LEHTIKUVA
Useita kuolleita tälläkin viikolla Ruotsin ammuskeluissa – jengien terrori ulottuu jo kunnallishallintoon asti
Jengiväkivalta jatkuu, aseet puhuvat ja surullisia uutisia tulee Ruotsista lähes päivittäin. Rikollisten väkivallan kehä laajenee ja nyt kohteena ovat myös julkisen sektorin työntekijät.
Maanantaina illalla ammuttiin kaksi nuorta miestä hengiltä Tukholman Tenstassa. Aftonbladetin mukaan kyseessä oli rikollisjengien välienselvittelystä. Edellisestä ammuskelusta kyseissä ongelmalähiössä oli viikko aikaa. Tekoa tutkitaan murhan yrityksenä.
Pelkästään Tukholman Järvan alueen ongelmalähiöissä (Tensta, Rinkeby, Kista, Hjulsta, Husby, Akalla) on tänä vuonna tilastoitu 11 ammuskelua. Ketään ei ole pidätetty teoista epäiltyinä. Lisää surullisia uutisia on odotettavissa:
– Riski on todellinen, sillä konfliktit alueella jatkuvat. Emme saa luovuttaa vaan jatkamme yhteistä taistelua, tämä on saatava loppumaan, lausuu Järvan vt. poliisipäällikkö Anders Djurestad.
Koko Ruotsissa oli elokuun puoliväliin mennessä tilastoitu 192 ammuskelua ja kuolleiden lukumäärä oli 26 (ei sisällä maanantain uhreja).
Rikolliset uhkailevat kunnan työntekijöitä
Poliisi tuntuu olevan voimaton kasvavan jengiväkivallan edessä ja huoli kasvaa muuallakin virkakunnassa, erityisesti kunnissa. Tutkija Anna Hedin Ekströmin raportista käy selville, että uhkailun, vaikenemiskulttuurin ja rasistiksi leimautumisen pelon myötä Göteborgin kaupungin työntekijöistä on tullut tai tulossa rikollisten työkaluja.
Tyypillisin esimerkki Göteborgissa sisäistetystä vaikenemisen kulttuurista on se, että kunnan työntekijät eivät tee rikosilmoitusta itseensä kohdistuneista tai todistamistaan laittomuuksista, rikollisten painostuksen pelossa.
– Jos he vaikka ylittävät torin matkallaan työpaikalleen ja näkevät avointa huumekauppaa, he tekevät kaikkensa, etteivät huomaisi rikollista toimintaa, sanoo tutkija Hedin Ekström.
Rasismikortti heilahtaa herkästi
Raportin mukaan haluttomuus puuttua rikollisuuteen johtuu useammastakin syystä ja pelko uhkailun kohteeksi joutumisesta on niistä päällimmäinen. Painostus on voinut olla luonteeltaan niin vakavaa, että vaikkapa lapsen huostaanotossa mukana ollut työntekijä on muuttanut muualle terveyden tai hengen menettämisen pelossa.
Henkilökunnalla on ollut epävarmuutta myös työnantajan tuesta vaikeuksien kohdatessa. Tutkijan mukaan pikkupomot ja päälliköt vaikenevat, koska he eivät halua antaa johdolle kielteisiä viestejä yksiköistään.
Kolmas vaikenemisen syy ovat työntekijöiden henkilökohtaiset mielipiteet, jotka eivät ole linjassa kunnan virallisen linjan kanssa. Kyse voi olla vaikkapa tasa-arvoisesta opetuksesta tai kunniaväkivallasta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Anna Hedin Ekström Anders Djurestad. kunnalishallinto Vaikenemisen kulttuuri jengiampumiset uhkailu Järva vaikeneminen painostus kunniaväkivalta rikollisjengit ongelmalähiöt Göteborg Rasismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Jengirikollisuus nousemassa tärkeimmäksi teemaksi Ruotsin valtiopäivävaaleissa – valta vaihtuu varmasti, jos nykymeno jatkuu
Maahanmuuttajataustainen pyssymies osoitteli käsiaseella parturiliikkeessä ja uhkasi tappaa – tuomittiin vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen
Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko käsittelyssä – Purra: Maahanmuuton ja terrorismin aiheuttamat turvallisuusuhat sivuutettu
Purra tarjoaisi apua Afganistanin lähialueilla: Suomi ja Eurooppa eivät kestä uutta turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten virtaa
Rikollisjengit valtaavat pesutuvat ja kellarit Ruotsin ongelmalähiöissä
Jengitodellisuutta ei pääse pakoon – yhä nuorempia lapsia painostetaan mukaan Ruotsin rikollisjengeihin
Tukholmassa ammuttu gangstaräppäri eli jatkuvasti jengien tähtäimessä
Viikon suosituimmat
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?
Väistyvä presidentti Joe Biden on myöntänyt yli kahdeksantuhatta armahdusta. Monet kysyvät tietääkö hän edes itse mitä papereita hän on allekirjoittanut. Bidenin useille sukulaisilleen myöntämät ennakoivat armahdukset herättävät ajatuksen, että jotain rikollista on tapahtunut. Myös koronatoimia johtanut tohtori Fauci ja rokotevalmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta.
Irak hyväksyi lapsiavioliitot sallivan lain – jopa 9-vuotiaan kanssa saa mennä naimisiin
Irakissa on hyväksytty laki, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia "laillistettuna lapsenraiskauksena".
Panttivankien vapautuksesta mauton spektaakkeli – terroristijärjestö Hamas antoi helvetistä palanneille karamelleja sekä diplomin
Kolmen israelilaisen panttivangin 470 päivää kestänyt helvetti päättyi mauttomalla tavalla terroristijärjestö Hamasin järjestämään viimeiseen nöyryytykseen. Helvetistä palanneet naiset saivat lähtiäislahjaksi terroristien valokuvia, Gazan kartan sekä karamelleja diplomin kera. Riippumattoman median on päästävä pikaisesti Gazan alueelle selvittämään, mikä on totuus propagandan takana.