Väestönlaskennalla selvyys Ruotsissa asuvista – laittomasti maassa oleskelevat kaivetaan esiin kotikäynneillä
Ruotsidemokraatit sai porvarihallitusta muodostettaessa läpi ehdotuksensa perusteellisesta väestönlaskennasta. Oikeistopuolueiden Tidö-sopimukseen kirjattu hanke tarkoittaa samalla maassa laittomasti asuvien kartoittamista. Enää ei lähetellä kuponkeja, vaan mennään paikan päälle selvittämään asunnoissa majoittujat.
Valtiopäivien lakivaliokunnan ruotsidemokraattisen puheenjohtajan Richard Jomshofin mukaan laskennassa on käytettävä perinteisistä poikkeavia toimenpiteitä. Ruotsalaisovella voi siis pian olla väestötarkastaja, Aftonbladetin mukaan erityisesti ongelmalähiöissä.
– Ongelma on siinä, että maassa asuu valtavan paljon ihmisiä laittomasti. Kuponkien lähettäminen ei nyt riitä, vaan tarvitaan aktiivisia toimenpiteitä, Jomshof sanoo Dagens Nyheterissä.
– Jos joku koputtaa ovelleni ja kysyy, keitä osoitteessa asuu, niin eipä tuo haittaa, jos minulla on puhtaat jauhot pussissani. Voin jopa tarjota kahvit.
Väärinkäytökset lopetettava
Ruotsin edellinen väestönlaskenta on vuodelta 1990 ja sen jälkeen asiat ovat muuttuneet radikaalisti. Kukaan ei tiedä tällä hetkellä maassa laittomasti asuvien henkilöiden määrää ja arviot heittelevät sadoissa tuhansissa.
Väestönlaskentaan on budjetoitu lähemmäs 500 miljoonaa kruunua seuraavan kolmen vuoden aikana.
Pääministeripuolue moderaatit perustelee väestönlaskentaa Twitterissä:
– Ruotsilla on vakavia ongelmia järjestäytyneen rikollisuuden, laajalle levinneen syrjäytymisen ja tukipetosten kanssa. Hallitus on budjetoinut rahaa väestönlaskentaan selvittääkseen Ruotsissa asuvat ja lopettaakseen väärinkäytökset.
Richard Jomshof ilmaisee asian suorasukaisemmin:
– Meidän on löydettävä kaikki laittomasti maassa asuvat ja karkotettava heidät.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Tidö-sopimus karkotuspäätöksen saaneet Moderaatit väestönlaskenta tukipetokset Ruotsin valtiopäivät paperiton maastakarkotus lakivaliokunta järjestäytynyt rikollisuus Richard Jomshof laittomasti maassa oleskelevat ongelmalähiöt Väärinkäytökset Syrjäytyminen Ruotsidemokraatit Turvapaikanhakijat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Marinin hallitus pyrkii parantamaan laittomasti maassa olevien palveluja – perussuomalaiset siirtyisi jo kotouttamisesta kotiuttamiseen:”Säästäisi rahaa ja yhteiskuntarauhaa”
Kokoomus esitti ensin satojen miljoonien sosiaaliturvan leikkaamista – muutama tunti myöhemmin halusi tarjota toimeentulotukea laittomasti maassa oleville
Tavio: Hallituksen esitys voimistaa ankkurilapsi-ilmiötä – ”Tämä on sitä haittamaahanmuuttoa, joka aiheuttaa eniten kustannuksia Suomelle”
Jimmie Åkesson haluaa samat säännöt kaikille: Ruotsissa asuminen ei kuulu ihmisoikeuksiin
Ruotsin oikeistohallitus etsii Migrille uutta johtajaa – tiukempi maahanmuuttopolitiikka vaatii uutta otetta
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.