

Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Niikko: Trumpin päätös antaa Isisille uuden mahdollisuuden
Valkoinen talo raportoi maanantaina, että Yhdysvaltain joukot vetäytyvät Pohjois-Syyriasta, ja että Turkki aikoo aloittaa sotilasoperaation Pohjois-Syyriassa kurdeja vastaan. Turkin tavoitteena on ajaa kurdijoukot pois rajaseudulta. Turkki pyrkii muodostamaan puskurivyöhykkeen, jolle se palauttaisi Turkkiin paenneita syyrialaispakolaisia.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut, että Yhdysvallat ei aio puolustaa kurdijoukkoja.
Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan Mika Niikon (ps.) mielestä päätös joukkojen vetämisestä on suuri uhka koko Euroopan turvallisuudelle ja antaa Isisille uuden mahdollisuuden voimistua alueella.
Kurdit kokevat tulleensa hylätyiksi
Kurdien johtamat Syyrian demokraattiset joukot eli SDF-joukot ovat johtaneet taistelua Isisiä vastaan Syyriassa neljä vuotta. Tähän asti Yhdysvallat on tukenut kurdijoukkoja.
Vielä tammikuussa presidentti Trump uhkasi Turkkia taloudellisilla pakotteilla, jos Turkki hyökkää kurdijoukkoja vastaan Syyriassa.
– Kurdijoukot ovat olleet ratkaisevassa asemassa Isisin kukistamisessa. Päätös hylätä kurdit ja jättää heidät kuolemaan on kunniaton ja tuomittava teko, eikä ihme, että kurdit kokevatkin tulleensa nyt hylätyiksi, toteaa Niikko.
Niikon mukaan yhdysvaltalaisjoukkojen vetäytyminen rajalta voi johtaa totaaliseen katastrofiin. Riskinä on, että joukkoja ei riitä vankiloiden tai al-Holin valvontaan, jos heidän on keskityttävä rajojen puolustamiseen.
Sotaoperaatio uhka Euroopalle
Niikko epäilee, että Turkin siirto liittyy maan sisäiseen politiikkaan – Erdoğanin AK-puolue luulee vahvistavansa sotaoperaatiolla valtaansa Turkissa. Sotaoperaatio on myös uhka Euroopalle, jos Isisin toiminta laajenee uudestaan ja vankileirit päätyvät heidän hallintaansa.
Niikko toivoo, että Euroopan unionissa tilanteeseen reagoitaisi viipymättä.
– YK:n turvallisuusneuvostossa tulisi saada päätös kansainvälisen puskurivyöhykkeen luomisesta Syyrian ja Turkin rajalle kurdien suojaksi. Kurdit ovat auttaneet kaikkia Euroopan maita taistellessaan Isisiä vastaan. Me emme voi hylätä heitä nyt. On moraalinen velvollisuutemme auttaa, toteaa Niikko.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turkkiin ei voi luottaa – myrsky on nousemassa Itävallan rajoilla

Turkin raja vuotaa jälleen ja meritaksitoiminta kiihtyy – Rinteen hallitus innoissaan taakanjaosta

Poliisi takavarikoi jihadistien tietokoneet Itävallassa: Isis-palaajat todellinen ongelma Euroopalle

Niikko Isis-leireillä olevien suomalaisten noutamisesta: Pääministeri leikkii tulella – ”Tällaisia ihmisiä ei pidä aktiivisesti auttaa palaamaan Suomeen”
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.
Uusimmat

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon

Purra: Järki leviää ilmastoasioissa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää