LEHTIKUVA
Tynkkynen valittaa tuomiostaan korkeimpaan oikeuteen
Rovaniemen hovioikeus on tänään hylännyt perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkysen valituksen käsitellä Oulun käräjäoikeuden 4.10.2021 tuomiota kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Valtakunnansyyttäjä piti Sebastian Tynkkysen kuntavaalikampanjaa rasistisena ja syyte johti 70 päiväsakkoon, joka teki Tynkkysen tuloilla 4 410 euroa.
– Kampanjassani totesin, että ”Tyttäresi ja vaimosi lopettivat lenkkeilyn iltaisin. Viereesi nousi vastaanottokeskus.” Hovioikeuden mielestä tällainen puhe on niin rikollista, ettei se edes viitsinyt arvioida, saako näin sanoa. Käytännössä hovioikeus pisti valituksen suoraan roskiin ja perusteli, että tämä oli tärkeää ”lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa”. Poliittisten mielipiteiden esittäminen kuuluu sananvapauden ydinalueelle ja siksi uudelleenharkinnan epääminen tällaisella kategorisella perustelulla on oikeusvaltion näkökulmasta surullista, Tynkkynen toteaa.
Tynkkynen sai ensimmäisen kiihotustuomionsa arvosteltuaan turvapaikanhakijan tekemiä puukotuksia Saksassa 2016 ja vaadittuaan palautusautomaatin tehostamista. Tuomio uskonrauhan rikkomisesta langetettiin puolestaan samassa yhteydessä Tynkkysen kutsuttua Allahia hirviöksi.
Sananvapaus kapenemassa
Tynkkysen toinen kiihotustuomio tuli somekuvasta, jossa Tynkkynen oli arvostellut 2015-2016 tapahtuneiden islamististen terrori-iskujen uskonnollisia motiiveja. Nyt käsittelyssä oleva vuoden 2017 kuntavaalikampanja johti siis kolmanteen kiihotustuomioon.
– Näillä oikeuden ratkaisuilla edistetään tiukasti valtakunnansyyttäjän toivetta kaventaa sananvapauden liikkumatilaa poliittisessa kontekstissa. Oppositiopoliitikkojen ikävien mielipiteiden tai vapaan median pilakuvien siivoaminen pois voi nopeasti ajateltuna kuulostaa jalolta, mutta tällaista toimintaa kutsutaan muissa maissa autoritääriseksi kehitykseksi, Tynkkynen toteaa.
Tynkkynen valittaa ratkaisusta korkeimpaan oikeuteen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tuomio Korkein oikeus Valtakunnansyyttäjä Kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Hovioikeus Sananvapaus Sebastian Tynkkynen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Vihapuheesta syytetyt Päivi Räsänen ja Juhana Pohjola saavat tukea Atlantin takaa
Perussuomalaisten Peltokankaan syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on hylätty: “Oikeus voitti – tällä kertaa”
Tavio: Internetin sensuuri lisääntyy – Piilaakso nostettu sananvapaustuomariksi
Perussuomalainen Nuoriso vaatii: Lakia kiihottamisesta kansanryhmää vastaan muutettava
Hovioikeus antoi tuomionsa tänään Tynkkysen toiseen kiihottamisrikokseen – ”Politiikan tekemistä yritetään kovasti viedä oikeussaleihin”
Sananvapaus on turvattava – perussuomalaiset haluaa uudistaa rikoslain kiihottamisrikoksen ja uskonrauhan rikkomista koskevat pykälät
Enemmistö suomalaisista perussuomalaisten linjalla – Leena Meri: Sananvapaus on turvattava kaikissa tilanteissa
Kansanedustaja Sebastian Tynkkynen olisi jo valmis luopumaan uskonrauhan rikkomispykälästä rikoslaissa: ”Ei edes suojaa samalla tavalla kaikkia uskontoja”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää