Työmarkkinaneuvottelut jatkuvat Etelärannassa

19.03.2013 |11:07

Työmarkkinaneuvottelut jatkuvat puolen päivän jälkeen Helsingin Etelärannassa EK:n tiloissa. Edellisen kerran yhteiseen pöytään kokoonnuttiin viime perjantaina. Viikonlopun epäviralliset yhteydenotot eivät ole kuitenkaan edistäneet tunnusteluvaiheeseen jumittunutta tilannetta suuntaan taikka toiseen.

Työmarkkinajärjestöt saattavat todeta, ettei keskitetylle ratkaisulle ole nyt edellytyksiä. Toisena vaihtoehtona on, että järjestöt siirtyvät tunnusteluista neuvotteluihin ja vievät ne päätökseen nopealla aikataululla ennen torstaina kokoontuvaa hallituksen budjettikehysriihtä.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) pani vielä toivoa tulosopimuksen saamiseen Demarin haastattelussa.

– Pidän tuloratkaisua erittäin merkittävänä. Se luo vakautta ja ennustettavuutta työmarkkinoille. Lisäksi se voi tuoda hallitukselle lisää liikkumatilaa kasvutoimenpiteisiin. Tuloratkaisu vaikuttaa myös jossain määrin valtiontalouden tasapainotustarpeeseen, Urpilainen totesi.

PS VERKKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15

Uusimmat










PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää