LEHTIKUVA
Unkari saanee ensimmäisen naispresidenttinsä keväällä – Orbanin puolueen perheministeri presidenttiehdokkaaksi
Fidesz-puolue on nimittänyt maan nykyisen perheministerin presidenttiehdokkaakseen keväällä pidettäviin vaaleihin. Koska Fideszillä on määräenemmistö valinnan suorittavassa parlamentissa, uuden presidentin nimitys näyttää jo selvältä, vaikka oppositio yrittääkin vielä laittaa kapuloita rattaisiin.
Pääministeri Viktor Orbánin johtama Fidesz-puolue on nimittänyt perheministeri Katalin Novákin ehdokkaakseen kevään presidentinvaaleihin. Presidentti János Áderin toinen viisivuotiskausi päättyy toukokuussa 2022, eikä hän voi maan perustuslain mukaan enää asettua ehdolle kolmannelle kaudelle.
Unkarissa presidentti valitaan parlamentin istunnossa suljetulla lippuäänestyksellä. Kahden kolmasosan enemmistö riittää presidentin valitsemiseen ensimmäisellä kierroksella. Fideszillä ja sen apupuolue kristillisdemokraateilla on kahden kolmasosan määräenemmistö parlamentissa, joten uuden presidentin nimitys näyttää jo selvältä.
Oppositio puolestaan haluaisi pidentää istuvan presidentin kautta muutamalla viikolla, jotta uudesta presidentistä voitaisiin äänestää vasta keväällä pidettävien parlamenttivaalien jälkeen. Näyttää kuitenkin epätodennäköiseltä, että Fidesz suostuisi tähän.
Perheiden ja lasten asialla
Tällä hetkellä perheasioista vastaavana ministerinä toimiva Katalin Novák, 44, on opiskellut yliopistossa taloustieteitä ja lakia. Hän on aiemmin työskennellyt Unkarin ulkoministeriössä EU-asioiden parissa ja toiminut Fidesz-puolueen varapuheenjohtajana. Perheministeri Novák on naimisissa ja hänellä on kolme lasta.
Tiistaina medialle puhunut Novák sanoi, että nimitys presidenttiehdokkaaksi on hänelle suuri kunnia. Hän kertoi itse saavansa voimaa perheensä tuesta ja uskostaan Jumalaan.
– Minulle Unkarin perheet ja lapset ovat kaikkein tärkein asia, ja minä tulen jatkossakin tekemään työtä heidän edestään, Katalin Novák sanoi.
– Jos minut valitaan Unkarin ensimmäiseksi naispresidentiksi, pyrin olemaan koko kansakunnan presidentti.
– Minulle on tärkeää, että me voimme antaa maapallon lapsillemme ja lastenlapsillemme paremmassa kunnossa kuin sen itse saimme, mutta sitä ennen meidän pitää saada niitä lapsia ja lapsenlapsia, Katalin Novák sanoi.
Konservatiivista perhepolitiikkaa
Unkari tunnetaan konservatiivisesta ja lasten tekoon kannustavasta perhepolitiikasta, joka myös Katalin Novák on perhe- ja nuorisoasioista vastaavana ministerinä ollut ajamassa. Ajatuspaja Suomen Perusta julkaisi äskettäin raportin siitä, miten Unkari on onnistunut perhepolitiikallaan nostamaan syntyvyyttä ja mitä Suomella olisi tästä opittavaa.
Lokakuussa perheministeri Katalin Novák tapasi Päivi Räsäsen (kd) Budapestissa ja ilmaisi tukensa Räsäsen taistelulle sananvapauden puolesta. Naispoliitikkojen menestyksestä yleensä iloitseva Suomen valtamedia ei todennäköisesti tule erityisesti riemuitsemaan siitä, että Unkari saa vihdoinkin ensimmäisen naispresidenttinsä, koska tämä edustaa Orbánin Fidesz-puoluetta ja perinteisiä, kristillisiä perhearvoja.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- perheministeri János Áder Katalin Novák perhepolitiikka Fidesz Syntyvyys Viktor Orbán Unkari Päivi Räsänen Presidentti Suomen Perusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Komissio kehuu nyt rajamuureja rakentavia reunavaltioitaan – Unkari sai aikanaan samasta toiminnasta roimat torut
EU:n Puolan ja Unkarin elpymisrahat pakastimessa – Italialle rahat, vaikka mafian arvellaan iskevän apajille
Leena Meri: Oikeusvaltio natisee Suomessa liitoksissaan – nykytilanne uhkaa jo oikeusturvan toteutumista
Europarlamentti selvitti kansalaisille tärkeitä asioita: Suomalaiset haluavat rikolliset kuriin – muualla Euroopassa vallitsee ilmastoahdistus
Unkariin valittiin maan ensimmäinen naispresidentti
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.