Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tutkija varoittaa katastrofista: Terroristijärjestöt rekrytoivat uusia jäseniä täysin vapaasti

13.05.2021 |08:30

Kalifaatti on kaatunut mutta väkivaltaisen islamismin uhka länsimaita kohtaan ei ole kadonnut minnekään. Ja vaara tulee lähivuosina yhä kasvamaan. Siksi on käsittämätöntä, että väkivaltaisen ideologian annetaan kasvaa vailla minkäänlaista vastarintaa, ihmettelee tutkija SVT:n uutisissa.

Terrorismin tutkija Magnus Ranstorp varoitti vuonna 2012 viranomaisia siitä, että Ruotsista matkusti henkilöitä Syyriaan liittyäkseen islamistijärjestöihin. Matkojen estämiseksi ei tehty mitään.

Kun Isis sitten kaksi vuotta myöhemmin perusti kalifaattinsa, matkat Syyriaan jatkuivat vanhaan malliin. Nyt tosin suoraan terroristijärjestön riveihin. Ranstorp yritti jälleen herätellä viranomaisia ja tulokset jäivät taas laihoiksi.

”Periaatteessa kyse on katastrofista”

Isis-järjestön riveihin lähti Ruotsista 300 henkilöä, joista 200 on palannut takaisin. Juuri ketään ei ole asetettu syytteeseen tahi tuomittu. Turvallisuusviranomaiset arvelevat paluumuuttajilla olevan kokemusta ja kykyä terrori-iskujen tekemiseen Ruotsissa.

– Periaatteessa kyse on katastrofista, myöhästymisten ketjureaktiosta kaikilla tasoilla. Erityisesti ennaltaehkäisevien toimien osalta, mutta sama koskee myös lainsäädäntöä. Turvallisuuspoliisi Säpo tekee hyvää työtä mutta he eivät yksin pysty pysäyttämään väkivaltaista islamia, terrorismin tutkija Ranstorp painottaa.

Ruotsissa 2 000 väkivaltaista islamistia

Väkivaltaisen islamismin kannatus lisääntyi Ruotsissa samaa vauhtia Syyriaan tehtyjen matkojen kanssa. Kun maassa kymmenen vuotta sitten oli ehkä 200 väkivaltaan valmista islamistia, niin tänään heitä on 2 000.

– Minusta tämä on hoidettu täysin käsittämättömällä tavalla ja koko yhteiskuntaa on petetty. Vihastun todella, kun ajattelenkin kaikkia näitä menetettyjä vuosia.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

SDP kieltää Afrikan tähti -pelit Turun päiväkodeista – ministeri Ville Taviolta tyrmäys: ”Demokratiassa ei tule tehdä päätöksiä yksittäisen mielensäpahoittajan vuoksi”

06.01.2025 |17:07
2.
Suomen uutiset logo

Punavihreä Palestiina-aktivismi paisuu Helsingin valtuustossa – pormestariehdokas Wille Rydman: ”Ulkopolitiikka ei kuulu valtuustosaliin”

07.01.2025 |16:06
3.
Suomen uutiset logo

Riikka Purra blogissaan: Suomen kovaäänisin oppositio on perinteinen media, joka moninkertaistaa vasemmisto-opposition viestin

07.01.2025 |11:14
4.
Suomen uutiset logo

New Orleansin terroristi liehutti Isis-lippua ajaessaan uuden vuoden juhlijoiden päälle

02.01.2025 |03:28
5.
Suomen uutiset logo

Jimmie Åkessonin uudenvuoden linjaukset: Tuet pois työtä vieroksuvilta, avustuksille katto, kansalaisuus pois lainrikkojilta, vankiloita ulkomaille ja palautuksiin vauhtia

03.01.2025 |10:07
6.
Suomen uutiset logo

Vuosi vaihtui – Suomen turvapaikkapolitiikkaan merkittäviä kiristyksiä: Jatkossa turvapaikka on aina määräaikainen ja rikoksen tehnyt voidaan karkottaa maasta

03.01.2025 |15:55
7.
Suomen uutiset logo

Zuckerberg lupaa vähentää sensuuria Facebookissa – Trumpin valinta aloitti sananvapauden aikakauden

07.01.2025 |17:36
9.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin X-kirjoitus nosti esiin taannoiset Isoa-Britanniaa ravisuttaneet lasten raiskausrikokset – viranomaiset eivät aluksi puuttuneet rikoksiin rasismileiman pelossa

08.01.2025 |11:30

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää