Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Tyttäriensä seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytetty saksalaismies pakeni oikeustalolta ikkunan kautta: “Uskontoni on minulle ainoa laki”

03.03.2023 |17:59

Seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytetty perheenisä pakeni oikeustalolta ikkunan kautta ennen tuomion julistamista, vaikka tyttäret olivat todistaneet hänen olevan viaton. Nyt miestä pidetään myös mahdollisena islamistina, koska hän kieltäytyi tunnustamasta Saksan lain tuomiovaltaa.

Saksan mediassa nimellä Mahmood A. tunnettu 47-vuotias mies on seitsenlapsisen suurperheen isä. Hän joutui oikeuteen syytettynä kahden tyttärensä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Perhe on muuttanut Saksaan Irakista.

Oikeuden pitäessä taukoa neljäntenä istuntopäivänä mies onnistui pakenemaan oikeustalolta ikkunan kautta, kertoo Bild-lehti. Mahmood päätti paeta juuri ennen tuomion julistamista, vaikka hänen tyttärensä sanoivat oikeudessa, että he olivat valehdelleet poliisille seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Saatiin kiinni vasta vuorokauden kuluttua

Tuomioistuin oli määrännyt, että syytetyn jalkakahleet on poistettava oikeudenkäynnin ajaksi. Tauon aikana Mahmood onnistui poistumaan istuntosalista vartijan huomaamatta. Hän meni todistajille varattuun huoneeseen ja pääsi sieltä ulos ikkunan kautta.

Pakenijan perään lähdettiin poliisikoiran ja helikopterin voimin, mutta häntä ei tavoitettu heti. Mahmood saatiin kiinni vasta vuorokautta myöhemmin, jolloin hän oli jo ehtinyt ajaa tukkansa ja partansa pois tunnistamisen vaikeuttamiseksi. Tapaus on herättänyt Saksassa vakavaa keskustelua oikeudenkäyntien turvajärjestelyistä.

Nyt Mahmood on taas vankilassa. Hänet on luokiteltu “epäillyksi islamistiksi”, koska hän on julistanut, että hänen uskontonsa on hänelle ainoa laki, kertoo Baijerin sisäministeriön tiedottaja.

Viisi ja puoli vuotta vankeutta

Oikeudenkäynnistä pakenemisesta huolimatta Mahmood tuomittiin poissaolevana. Oikeus päätyi pitämään tytärten poliisikuulustelussa antamia tietoja uskottavampina kuin heidän todistustaan oikeudessa.

Perheenisä tuomittiin viiden ja puolen vuoden ehdottomaan vankeuteen sadoista seksuaalisista hyväksikäytöistä omia tyttäriään kohtaan. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää