Kansanedustaja Ville Vähämäki (ps) toivoo tulevalta kehys- ja puoliväliriiheltä painavia toimia työllisyyden parantamiseksi.
Hänen mukaan yksi tehokas tapa olisi tuoda Suomeen Viron-mallin mukainen yritysverotus, jossa vain nostettuja osinkoja verotetaan.
– Virossa yritys voi käyttää ansaitsemansa eurot täysimääräisinä yrityksen kehittämiseen. Kokemuksesta tällä olisi huomattava työllistävä vaikutus, eikä valtio näin ollen häviäisi verotuloissa.
Toinen Vähämäen esitys on toistuvasti uutta työvoimaa palkkaavien pk-yritysten laskeminen pois yhteisöveron piiristä niin kauan, kun omistajat eivät nosta osinkoja.
– Suorat yritystuet eivät toimi. Kaiken maailman tarpeita niille keksitään, mutta tulos on lähellä nollaa.
Viime vuosina lähes kaikki uudet työpaikat ovat syntyneet pk-sektorille. Vähämäki näkeekin juuri tällaisiin yrityksiin kohdistetut verokannustimet huomattavasti parempina työllistävinä toimina, kuin nykyiset rahalliset tuet.
Perussuomalainen puolue on Vähämäen kanssa samoilla linjoilla. Eduskuntaryhmä väläytti mallin käyttöönottoa vuoden 2012 budjettivastalauseessaan.
– Toivottavasti tälläkin kertaa hallitus kopioi perussuomalaisten idean käytäntöön, vaikka ottaisikin kunnian itselleen.