Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Turvapaikkapolitiikka tiukentumassa Euroopassa – suosituimpia kohdemaita Saksa, Ruotsi, Itävalta ja Suomi

13.12.2015 |15:17

Moni Euroopan maa on joutunut tarkistamaan kantaansa maanosaa riepottelevan pakolaiskriisin vuoksi. Neljä eniten turvapaikkahakemuksia saanutta maata (Saksa, Ruotsi, Itävalta ja Suomi) ovat tiukentaneet pakolaispolitiikkaansa.

Euroopan komissio on havahtunut ennätysmäiseen pakolaiskriisiin, joka on pahin sitten toisen maailmansodan. Komissio kaavailee ylikansallista rajavartiolaitosta, joka voisi ottaa ohjat käsiinsä kansalliselta rajavartiolta niin halutessaan – jäsenmaan mahdollisesta vastustuksesta huolimatta.

Avosyleistä suljettuihin oviin

Vielä vuosi sitten Ruotsin keskusta-oikeistolaiset maltilliset kehottivat äänestäjiään toivottamaan pakolaiset tervetulleiksi. Nyt oppositiosta käsin maan vähemmistöhallitusta tukevat maltilliset vaativat ennemminkin Ruotsia sulkemaan ovensa turvapaikanhakijoiden edestä.

Ruotsin hallitus kiristi muun muassa perheenyhdistämisohjelmaansa. Hallituksessa olevien vihreiden puheenjohtaja Åsa Romson kyynelehti hallituksen ilmoitettua marraskuun lopussa tiukentuneesta politiikastaan turvapaikanhakijoita kohtaan.

Ruotsissa maahanmuuttovastainen ruotsidemokraatit ovat kovassa nosteessa kannatusmittauksissa. Mielipidekyselyissä ruotsidemokraatit nousi maan suosituimmaksi puolueeksi.

Kritiikki Merkelin pakolaispolitiikkaa vastaan kasvaa

Saksan aiemman virallisen arvion mukaan maahan tulee tänä vuonna 800 000 turvapaikanhakijaa. Turvapaikkaa hakevien alustavia rekisteröintejä on kuitenkin tehty jo 965 000 kappaletta. Alustavissa rekisteröinneissä hakijat ohjataan varsinaisiin vastaanottokeskuksiin eri puolille maata.

Saksan CDU-puolueessa kritiikki kasvaa puheenjohtaja Merkeliä vastaan. Baijerin aluehallinnon pomo Horst Seehofer on aiemmin vaatinut Merkeliltä täyskäännöstä pakolaispolitiikkaan. Merkel toivotti syyskuun alussa kaikki syyrialaiset turvapaikanhakijat tervetulleeksi Saksaan. Kriitikoiden mukaan tämä vain kasvatti pakolaisvirran määrää alueilta, jotka voidaan katsoa turvallisiksi.

Vastaanottokeskukset täynnä

Nyt puolueen sisällä vaaditaan jo selkeitä lukuja pakolaiskiintiöiden muodossa. Puolueen nuorisojärjestö muistuttaa, että puolueella ja maan hallituksella on velvollisuutensa myös Saksan kantaväestöä kohtaan.

Maan vastaanottokeskukset ovat pahoin ruuhkautuneet. Maan pääkaupungissa Berliinissä turvapaikkaa hakevat ovat joutuneet muun muassa odottamaan rekisteröintiä taivasalla.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää