Miksi ulkoministeri Haavisto edistää Venäjän etuja rajakysymyksessä? Halla-aho puntaroi mahdollisia motiiveja

Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) kirjoittaa Facebookissa Haavisto-kohun vähemmälle huomiolle jääneestä asiasta sekä puntaroi mahdollisia syitä tämän toiminnalle. Kysymys on siitä, miksi Haavisto painosti konsulipäällikköä Pasi Tuomista jatkamaan Venäjää suosivaa, EU:n normeista olennaisesti poikkeavaa viisumikäytäntöä.

Halla-ahon kirjoitus ohessa:

“Al-Holin ja Isis-naisten varjoon on jäänyt Haavisto-kohun toinen juonne. Suomi on noudattanut venäläisille myönnettävien viisumien suhteen avokätisempää politiikkaa kuin sen Schengen-maana pitäisi. Suomi on saanut EU:n komissiolta asiasta huomautuksen. Lehtitietojen (esim. IS 2.12.) mukaan ulkoministeri Haavisto painosti myös tässä asiassa konsulipäällikkö Tuomista jatkamaan muusta Schengenistä poikkeavia käytäntöjä.

Viime päivien epämukavuuksista huolimatta Haavisto lienee tyytyväinen siihen, että keskustelu on pyörinyt al-Holissa. Kuhertelu islamismin kanssa miellyttää vihreiden äänestäjäkuntaa, samoin yleinen liberalismi kaikessa maahanmuuttoa sivuavassa. Venäjä-teema herättää paljon ikävämpiä kysymyksiä.

Venäjän asiaa ajavilla suomalaisilla poliitikoilla on nähdäkseni kolmenlaisia motiiveja:

1) Ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat ne, jotka aikanaan kannattivat neuvostojärjestelmää ideologisista syistä ja jotka refleksinomaisesti ja “vanhasta muistista” ovat aina Venäjän asialla. He tukisivat Venäjää, vaikka se julistautuisi kansallissosialistiseksi diktatuuriksi tai ortodoksiseksi teokratiaksi. Nykyään tällaisia hahmoja on lähinnä vasemmistoliiton vanhassa kaartissa ja jossain määrin sdp:ssä (tuomiojalaiset).

Nämä henkilöt ovat Venäjän kannalta helppoja agentteja, koska heitä ei tarvitse ohjailla eikä heille tarvitse maksaa palveluksista. Toisaalta he ovat vähiten hyödyllisiä, koska he ovat niin ilmeisiä. Heidät tunnistaa naamasta, ja heidän kaikki lausuntonsa ja mielipiteensä ovat ennalta-arvattavia.

Ryhmän 1) alakategorian muodostavat ne, jotka eivät varsinaisesti sympatisoineet neuvostojärjestelmää, mutta jotka tunsivat olonsa kotoisaksi YYA-asetelmassa ja joiden mielestä se oli asioiden luonnollinen järjestys. Tällaisia ihmisiä on varsinkin kepussa. Väyrynen oli näkyvin suuntauksen edustaja, mutta samaan koulukuntaan kuuluu esimerkiksi nykyinen puheenjohtaja Kulmuni, joka pj-tehtäviensä alkuun asti johti Suomi-Venäjä-ystävyysseuraa. Vielä muutama vuosi sitten Kulmuni toivoi eduskunnassa Venäjän-vastaisten pakotteiden purkamista, ja varmaan toivoisi vieläkin, jos kehtaisi.

2) Toiseen kategoriaan kuuluvat ruplarahoitteiset. Varsinkin demareissa pyörii hahmoja, jotka saavat tai ovat saaneet huomattavia rahasummia Venäjän kaasuteollisuudelta eli suomeksi sanottuna Venäjän valtiolta. Esimerkkeinä mainittakoon harmaa eminenssi Paavo Lipponen ja puoluesihteeri Anton Rönnholm.

Raha ja henkilökohtainen etu on kenties moraalisesti kyseenalainen mutta inhimillisesti erittäin ymmärrettävä motiivi mihin tahansa toimintaan.

3) Joistakin ihmisistä Venäjän viranomaisilla on sellaista tietoa, jonka nämä eivät haluaisi tulevan julkisuuteen. Poliitikon on vaarallista käydä Venäjällä ja solmia muita kuin muodollisia suhteita venäläisiin. Venäjän viranomaisilla on vuosikymmenten aikana rakennettu ammattitaito ansojen rakentamisesta ja mikrofonibetonin käyttämisestä rakennusaineena.

Jos tällaiseen ansaan astuu, on FSB:n otteessa pysyvästi.

* * *

Jos olisin vihreiden hallituskumppani, pohtisin hyvin tarkkaan sitä, miksi ulkoministeri Haavisto pyrkii ajamaan paitsi Suomen etujen vastaisia myös EU:n ja Schengen-alueen säännöistä poikkeavia käytäntöjä maamme viisumipolitiikassa.

Ilkeitä vihjailuja? Toki, kuten puheet tälle viikolle suunnitellusta Isis-kuljetuksestakin olivat ilkeitä vihjailuja kunnes ne osoittautuivat todeksi.”