LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Tynkkyseltä kirjallinen kysymys varautumisesta koronakriisiin: Millaiset varaukset kenttäsairaaloille ja tilaukset esimerkiksi uusista hengityslaitteista hallituksella todellisuudessa on?
Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen jätti tänään hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen Sanna Marinin hallituksen paljon puhutuista varautumistoimista koronan tautihuipun ollessa edessä.
– Hallitus on väittänyt seuranneensa ja varautuneensa hyvin koronakriisiin, mutta tiedot kentältä kertovat toista: jopa kertakäyttövälineitä jouduttiin alkaa pestä ennen kuin yksikään potilas oli vielä menehtynyt koronavirukseen. Kun varautumistaso on ollut näin heikko, on syytä olettaa, eduskuntaa on ohjattu harhaan, Sebastian Tynkkynen toteaa.
Hoitajien testauksessa vakavia puutteita
Koronaepidemia asettaa koko yhteiskunnan ennennäkemättömän haasteen eteen. Erityisen haavoittuvassa asemassa on suomalainen terveydenhuolto, jonka parissa työskentelevät ammattilaiset pelastavat ihmishenkiä ja tekevät kaikkensa, jotta epidemiasta selvittäisiin.
– Terveydenhuollon henkilökunnalle tulee varata ja tilata kaikki resurssit, joita epidemian selättämiseen tarvitaan ja täten turvata suomalaisen terveydenhuollon kantokyky. Hengityssuojaimet, kasvo- ja silmäsuojat sekä käsihuuhdepullot ovat epidemian aikana tärkeitä välineitä, joista ei saa olla pulaa kriisin syventyessä. Hoitajien testauksessakin on esiintynyt vakavia puutteita, Tynkkynen sanoo.
Happilaitteet tulevat olemaan kortilla
Useissa maissa on otettu kriisin pahetessa käyttöön kenttäsairaaloita. Muiden maiden esimerkkien perusteella on jo tiedossa, että happilaitteet tulevat kriisin aikana olemaan kortilla.
– Kysynkin, mikä on tilanne hengityskoneiden, suojavälineiden ja muiden tarvikkeiden tilaamisessa juuri nyt? Kuinka paljon hallitus on laskenut saavansa reservistä käyttöönsä lisää terveydenhuollon henkilöstöä? Onko hallituksella valmiiksi varaukset tiloista kenttäsairaaloille, jos tehohoitopaikkojen kaksinkertaistaminen ja korona-vuodepaikkojen lisääminen eivät riitä? Mihin tiloihin nämä paikat tullaan tekemään? Tynkkynen kysyy hallitukselta.
Tynkkysen mukaan eduskunta tarvitsee nyt hallitukselta enemmän tietoa todellisesta tilanteesta terveydenhuollossa, jotta oppositio yleensäkin voi hoitaa kriittisen tehtävänsä hallituksen toimien tarkastajana ja kirittäjänä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hoitovälineet happilaitteet testit varautuminen epidemia koronavirus hoitajat Sanna Marin Sebastian Tynkkynen Terveydenhuolto perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Halla-aho patistaa Yleä, Sitraa, puolueita jne kulukuurille koronan vuoksi – “Nyt jos koskaan on kyettävä panemaan asioita tärkeysjärjestykseen”
Uusimaa eristetään kolmeksi viikoksi – virka-apupyyntö puolustusvoimille todennäköinen
Tynkkynen: Pelkkä Uudenmaan sulkeminen ei riitä – koko maahan ei-välttämättömän liikkumisen kielto heti!
Tynkkynen: Baarit kiinni ja koronalinko seis!
Suuri osa väestöstä sairastaa koronan tietämättään – he levittävät tautia kaikkein tehokkaimmin
Suomessa koronaa testataan pihistellen: Omalla rahallakaan ei välttämättä pääse – sairastuneiden todellista määrää ja sijaintia jo lähes mahdotonta tietää
Tavio: Suomalaista hoitohenkilökuntaa ei saa lähettää Espanjaan
Juvonen: Sikainfluenssasta ei sittenkään opittu – hengityskonepula oli jo silloin tiedossa
Kiina koronan jälkeen: Maailmanvalloitus jatkuu pehmein keinoin
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää