Viikon 30/2017 luetuin

Heinäkuu 2017 luetuin

Tutkimus: Saksan media ei kertonut pakolaiskriisistä rehellisesti

23.07.2017 |19:30

Kun sadattuhannet turvapaikanhakijat saapuivat Saksaan syksyllä 2015 ja alkuvuodesta 2016, maan sanomalehdet ottivat tehtäväkseen kansan kasvattamisen. Samalla ne hylkäsivät perinteisen neljännen valtiomahdin roolinsa poliittisen päätöksenteon objektiivisina kriitikkoina. Tähän johtopäätökseen tuli Otto Brenner -säätiön tutkijaryhmä.

Tutkijat kävivät läpi tuhansia saksalaisia sanomalehtiartikkeleita pakolaiskriisin ajalta. Heidän päätelmänsä aineiston perusteella oli, että journalistit menettivät objektiivisuutensa ja että he repivät kansaa kahtia. Die Zeit raportoi perjantaina etukäteen maanantaina 24. heinäkuuta julkaistavasta tutkimuksesta.

Englanninkielisen The Local -julkaisun mukaan tutkimusraportti arvostelee valtavirtamediaa asettumisesta liittokansleri Angela Merkelin avoimien ovien pakolaispolitiikan taakse ja kritiikittömästä poliittisen eliitin iskulauseiden toistelusta.

Journalistit kohtelivat hallituksen politiikkaa kritisoivia ihmisiä epäilyttävinä ja potentiaalisesti rasisteina. Samalla sanomalehdet näkivät roolinsa olevan kansalaisten kasvattaminen paremmiksi ihmiseksi, tutkijat toteavat artikkelissaan.

“Useimmat journalistit epäonnistuivat työssään, jossa heidän oletetaan objektiivisesti kuvailevan maailmaa lukijoilleen”, tutkijaryhmää vetänyt Die Zeitin entinen päällikkötoimittaja Michael Haller totesi.

Uutisartikkeleiden yhteyteen sekoitettiin usein journalistin oma mielipide, kun taas tavallisten kansalaisten, asiantuntijoiden ja turvapaikanhakijoiden itsensä mielipiteet usein sivuutettiin, Halle lisäsi Die Zeitille.

Raportin mukaan suurten sanomalehtien moralistinen raportointi söi massiivisesti yleisön luottamusta valtavirtamedialta. Lisäksi se jakoi saksalaista yhteiskuntaa kahtia.

Saksalaismedia kohtasi rajua kritiikkiä, kun Kölnin ja monien muiden saksalaisten suurkaupunkien uudenvuoden 2016 juhlissa tapahtunut satojen naisten seksuaalinen häirintä jäi isoilta mediataloilta lähes kokonaan uutisoimatta.

Saksassa kriittiset kansalaiset alkoivat kutsua valtavirtamediaansa valemediaksi (Lügenpresse), kun Suomessa saman termin otti käyttöön valtamedia itse puhuessaan kilpailijoistaan sosiaalisessa mediassa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
3.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää