raaka-aineita, joiden hintakehitys saattaa vaikuttaa ladattavien kulkuneuvojen maailmanvalloitukseen.
Kaiken kallistuessa ja inflaation myötä autoteollisuus saa siipeensä muiden lailla. AlixPartners-konsulttiyhtiö esitteli laskelmiaan taannoin Milanossa.
Akkumateriaalit avainasemassa
Materiaalikulut per valmistettava sähköauto olivat syyskuussa keskimäärin 8 255 dollaria. Kohonneisiin kustannuksiin vaikuttavat omalta osaltaan koboltin, nikkelin ja litiumin hintataso.
Polttomoottoriautojen ja hybridien, keskimääräinen materiaalikustannus oli syyskuussa 1 851 dollaria, kun vuonna 2020 vastaava luku oli 1 475 dollaria.
– AlixPartners arvioi, että raaka-aineiden hinnat saattavat laskea hetkellisesti talouden taantuman myötä, mutta tulevaisuudessa mahdollisesti ainut keino suitsia sähköautojen tuotantokuluja on ottaa käyttöön nykyistä edullisempia akkumateriaaleja, kertoo asiasta uutisoinut Tekniikan Maailma.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tuotantokulut valmistuskustannus rajalliset raaka-aineet hybridit ladattavat autot akkumateriaalit raaka-aineet litium nikkeli päästötön liikenne Koboltti polttomoottoriautot Autoteollisuus Sähköautot päästörajoitukset Taantuma Inflaatio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
EU:n alueelle tarvitaan 14 000 uutta sähköautojen latausasemaa viikossa – unionin laskelmista puuttuu puolet
Sähköautot lisäävät riskiä parkkihalleissa ja laivoissa: Sähköautopalon sammuttaminen on vaikeaa ja tietämys vähäistä
Syyllistävä “Greta Thunberg -politiikka” ei vähennä päästöjä tai suojele luontoa – Ranne: Ilmastotoimissa tarvitaan malttia ja itsesuojeluvaistoa
Huippukallis sähkö ja polttoaine köyhdyttävät kansaa – keskustan johdolta ylimielistä puhetta: ”Sopeutukaa uuteen”
Hallitus verottaa autoilijat hengiltä ja pitää tiestön huonoimmassa kunnossa vuosikymmeniin: “Punavihreän hallituksen mukaan vain kävely ja pyöräily on sallittua”
Sähköautot seisontaan Sveitsissä – jos energiapula iskee
Sähköautorasismia Norjassa? Maailman ympäristöystävällisin alus kelpuuttaa vain polttomoottoriautot autokannelleen
Sähköinen tienpito takkuaa Norjassa – yhdellä latauksella auraa runsaan tunnin
Vihervasemmisto haluaa edistää ruuhkamaksuja, kilometriverotusta ja vielä nykyistäkin kalliimpaa polttoainetta – Tavio: Suomeen saatava automyönteinen hallitus
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää