Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Viikon 12/2021 luetuin

Ulkomaalaistaustainen SDP:n kuntavaaliehdokas huijasi Kelalta yli 5 000 euron edestä tukia, tuomittiin petoksesta – valittu aiemmin vuoden positiivisimmaksi tamperelaiseksi

18.03.2021 |18:14

Leppoisaksi muslimiksi itseään kuvaileva, Somaliasta Suomeen muuttanut kuntapoliitikko toimii tällä hetkellä Tampereen vihreiden varavaltuutettuna, mutta on äskettäin loikannut demareihin. Sosiaalisessa mediassa mies mainostaa edelleen olevansa ehdolla kuntavaaleissa.

SDP:n kuntavaaliehdokas on tuomittu 1 900 euron sakkoihin petoksesta. Tampereen käräjäoikeus on antanut tuomion alkuviikosta. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Syyttäjän mukaan kuntavaaliehdokas on erehdyttänyt Kansaneläkelaitosta oikeudestaan saada työmarkkinatukea ja asumistukea siten, että hän jätti ilmoittamatta Kelalle työssäolojaan ja ansiotulojaan laiminlyöden näin ilmoitusvelvollisuutensa.

Syyttäjä katsoi, että vuosina 2018-2019 erehdyttämällä ja erehdystä ylläpitämällä kuntavaaliehdokas sai Kelan maksamaan hänelle perusteettomasti työmarkkinatukea yhteensä 3 081 euroa ja asumistukea yhteensä 2 312 euroa. Kelalle aiheutui menettelystä 5 393 euron taloudellinen vahinko.

Positiivisella asenteella ihmiset hyvälle tuulelle

Petostuomion saanut mies kotoisin Somaliasta ja tullut Suomeen pakolaisena. Hän kertoo olevansa ”leppoisa muslimi”.

Mies on samalla eri yhteyksistä tuttu julkisuudesta. Takavuosina hänet on esimerkiksi valittu vuoden positiivisimmaksi tamperelaiseksi. Palkinnon perustelujen mukaan palkittu on aurinkoinen, iloinen ja palvelualtis persoona, joka saa työssään poikkeuksellisen positiivisella asenteella ihmiset hyvälle tuulelle. Palkintoraadin mukaan palkittu ymmärtää myös pienten tekojen merkityksen.

Mies on aiemmin työskennellyt kaupan kassana, toiminut jalkapallovalmentajana sekä vetänyt yritysvalmennuksia yhdessä jääkiekkomies Juhani Tammisen kanssa. Valmennuskuvioista tie vei politiikkaan vuonna 2012, kun useampikin puolue pyysi ehdokkaaksi.

SDP:n piirijohtaja: Valitettavaa

Petoksesta tuomittu demarien kuntavaaliehdokas on aivan äskettäin tehnyt puolueloikkauksen. Vielä tällä hetkellä mies toimii vihreiden Tampereen varavaltuutettuna, mutta nyt hän pyrkii valtuustoon SDP:n listoilta. Facebookissa miehen profiilikuvassa lukee teksti ”olen ehdolla kuntavaaleissa” ja kuvaa koristavat puolueen ruusulogot.

Pirkanmaan Sosialidemokraattien piirin puheenjohtaja Roope Lehto kertoo Suomen Uutisille olevansa tietoinen kuntavaaliehdokkaan tuoreesta tuomiosta.

– Tämä on tietysti erittäin valitettavaa. Tampereen kunnallisjärjestön hallitus tulee käsittelemään asiaa ja ottaa myöhemmin kantaa ehdokkuuden tilanteeseen.

Kunnallisjärjestö käsittelee

SDP:n Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jyrki Koskinen sanoo, että kunnallisjärjestö sai tiedon tapauksesta vasta viime sunnuntaina eli päivää ennen kuin tapausta käsiteltiin käräjäoikeudessa. Koskinen korostaa, että asia ei ollut tiedossa ehdokasasettelun aiemmassa vaiheessa.

Koskinen toteaa, että koska ehdokaslistoja saa muokata 4. toukokuuta saakka, kunnallisjärjestö ehtinee käsitellä petostuomion saaneen ehdokkaan tapauksen ennen sitä.

– Katsotaan sitten, mihin päädytään. Tuomiohan ei ole vielä lainvoimainen, joten se tilanne on syytä katsoa loppuun. Käsittääkseni kumpikaan osapuoli ei kuitenkaan ole valittamassa.

– Toinen luonteva tapa edetä asiassa on tietenkin se, että ehdokas itse tekee johtopäätöksiä tilanteesta, eli kannattaako lähteä ehdolle tämäntyyppisellä tuoreella tuomiolla, joka on saatu juuri ennen vaaleja, Koskinen sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää