USA etsii liittolaisia Hormuzin salmen laivaliikenteen turvaamiseen – Euroopan maat empivät

02.08.2019 |16:48

Yhdysvallat haluaa perustaa kansainvälisen liittouman suojaamaan öljykuljetuksia Persianlahdella ja erityisesti Hormuzinsalmessa. Hanke on perusteiltaan ymmärrettävä, mutta mukaan pyydetyt EU-maat kiertävät kysymystä kuin kissa kuumaa puuroa. Kansainvälistä laivaliikennettä halutaan toki suojata, mutta suursodaksi räjähtävään nokkapokkaan ei haluta mukaan.

Persianlahdella ja Hormuzinsalmessa tankkereita on hätyytelty, pommiteltu ja vallattu toukokuun alusta lähtien. Yhdysvallat pitää Iranin vallankumouskaartia vastuullisena provokaatioista. Yhdysvallat on pyytänyt muun muassa Saksaa mukaan Hormuzinsalmen laivaliikennettä suojaavaan liittoumaan. Valtaosa Saksan puolueista haluaa yleisradioyhtiö ZDF:n mukaan kieltäytyä kunniasta.

Hormuz-operaation valmistelut käynnissä

Yhdysvaltain ja Britannian asevoimat ovat neuvotelleet mahdollisten sotilaallisten toimenpiteiden sisällöstä. Kuinka ollakaan, niistä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Britannian puolustusministeriön mukaan liittoumaan on joka tapauksessa tulossa useamman valtion edustus. Britannia, Ranska ja Saksa tekivät kuukausien ajan voitavansa pelastaakseen Iranin ydinsulkusopimuksen, web.de-verkkopalvelu kertoo. Vaiva on nyt jäämässä turhaksi Iranin uskonnollisen johdon ja Yhdysvaltain presidentin sovittamattomalta näyttävän ristiriidan takia.

USA kiristi ruuvia muutama päivä sitten jäädyttämällä Iranin ulkoministeri Muhammed Javad Zarifin varat USA:ssa. Liikkeen taustalla lienee halu rajoittaa ulkoministerin neuvottelumatkoja maailmalla. Yhdysvaltain valtionhallinnon mukaan varojen jäädytyksellä lähetetään vastapuolelle selkeä viesti siitä, että Iranin johdon viimeaikaisia toimia on mahdotonta hyväksyä. Presidentti Hassan Rouhani vastasi viestiin torstaina Reutersin mukaan sanomalla, että ”Iran on valmistautunut pahimpaan”.

Ruotsi pohtii osallistumista

Myös Ruotsi on saanut kutsun Hormuz-operaatioon. Ulkoministeriö perehtyy ensin kutsun sisältöön ja palaa Aftonbladetin mukaan asiaan sen jälkeen. Ruotsi on omalla tavallaan osallinen Hormuzin salmen kiistassa, sillä Iran kaappasi heinäkuussa ruotsalaisen Stena-yhtiön omistaman aluksen syyttäen sen 23-henkistä miehistöä kansainvälisten meriliikennesäännösten rikkomisesta.

 

 

 

 

 

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää