Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Turvapaikanhakijoiden pakkojyvitys riitaannutti Euroopan komission ja Eurooppa-neuvoston – Sipilä on valmis nostamaan Suomen pakolaiskiintiötä

14.12.2017 |14:44

Euroopan komission maahanmuutosta vastaava komissaari Dimitris Avramopoulos pitää kiinni pakkoon perustuvasta turvapaikanhakijoiden jyvityksestä. Hän kutsui Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tuskin vapaaehtoista jyvitystä myötäilleen esitystä “epäeurooppalaiseksi”.

Suomen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei usko pakkojyvityksen mahdollisuuksiin. Hän on valmis nostamaan Suomen pakolaiskiintiöitä, jos aiheesta päästään yhteiseen ratkaisuun.

Politico-lehden haltuunsa saamassa kirjeessä EU-maiden johtajille Tusk pyysi jäsenmaita myöntämään pakkoon perustuvan jyvityksen olleen tehoton, ja että se jakaa jäsenmaita kahtia.

EU-tuomioistuin linjasi, että neuvosto voi missä tahansa hätätilanteessa pakottaa jäsenmaansa pakkomallin jyvitykseen. Tuskin kirje viittaa siihen, ettei EU-maiden keskuudessa pakottamisella ole kannatusta.

Välimeren rannalta Tuskille sapiskaa

Tuskin kirje ei ilahduttanut Välimeren maita. Espanja, Kreikka ja Italia pettyivät Tuskin kirjeeseen. Maat pelkäävät joutuvansa kantamaan maahanmuuttokriisin taakan keskenään. Diplomaattilähteiden mukaan Ruotsi ja Saksa ovat kriittisiä Tuskin kirjeelle.

Avramopoulos teki komission kannan perin selväksi.

– Presidentti Tuskin valmistama paperia ei hoi hyväksyä, Avramopoulos jyrisi.

– Eurooppaa ei ole ilman solidaarisuutta, Avromopoulos jatkoi silminnähden tuohtuneena.

Avramopouloksen mukaan Tusk on romuttamassa kaiken sen, mitä Euroopassa on saatu aikaan.

Ääni muuttui Tuskin kellossa

Päivitetyssä kirjeessä Tusk painotti EU:n saavutuksia ja haki sovintoa jäsenmaiden ja komission välille. Tusk muistutti, että laiton maahanmuutto saataisiin kuriin vain EU:n ja jäsenmaiden yhteisellä ponnistuksella.

Tusk piti silti kiinni ajatuksesta, että pakkojyvitys on epäonnistunut ratkaisu.

Neuvoston virkamies kertoi, miksi pakkojyvitys on epäonnistunut.

– Pakkojyvitys ei ratkaise maahanmuuttokriisiä. Pakkojyvitys ei ole vähentänyt laitonta maahanmuuttoa, virkamies perusteli.

Euroopan parlamentti asettui kiistassa komission puolelle. Ruotsalaismeppi Cecilia Wikström jopa arveli Tuskin olevan Visegrad-neuvoston puheenjohtaja, eikä Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää