Tutkimuslaitoksen tulevaisuudenkuva: Ruotsin asukkaista lähes kolmannes muslimeita vuonna 2050

26.01.2018 |15:42

Jos pakolaisvirta ja maahanmuutto jatkuvat huippuvuosien malliin, Ruotsin asukkaista 30,6 prosenttia on muslimeita vuonna 2050. Vaikka kansainvaellus loppuisi kokonaan, muslimiväestön osuus naapurimaassa nousee siitäkin huolimatta 11 prosenttiin. Tämä johtuu siitä, että muslimit saavat muuta väestöä enemmän lapsia. Näin ennustaa yhdysvaltalainen tutkimuslaitos Pew Research Center.


Yhteiskunnallisiin kysymyksiin keskittynyt Pew Research Center on saanut selvitykselleen jälleen nuivan vastaanoton. Instituutin tutkimuksia on usein kutsuttu “tarkoitushakuisiksi”.

Expressen-lehden mukaan useat ruotsalaistutkijat ovatkin sitä mieltä, että nyt tunteita herättävässä amerikkalaistutkimuksessa ei oteta lainkaan huomioon vaikkapa sitä, että muslimit saavat vähemmän lapsia muutettuaan Europpaan.

Pew-instituutin raportti “Euroopan kasvava muslimiväestö” julkaistiin hiljattain, mutta valtamediat eivät ole tarttuneet aiheeseen erityisen hanakasti.

Raportin pääväittämä on se, että muslimiväestön osuus koko porukasta kasvaa voimakkaasti Euroopassa ja erityisen vauhdikkaasti Ruotsissa. Muslimiväestön osuus väestöstä kasvaa siitäkin huolimatta, että maahanmuutto loppuisi kokonaan.

– Pew-tutkimuslaitos ottaa mieluusti esille vaikeitakin asioita saadakseen ihmiset keskustelemaan päivänpolttavista kysymyksistä, toteaa Bi Puranen, taloushistorian dosentti ja tulevaisuustutkija.

– Tärkeätä on sekin, että myös yhteiskunnallisesti ansioituneet tutkijat yritetään saada mukaan keskusteluun.

Suomessa muslimeja 2,7 prosenttia väestöstä

Ristiriitaisia kommentteja herättäneen raportin mukaan muslimeita on Euroopassa nyt 4,9 prosenttia koko väestöstä. Ruotsissa muslimiväestön osuus oli 8,1 prosenttia vuonna 2016. Se tarkoittaa 800 000 ihmistä.

Pew-tutkimuslaitos esittää kolme vaihtoehtoista kuvaa Ruotsin tulevaisuudesta: Jos maahanmuutto pysähtyy kokonaan, muslimien osuus väestöstä on 11,1 prosenttia vuonna 2050. Jos maahanmutto jatkuu “keskisuurena”, prosenttiluku on 20,5. Ja jos meno jatkuu vuosien 2014-2016 malliin, muslimien osuus Ruotsin väestöstä tulee olemaan 30,6 prosenttia vuonna 2050.

Suomessa muslimien osuus koko väestöstä oli Pew-tutkimuslaitoksen mukaan 2,7 prosenttia vuonna 2016.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
6.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
10.
Suomen uutiset logo

EVA tutki: Jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yleisradion uutisoinnin kallistuvan tiedonvälityksessään poliittisesti vasemmalle

25.03.2025 |12:54

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää