

LEHTIKUVA
Työ maistuu ukrainalaisille – Ruotsi toivottaisi heidät tervetulleeksi normaalioloissakin
Kilpailu osaavasta ja motivoituneesta työvoimasta on myös Ruotsissa kovaa. Kun motivaatio on kunnossa ja työ maistuu, niin sopeutumista uusiin oloihin ei estä mikään, kertoo SVT. Ukrainalaiset olisivat tervetulleita Ruotsiin töihin normaalioloissakin.
Skellefteåssa nelisenkymmentä sodan kauhuja paennutta ukrainalaista on saanut työtä kunnan hoivapuolelta tai ruokapalveluista. Samaan aikaan he opiskelevat ruotsia kansankorkeakoulussa.
Ukrainalaiset ovat ahkeruudellaan, iloisuudellaan ja motivaationsa määrällä tehneet kelpo vaikutuksen kunnan viranhaltijoihin. Näin ollen ei ole ihme, että mielettömän väkivallan runtelemasta maasta otettaisiin tilapäiseen suojeluun enemmänkin väkeä, myös työn ääreen.
Työllä on merkitystä
Työllä voi olla erityistä merkitystä pakolaiselle, sillä se saattaa antaa puuttuvan näkymän tulevaisuuteen.
– Kokkiammattilaisista vaikkapa on pulaa koko maassa, joten olisi fantastista saada lisää väkeä. Töitä olisi pitkälle eteenpäin, sanoo Skellefteån kunnan ravitsemusyksikön päällikkö Daniel Hällgren SVT:n uutisille.
Pakolaiskiintiö ei riitä
Skellefteå on saanut tehtäväkseen asuttaa 197 ukrainalaista. Näin montaa henkilöä ei kuntaan vielä ole tullut. Tosin 30 naista – osa lapsineen – on vielä matkalla.
– Kiintiö tulee täyteen, mutta haluaisimme saada tänne vieläkin lisää väkeä, sanoo kunnan kehityspäällikkö Anna-Klara Granstrand.
Maahanmuuttoviraston ennusteen mukaan Ukrainasta tulee Ruotsiin tänä vuonna 15 000 pakolaista. Edellyttäen, että sota ei eskaloidu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Anna-Klara Granstrand Daniel Hällgren Skellefteå motivaatio eskalaatio ruokapalvelut Ukrainan sota tilapäinen suojelu Venäjän hyökkäys sopeutuminen hoivapalvelut osaaminen Pakolaiskiintiö Kotoutuminen pakolaiset Työvoimapula
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihervasemmistosta jälleen järjetön vaatimus: Afganistanilaisten oleskelulupaprosesseja tulee helpottaa

Purra ja Rantanen äimistyneinä: Olipa kriisi mikä tahansa, hallitus haalii lisää turvapaikanhakijoita Suomeen

Purra: Pakolaisuuksia on todella erilaisia

Antikainen: Miksi Suomi tarjoaa Ukrainan sodan varjolla tilapäistä suojelua afrikkalaisille?

Perussuomalaiset: Kiintiöpakolaisuus nollaan ja elintasosiirtolaisuuden kanavat tukittava, jotta resurssit riittävät ukrainalaisten auttamiseen

Brittilehti kertoo Ruotsin synkkevästä tiestä: käsikranaattilähiöiden rikolliset ovat soluttautuneet jo paikallispolitiikkaan

Yli puolet Ukrainan pakolaisista siirtynyt tukiluukulta palkkatöihin – harva suunnittelee enää paluuta kotimaahan
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat

Sakari Puisto: Pääomamarkkinoille tarvitaan laajuutta ja syvyyttä

Puola otti käyttöön Suomen mallin mukaisen rajaturvallisuuslain
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää