Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Turvapaikkaprosessi ei ole työperäisen maahanmuuton väylä – kielteisen päätöksen saaneet eivät voisi jatkossa enää hakea oleskelulupaa työn perusteella

22.09.2023 |15:52

Hallitusohjelman tavoitteena on tehostaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden paluita ja palautuksia.

Turvapaikkaprosessi ei ole työluvan tai maahanmuuton väylä, sisäministeriö kertoo tiedotteeessaan.

Uudistuksen tavoitteena on, että jatkossa työperusteisia oleskelulupia ei myönnettäisi, jos turvapaikkamenettely on kesken. Nykyisen lainsäädännön mukaan työllistynyt turvapaikanhakija voi hakea oleskelulupaa työnteon perusteella.

Hankkeessa valmistellaan vaadittavat ulkomaalaislainsäädännön uudistukset, jotta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden siirtyminen työperäisen maahanmuuton puolelle estetään.

Henkilöllisyys todistettava

Myös ulkomaalaislain henkilöllisyyden todentamista koskevaa sääntelyä selkeytetään. Jatkossa laki sisältäisi nimenomaisen säännöksen siitä, että oleskeluluvan hakijan on todennettava henkilöllisyytensä passilla tai muulla matkustusasiakirjalla.

Lisäksi hankkeessa arvioidaan mahdollisuutta lisätä hakijan velvollisuutta avustaa viranomaisia henkilöllisyytensä todentamisessa.

Oleskeluluvat uuteen syyniin

Sisäministeriö on asettanut hankkeen, jossa uudistetaan maahantulosäännösten kiertämistä koskeva sääntely. Tavoitteena on ehkäistä maahantulosäännösten kiertämistä sekä turvapaikanhakijoiden siirtymistä työperäisen oleskeluluvan hakijoiksi kesken hakemusprosessin.

– Maahantulosäännösten kiertämistä koskevan sääntelyn uudistaminen on osa laajempaa ulkomaalaislain muutosta. Hallituksen tavoitteena on kiristää Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ja tarkastella muun muassa oleskelulupajärjestelmää, sisäministeri Mari Rantanen sanoo ministeriön tiedotteessa.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon

26.03.2025 |18:41
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää