LEHTIKUVA
Viikon 30/2024 luetuin
Heinäkuu 2024 luetuin
Tyrmistys leviää Ivan Puopolon ohjelman paljastuksista – Yle on puhunut pötyä
Toimittaja Ivan Puopolo haastatteli torstaina YleX:n juontaja Lloyd Libisoa. Youtube-video on kerännyt lyhyessä ajassa runsaan yleisön ja valtavan määrän keskustelua Ylen toiminnasta. Näyttää siltä, että Yle on antanut toiminnastaan julkisuuteen vääriä tietoja. Skandaalin ytimessä on Yleisradion järjestämät niin sanotut DEI-koulutukset sekä Turvallisen tilan ohjeet.
– Toisin kuin Ylen johto on väittänyt, Libison mukaan DEI-koulutukset ovat pakollisia, Puolopo kommentoi.
Ylen henkilöstöjohtaja Eija Hakakari totesi aiemmin Verkkouutisille, että koulutukset eivät ole pakollisia.
Puopolo jatkaa:
– Kaikkialla Ylen tiloissa – myös studioissa – on käytössä Turvallisen tilan ohjeistus. Ohje kieltää mm. sukupuolen olettamisen, toisen nolaamisen tai mielipiteiden jyräämisen. Epäselvää on, mitä toimittajan pitäisi tehdä, jos haastateltava rikkoo ohjeita. Ei myöskään ole tietoa, mitä “nolaamisen kielto” tarkoitaa vaikkapa tilanteessa, jossa haastateltava valehtelee. Pitääkö toimittajan suojella haastateltavaa? Selvää kuitenkin on, että tiedotusvälineen ei pitäisi ennakolta ohjata tai estää haastateltavien puheita.
– Libiso kertoi, että DEI-kouluksen käyneet saavat sateenkaaren värisen kaulanauhan. Siten hänen mukaansa voidaan erottaa, kuka on käynyt koulutuksen. Libiso kertoo videolla myös, miten DEI-koulutukset vaikuttavat työilmapiiriin ja paljon muuta.
Libisoa on kategorisesti kielletty haastattelemasta joitain ihmisiä, nimeltä hän mainitsi Aleksi Valavuoren. Kielto rikkoo selvästi journalismin etiikkaa ja vapaata tiedonvälitystä.
Ivan Puopolon ohjelma katsottavissa täältä:
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Intomieliset woke-hyvikset rakensivat rotuihin perustuvan etuoikeusjärjestelmän – lopputulos on käsittämätön sekasotku, joka törmää nyt kiviseinään
Maailmankuulu konsulttijätti väitti pitkään DEI:n lisäävän yritysten kannattavuutta – uusi tutkimus tyrmää väitteen, joka oli woken kovinta ydintä
Teemu Keskisarja: Valehteliko Yle myös parlamentaariselle työryhmälle?
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää