Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Työssäkäyvä keskiluokka ahdingossa kohoavien elinkustannusten vuoksi – Purra vaatii päättäjiä kohdistamaan huomion perusasioihin: ”Kaikki tarmo siihen, että tavalliset suomalaiset selviävät”

14.11.2022 |14:26

Jokapäiväisten kulujen kanssa taisteleminen koskettaa yhä useampia suomalaisia, mutta usein huomiota kiinnitetään vain kaikkein pienituloisimpiin ja kaikkein suurituloisimpiin siten, että edellisille halutaan antaa lisää ja jälkimmäisiltä ottaa pois. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa tuoreessa kolumnissaan esille keskiluokan, joka joutuu tällä hetkellä elämään kädestä suuhun.

Päivänpolitiikan puheenaiheita ovat esimerkiksi translaki, saamelaiset ja EU:n uusimmat metkut. Samaan aikaan kansalaisten huomio on kuitenkin hintojen nousussa, sillä inflaatio on kyselytutkimustenkin mukaan ylivoimaisesti suurin yhteiskunnallinen huolenaihe Suomessa.

Jokapäiväisten kulujen kanssa taisteleminen koskettaa yhä useampia. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa tuoreessa kolumnissaan Maaseudun Tulevaisuudessa esille erityisesti keskiluokan vaikean tilanteen, joka jää usein vähemmälle huomiolle.

– Huomiota rahaan liittyvissä kamppailuissa saavat yleensä eniten kaikkein pienituloisimmat ja kaikkein suurituloisimmat. Edellisille halutaan antaa lisää ja jälkimmäisiltä ottaa pois. Tilanne on nyt kuitenkin se, että suuri joukko työssäkäyviä keskituloisia on ahdingossa. He eivät ole riittävän pienituloisia saadakseen sosiaaliturvaa, mutta eivät myöskään riittävän hyvätuloisia selvitäkseen. He elävät kädestä suuhun ja yrittävät säästää sieltä, mistä vielä voi, Purra kirjoittaa.

Ylihintainen liikkuminen on suuri rasite

Purra muistuttaa, että hintojen nousu heikentää myös työn perässä liikkuvuutta.

– Keskituloisten joukossa kohonnut liikkumisen hinta saa pohtimaan työnteon kannattavuutta etenkin siellä, missä auto on välttämätön ja työmatkat pitkiä. Maassa, jossa muutenkin työ tuntuu usein kannattavan heikommin kuin kotiin jääminen, ylihintainen liikkuminen on suuri rasite. Tähän kun lasketaan mukaan valtaviksi muuttuneet sähkölaskut, selvästi noussut ruuan hinta ja kipuava korkotaso, on yhtälö monille toivoton. Mutta ei tässäkään vielä kaikki.

– Koska ministeriö ei osannut arvioida tämän vuoden inflaatiovauhtia oikein, jäi hallituksen tälle vuodelle esittämä inflaatiohyvitys tuloveroasteikkoon aivan liian pieneksi. Tästä seuraa se järjettömyys, että suurimmalla osalla suomalaisista verotus kiristyy ensi vuonna, monenlaisten lupausten vastaisesti. Verotus kiristyy myös alimmissa tuloluokissa eli 1 600 euroa ja 2 400 euroa kuukaudessa ansaitsevilla.

Toissijaisuudet siirrettävä odottamaan

Purra vaatiikin päättäjiä kohdistamaan nyt huomion perusasioihin.

– Energiakriisiin ei ole helppoja hokkuspokkusratkaisuja – varsinkaan kroonisesti ylikuluttavassa julkisessa taloudessamme. Mutta sitäkin suuremmalla syyllä olisi tärkeää huolehtia, että kaikki ne omissa käsissämme olevat tekijät, jotka hintoja nostavat, poistettaisiin. Näitä löytyy niin monenlaisista ilmastotoimista, vääränlaisista energiapoliittisista ratkaisuista kuin tärkeysjärjestysten vinoumistakin.

– Autoilun hintaa ei ole syytä laskea jakeluvelvoitteeseen puuttumalla vain juuri vaalien alla ja nostaa taas pian niiden jälkeen, vaan järkeistää kokonaisuutta. Kaikki lillukanvarret ja toissijaisuudet tulisi nyt siirtää odottamaan parempia aikoja. Päätöksentekijöiltä vaaditaan yhä suoraselkäisempää huomiota perusasioihin. Kaikki tarmo siihen, että tavalliset suomalaiset selviävät, perussuomalaisten puheenjohtaja kirjoittaa.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää