

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (vas.), oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, pääministeri Sanna Marin, sisäministeri Maria Ohisalo ja puolustusministeri Antti Kaikkonen hallituksen tiedotustilaisuudessa Helsingissä 25. maaliskuuta 2020. Hallitus kertoi tiedotustilaisuudessa, että Uudenmaan maakuntaan tulo ja sieltä poistuminen kielletään. Uudenmaan maakuntaa koskevat liikkumisrajoitukset ovat voimassa 19.4. saakka. / LEHTIKUVA
Uusimaa eristetään kolmeksi viikoksi – virka-apupyyntö puolustusvoimille todennäköinen
Hallitus ilmoitti illan tiedotustilaisuudessaan Uudenmaan eristämisestä kolmeksi viikoksi.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp.) perusteli asiaa: Liikkumisen vapaus on keskeinen oikeus, mutta oikeus elämään on keskeisin oikeus. Haluamme välttää sitä, että kaikki sairastuvat yhtä aikaa. Uudenmaan liikkumisrajoitus on välttämätöntä, jotta koronaa voitaisiin hidastaa riittävästi.
– Haluan alleviivata sitä, että asia menee perustuslakivaliokunnalle ja koko eduskunnan arvioitavaksi, hän täsmensi.
Eristäminen on voimassa kolme viikkoa. Rajoitukset tulevat voimaan 27.3 ja ovat voimassa 19.4. saakka.
Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan kyse on järeästä toimenpiteestä, johon hallitus ei lähde kevein perustein. Vapaa liikkuminen on perusoikeus. Hallitus on kuitenkin katsonut, että liikumisrajoitukset ovat välttämättömiä, jotta koronan leviäminen saadan pysäytettyä.
Liikkumista Uudenmaan sisällä ei rajoiteta. Ohisalon mukaan poliisi valvoo rajoitusten noudattamista. Lähtökohta kuitenkin on se, että ihmiset ymmärtävät noudattaa liikkumisrajoituksia vapaaehtoisesti. P0liisi tiedottaa asiasta torstaiaamuna lisää.
Poliisi voi pyytää virka-apua puolustusvoimilta ja rajavartiolaitokselta.
– Kiitämme kaikkia, jotka noudattavat ohjeita, Ohisalo totesi.
Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan puolustusvoimat auttaa, jos tarvetta on.
– Olemme varautuneet siihen, että virkaa-apupyyntöjä voi tulla, Kaikkonen totesi ja muistutti, että virka-apupyyntöjä tulee vuosittain satoja.
Hänen mukaansa nyt näyttää siltä, että liikenteen ohjaukseen on tulossa pyyntö, mutta tämä varmistuu myöhemmin. Tässä tulisivat kyseeseen varusmiehet. Tehtävät olisivat lähinnä liikenteen ohjausta.
– Poliisivaltuuksia ei tietenkään varusmiehille tule, Kaikkonen painotti.
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sdp.) puolestaan kertoi, että Tavaraliikenne ja rahtiliikenne jatkuvat ennallaan. Välttämätöntä työmatkaliikennettä voi joukkoliikennevälineillä edelleen suorittaa.
– Poliisilla on toimivaltuus tarkistaa matkan syy. On välttämätöntä, että jokainen noudattaa rajoituksia.
Pääministeri Sanna Marin (sdp.) täsmensi myös, että kaikkia työtehtäviä ei ole mahdollisuus tehdä etätöinä.
Hän kehotti myös ihmisiä palaamaan kotiin mökeiltänsä, jos he ovat Uudenmaan alueelta mökilleen lähteneet.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koronapommi tikittää Afrikassa – eurooppalaiset torjuntaohjeet käytännössä hyödyttömiä

Tavio: Siviilipalvelusmiehet käyttöön
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää