

Twitterin sisäinen viestintä paljastaa: woke-henkisten työntekijöiden keskuudessa vallitsee paniikki Elon Muskin takia
Elon Musk onnistui ostamaan Twitterin ja nosti woke-henkisten työntekijöiden paniikin uudelle tasolle. Julkisuudessa käydyn keskustelun lisäksi yrityksen sisäisistä viestintäkanavista on vuotanut viestejä medialle. Ne paljastavat, miten omistajavaihdos on saanut osan työntekijöistä kiroilemaan, shokkiin, voimaan pahoin ja jopa vaihtamaan työpaikkaa. Osa Twitterin työntekijöistä on myös avautunut julkisuudessa omalla nimellään ja väittänyt Muskin Twitter-omistajuuden uhkaavan demokratiaa ja vähemmistöjä. Viestit paljastavat aktivistityöntekijöiden näkemysten vieraantuneen toimitusjohtajatason linjasta. Hysteria on kärjistänyt keskustelua ja vienyt ilmatilaa rakentavalta keskustelulta. Ainakin osa sisäisistä viesteistä edusti myös sananvapausmyönteistä linjaa, jossa peräänkuulutettiin alustan tasapuolisuutta.
Twitterin työntekijöiden sisäisistä keskusteluista vuotaneet viestit paljastavat, että woke-henkisten työntekijöiden parissa vallitsee epätoivo ja raivo Elon Muskin ostettua koko alustapalvelun. Musk ilmoitti maanantaina ostavansa yhtiön 44 miljardin dollarin hintaan. Kauppa sinetöi kuukauden kestäneen näytelmän, jonka aikana Musk otti julkisuudessa kantaa sananvapauden heikkoon tilaan Twitterissä.
Yrityksen sisäisissä keskusteluissa Slack-alustalla levisi kapinahenkeä, ja viestejä on vuotanut medialle.
“Voin pahoin, kun katson Elonin puhuvan sananvapaudesta”, avautui eräs alustan luotettavuustekniikan insinööri, joka ilmoittaa identifioituvansa “nonbinary-transsukupuoliseksi”.
“Joudumme käymään läpi henkisen kriisin viisi vaihetta, ja jokaisen hermot ovat nyt riekaleina”, kirjoitti toinen, ohjelmistokehityspuolella työskentelevä insinööri. Hän myös kutsui Muskia “p***reijäksi” ja yritti sitten lohduttaa kollegoitaan:
“Päämme on pyörällä, ja mietimme pahimpia skenaarioita (Trump tulee takaisin! Moderointi lakkaa!). Musk ei kuitenkaan ole kertonut tarkemmista suunnitelmistaan, vaan hän on esittänyt lähinnä suurpiirteisiä ajatuksia, jotka voivat olla vain pelkkää näytöksenomaista liioittelua.”
Jotkut suhtautuivat Muskiin vihamielisenä valloittajana. Korkeammassa asemassa oleva videotekniikan asiantuntija ilmoitti päätöksestään vaihtaa työpaikkaa:
“Tämä ei ehkä ole oikea paikka kertoa tätä, mutta en aio työskennellä täällä enää valtauksen jälkeen.”
Kiivaan viestinvaihdon lomassa jotkut varoittelivat, että sisäisestäkin viestinnästä jää jälki, ja viestejä saatettaisiin vielä kaivella tulevaisuudessa. Tämän jälkeen työntekijät siirtyivät viestittelemään henkilökohtaisilla laitteillaan ja tunnuksillaan suojatummille viestintäalustoille kuten Signaliin.
Twitterin johdossa varauduttiin jo ennalta sisäiseen kapinaan ja sabotaasiin. Omistajavaihdosta edeltävänä perjantaina työntekijöitä estettiin tekemästä muutoksia alustapalvelun järjestelmään.
Toinen insinööri kirjoitti, että “väitetty sensuuri on joskus vain sitä, kun kamalat tyypit mesoavat ja sitten oppivat kantapään kautta.” Korkeammassa asemassa oleva sisältöstrategi vastasi tähän: “eikä sitä tapahdu edes niin usein”.
Sama sisältöstrategi, joka on myös työskennellyt Twitterin ulkopuolella vasemmistopoliittisena vaikuttajana, johti monia jyrkästi Muskille kriittisiä keskusteluja.
Kapina levisi julkisuuteen
Kaikki työntekijät eivät pelkästään pitäneet näkemyksiään salassa yrityksen sisäisillä keskustelukanavilla. Eräät ankarimmista syytöksistä tehtiin julkisesti työntekijöiden Twitter-tileillä.
Alustakehittäjä Addison Howenstine twiittasi:
“Kysyitte minulta, miksi El*n M*skin hankkima 9,2% osuus Twitteristä ja hallituspaikka ovat huono juttu. Sanon, että tämä ei vielä ollut hänen lopullinen päämääränsä, vaan homma menee vielä pahemmaksi, ja se voi lopulta olla vaarallista jopa demokratialle ja maailmalle.”
Myöhemmin Howenstine poisti twiittinsä, mutta kuvakaappauksia kiertää netissä.
Twitterin lokalisointipäällikkönä toiminut Laura Gomez kirjoitti sittemmin poistamallaan tweetillä:
“M*skin omistama Twitter on yksi suurimmista uhkatekijöistä vuoden 2022 ja 2024 vaaleille. Olemme k*sessa, jos tämä tapahtuu.”
Twitterissä teknisenä johtajana toimiva Jay Holler twiittasi:
“@elonmusk ongelmana on, että hän on johdonmukaisesti osoittanut huonoa käytöstä, joka vahingoittaa erityisesti marginalisoituneita ihmisiä. Joten, lopetetaan antamasta hänelle enempää valtaa kuin mitä hän on jo varastanut?”
Aktivistityöntekijä jäi kiinni valehtelusta
“Nonbinary”-sukupuolen edustajaksi ilmoittautuva alustakehittäjä Connor Campbell vastasi Muskille suoraan ja puolusti Twitterin aikaisempaa päätöstä sensuroida New York Post -lehden uutinen, joka kertoi Hunter Bidenin läppäriltä löytyneistä sisällöistä Yhdysvaltojen presidentinvaalien 2020 alla.
“Twitterillä oli oma politiikkansa hakkeroitujen aineistojen suhteen. Olemme soveltaneet tätä tasapuolisesti”
Tosiasiassa läppärin sisältöjä ei hakkeroitu. Tämän tunnustivat myös The Washington Post ja The Times. Jopa Twitterin entinen toimitusjohtaja Jack Dorsey myönsi sensuroinnin olleen “totaalinen virhe” oltuaan kongressin kuultavana viime vuonna.
Tolkun äänet ovat jääneet sivuun
Twitterin työntekijöiden hysteeriset reaktiot Muskista ovat peittäneet alleen vaihtoehtoiset näkökulmat. Kuitenkin osa Twitterin työntekijöistä edusti keskusteluissa myös hillitympää linjaa Muskin suhteen:
“En tiedä hurjasti hänestä, enkä oikeastaan välitä. Minusta olisi vaan hienoa, jos sananvapaus olisi korkein prioriteetti. Sillä ei ole väliä, kuka sen saisi aikaan. Erityisesti vähemmistöillä kuten minulla ei ollut minkäänlaisia oikeuksia aikaisemmassa kotimaassani”, kommentoi eräs työntekijä.
Toinen sovelluskehittäjä kirjoitti: “Minusta on aivan selvää, että linjamme on puolueellinen (jokainen on puolueellinen) ja mielelläni näkisin enemmän tasapuolisuutta. En tiedä, onko Musk oikea henkilö ajamaan tätä, mutta jos joku on vähemmän kallellaan siihen, mihin itse olemme ennestään kallellamme, se on tervetullutta.”
Muskin ostoaikeet herättivät kiivasta keskustelua jo ennen varsinaista kaupan vahvistumista. Jyrkkien reaktioiden on arvioitu edustavan enemmän poliittisia asenteita kuin liiketoiminnallisia tai teknisiä näkemyseroja alustan tulevaisuudesta. Vasemmalle kallellaan oleva mediaeliitti pelkää sananvapautta, sillä se uhkaisi heidän asemaansa mielipideilmaston portinvartijana.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Jack Dorsay sukupuolivähemmistöt Hunter Biden Woke New York Times Elon Musk Washington Post Sensuuri Twitter Sananvapaus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomen Perusta tutki: Suurten teknologiayritysten valta uhkaa sananvapautta

Opiskelija käsitteli intersektionaalista feminismiä kriittisesti, gradulle mätkäistiin erittäin harvinainen hylkäyspäätös – ohjataanko tieteentekoa poliittisista syistä?

Helsingin Sanomat johdattelee lukijoitaan uskomaan, ettei woke-ilmiötä ole olemassa

Elon Musk perustaa seuraavaksi pankin – Twitter välittää rahaa reaaliajassa ja voi tehdä omistajastaan presidentin
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.