LEHTIKUVA
Tutkija Salonius-Pasternak siviilien auttamisesta Gazassa: Saudeille ja Emiraateille palestiinalaiset ovat pelkkiä pelinappuloita
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak perää ympäröivien arabivaltioiden vastuuta palestiinalaisten siviilien auttamisessa. Hän sanoo 18.10. MTV3:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että esimerkiksi Saudeille ja Emiraateille palestiinalaiset ovat pelkkä sisäpoliittinen pelinappula.
Palestiinalaissiviilien sijaan rikkaat öljyvaltiot rahoittavat muiden muassa ääriuskonnollisia moskeijoita Euroopassa ja Suomessa. Nyt lähialueen valtioilla olisi todellinen tilanne osoittaa, välittävätkö he palestiinalaissiviileistä.
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak otti ohjelman aluksi kantaa myös siihen, kuinka mediassa tiedettiin heti Israelin olevan syyllinen Gazassa keskiviikkona tapahtuneeseen al-Ahli Arab -sairaalan räjähdykseen.
Suomalaiset mediat, kuten Yle, STT ja Helsingin Sanomat, uutisoivat Israelin iskeneen sairaalaan. Samalla mediat esittivät uhriluvun olleen 471. Lähteenä oli käytetty terroristijärjestö Hamasia tai sen hallinnassa olevaa Gazan terveysministeriötä. Jälkikäteen on käynyt ilmi, että uhreja on kymmenestä viiteenkymmeneen.
Kokonaisuuteen ei suuri käänne
– Kokonaisuuteen ja sotaan tämä ei ole suuri käänne. Joitakin ihmisiä kuoli. Vain yksi osapuoli, Hamas, joka valehtelee jatkuvasti, on sanonut, että uhreja on satoja. Kun on nähty kuvia räjähdyspäivästä, on aika selvä, että siellä ei räjähtänyt mitään Israelin asevoimien käyttämää liitopommia tai mitään muuta, Salonius-Pasternak sanoo.
– Ehkä tämän voisi kääntää niin, että nyt sekä media että ihmiset sosiaalisessa mediassa hetken hengähtäisivät, kun tämä sota ikävä kyllä jatkuu, ja miettisivät, ketä he kuuntelevat ja miksi. Ehkä tämä voi olla käännekohta sille, miten kuunnellaan Hamasia ja muita toimijoita alueella.
Bidenin syyt matkustaa Israeliin
Salonius-Pasternakin mukaan Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin Israelin matkaan on kaksi pääsyytä. Yksi on osoittaa tukea Israelille ja toinen se, että humanitääristä apua voidaan toimittaa Gazaan.
– Tässä on pakko sanoa, että on kiinnostavaa, että Yhdysvaltain oletetaan aina toimivan. Biden ilmoitti sadan miljoonan lisäavusta palestiinalaisille Gazaan. Missä ovat saudit, missä Emiraatit? Heillä olisi antaa miljardeja. He eivät selvästikään välitä pätkääkään palestiinalaisten siviilien kohtalosta, vaan pitävät näitä pelinappuloina. Maat rahoittavat ääriuskonnollisia moskeijoita Euroopassa ja Suomessa, hän sanoo ja jatkaa:
– Palestiinalaisten asia on helppo sisäpoliittinen nappula näille maille. Nyt kun olisi hyvä tilanne tukea palestiinalaisia siviilejä, niin eipä näy muita, vaan odotetaan, että Yhdysvallat ratkaisisi tämän ongelman.
Egypti ei halua pakolaisia missään nimessä
Egypti on ilmoittanut, ettei se halua vastaanottaa pakolaisia turvallisuuspoliittisista syistä.
– Egypti on osa saartoa. Se ilmoitti, ettei halua ottaa vastaan pakolaisia, koska joukossa voi olla terroristeja. Egypti on sanonut, että he eivät missään nimessä halua heitä ottaa. Voisiko heitä lennättää jonnekin muualle lähialueille mahdollisesti? Salonius-Pasternak pohtii.
– Se on oikea ongelma, jolle ei löydy selvää ratkaisua, mutta ehkä tässä kohtaa niiltä, jotka haluavat olla johtovaltioita siellä, näkyisi hieman enemmän pyrkimystä ongelman ratkaisemiseen. Yhdysvalloilla on tietenkin kriittinen rooli, koska varmaan vain Yhdysvallat saa Israelin mukaan tähän, mutta kyllä muitakin tarvitaan.
Gazan sairaalaiskun uhrilukua liioiteltu
Sanomalehti The Wall Street Journalin haastatteleman tiedustelutiedon analyytikko Blake Spendleyn mukaan paikalta otetut valokuvat ja videot ”vastaavat pikemminkin 50 kuollutta”.
Myös monet muuta kansainväliset asiantuntijat epäilivät ilmoitettuja uhrilukuja.
– Kuvat tapahtumapaikalta eivät vastaa mielestäni ilmaiskua ja yli viittäsataa kuolonuhria, australialainen analyytikko Nathan Ruser kirjoitti X:ssä (entinen Twitter).
Hän sanoi samassa keskusteluketjussa myös, että vain kolmessa parkkipaikan autoista näkyy merkkejä kineettisistä tai rakenteellisista vaurioista ja niistä loput on tuhoutunut tulipalossa.
Uhrien määrä lasketaan kymmenissä
Uutistoimisto AFP haastatteli nimettömänä korkea-arvoista eurooppalaista tiedustelulähdettä.
– Uhreja ei ollut kahtasataa eikä viittäsataa. Tarkempi arvio on, että niitä on kymmenen tai viisikymmentä.
Newsweekiin oli puolestaan otettu kommentteja Yhdysvaltain ilmavoimilta.
– Me emme tiedä, moniko kuoli, eivätkä tiedä israelilaisetkaan. Mutta sekä meidän että heidän tiedustelutietonsa osoittavat, että uhreja oli korkeintaan muutama kymmenen. En sano, etteikö tämä olisi tragedia, mutta tämä on myös Hamasin liioittelua ja räikeää valehtelua, nimetön lähde sanoi Newsweek-julkaisulle.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Nathan Ruser Blake Spendley Charly Salonius-Pasternak sairaalaisku Emiraatit palestiinalaiset terroristit Gaza Joe Biden Egypti terroristijärjestöt Hamas Saudi-Arabia Israel pakolaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Presidentti Joe Biden: Hamas on joukko pelkureita, joka piiloutuu siviilien taakse
Biden ilmaisi Netanjahulle mielipiteensä Gazan sairaalaiskun syyllisestä: “Ette te”
Antikainen: Vasemmistoliitto levittää Hamasin propagandaa yhdessä STT:n kanssa – syyttää sairaalaiskusta Israelia ennen kuin iskun tekijää on edes selvitetty
Europarlamentti: Juutalaisvastaisuus nousee huolestuttavasti
Arabimaat eivät halua palestiinalaispakolaisia omiin maihinsa – veljeskansojen penseys korostaa tilanteen toivottomuutta
Konfliktit ratkeavat vain tosiasiat tunnustamalla: Palestiinalaisten paluu ammoisille asuinsijoilleen ei onnistu ja Israelin aseisiin nojaava turvallisuus on harhaa
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää