Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tynkkyseltä viisi aloitetta velkaantumisen pysäyttämiseksi – ulosotossa jo yli puoli miljoonaa suomalaista

18.02.2020 |09:35

Perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen jätti tänään eduskunnassa useita aloitteita, joilla pyritään puuttumaan Suomea koskevaan velkaongelmien määrän kasvuun.

Sebastian Tynkkynen esittää laki- ja toimenpidealoitteissaan lyhennystä maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikaan, taloustaidon oppiaineen tuomista peruskouluihin ja toisen asteen koulutukseen, ulosoton suojaosuuden korottamista ja velkajärjestelyyn pääsemiseksi asetettujen kriteerien kohtuullistamista.

– Jo vuosien ajan on puhuttu suomalaisten yhä kasvavista velkaongelmista ja kansalaisten pahenevasta ahdingosta. Nykyisen hallituksenkaan ohjelmasta ei löydy riittävästi kunnianhimoa lähteä tosissaan ja kaikin keinoin taklaamaan näitä ongelmia – positiivinen luottorekisteri on hyvä alku, mutta se ei riitä. Puheilla ja tilannetta seuraamalla asiat eivät ratkea, vaan vaaditaan päättäväisiä ja konkreettisia toimia, joilla tähän kehitykseen tosissaan puututaan.

Yhä useammalla maksuhäiriömerkintä

Velkaongelmien määrä Suomessa on kasvanut vuosien aikana merkittävästi, ja ne koskettavat yhä useampaa suomalaista. Asiakastiedon tuoreimpien tilastojen mukaan lähes 390 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä. Ulosoton perintätoimien kohteena puolestaan oli vuonna 2019 yhteensä yli 560 000 suomalaista.

– Lähdin viime syksystä alkaen perehtymään monesta eri näkökulmasta velkaantumiseen ja sen tuloksena nämä konkreettiset aloitteet on saatu aikaan. Syksyn ja talven aikana olen kuullut useita eri asiantuntijatahoja aiheeseen liittyen sekä kansalaisia, jotka velkaongelmien kanssa ovat joutuneet painimaan. Kokonaisuus on kuitenkin todella laaja ja moniulotteinen, joten työtä tämän kokonaisuuden parissa tulee jatkaa edelleen.

Eduskunnassa tullaan käymään perussuomalaisten kansanedustajan Ritva Elomaan keskustelualoitteen seurauksena tämän viikon keskiviikon täysistunnossa ajankohtaiskeskustelu velkaantumiseen liittyvistä asioista.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää