PS ARKISTO
Ulosoton asiakkaana yli puoli miljonaa suomalaista – Tynkkynen: ”Nyt tarvitaan puheiden ja työryhmien sijaan konkreettisia toimia”
Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin tiistaina nippu perussuomalaisten kansanedustajan Sebastian Tynkkysen tekemiä lakialoitteita. Kaikki neljä käsiteltyä aloitetta koskevat velkaongelmiin liittyvää kokonaisuutta, johon Tynkkynen on kuluneen eduskuntakauden aikana esittänyt useita korjaavia toimenpiteitä.
– Aloitin velkaongelmiin puuttuvien toimenpiteiden valmistelun heti kansanedustajataipaleeni alkumetreillä vuonna 2019. Sen seurauksena muodostin muun muassa useita lakialoitteita, jotka jätin jo viime vuoden puolella. Vaikka suuri osa aloitteista pääsee eduskuntasaliin vasta nyt, eivät ne ole yhtään vähemmän ajankohtaisia. Päinvastoin velkaongelmat ovat monessa tapauksessa jopa syventyneet koronan aiheuttamien talousvaikeuksien seurauksena. Toimien tarve on siis aiempaakin kriittisempi, Sebastian Tynkkynen huomauttaa.
Toimia tarvitaan monella sektorilla
Aiemmin syksyllä täysistunnossa keskusteltiin Tynkkysen lakialoitteesta, joka laittaisi rajoja pikavippien saantiin ja mainontaan. Tiistaina lähetekeskustelussa olleissa lakialoitteissa esitetään korjauksia ulosoton suojaosuuteen, maksuhäiriömerkintöjen säilytysajan lyhentämiseen, velkajärjestelyn edellytyksiin sekä kokonaan uuden taloustaidon oppiaineen lisäämistä peruskoulun opetussuunnitelmaan.
– Kuten näistä lakialoitteistakin käy ilmi, toimia tarvittaisiin hyvin monella sektorilla. Tarvitsemme niin ennaltaehkäiseviä toimia kuin myös sellaisia toimia, jotka puuttuvat kansalaisten akuuttiin ahdinkoon. Koska velkaongelmien määrä on niin valtava, tulee toimienkin olla mittaluokaltaan tätä vastaavia. Pelkkien puheiden ja työryhmien sijaan vaaditaan konkreettisia toimenpiteitä, ja tässä on hallitukselle monta sellaista esimerkkiä vapaasti hyödynnettäväksi, Tynkkynen toteaa.
Tynkkynen vetoaa lakialoitteissaankin huolta herättäviin tilastoihin, jotka osoittavat velkaongelmien mittakaavan. Tällä hetkellä maksuhäiriömerkintä on jo lähes 400 000 kansalaisella ja ulosottovelallisena oli viime vuonna yli puoli miljoonaa suomalaista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Vasemmistoliiton kansanedustaja Suldaan Said Ahmed kehottaa kannattajiaan matkustamaan pummilla – ei ihme, että jätti omatkin kulutusluottonsa maksamatta
Elomaa ja Peltokangas eivät hyväksy ulosottomiesten tulospalkkausta
Tavio ja Meri: Ulosoton maksujärjestystä muutettava
Tynkkyseltä viisi aloitetta velkaantumisen pysäyttämiseksi – ulosotossa jo yli puoli miljoonaa suomalaista
Kulutusluottojen järjettömät korot kuriin – “Ylivelkaantuminen voi tuhota luottotietojen lisäksi perheen, parisuhteen, työpaikan ja terveyden”
PS:n lakimiesedustajat Meri ja Tavio jättivät lakialoitteen ulosottokaaren muuttamiseksi – korkoja perimällä ulosottosumma vain kasvaa lyhentämisestä huolimatta
Kunnia maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikojen lyhentymisestä ei kuulu yksin SDP:lle – “Olisi kiva, jos mediassa ei leviteltäisi totuudenvastaisia tietoja näinkin tärkeissä asioissa”
Yhteistyö velallisten eteen kantaa hedelmää – ”Tämä tulee olemaan monelle helpotus”
Elomaa: Ulosoton suojaosuutta korotettava
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää