Artikkeli kuva

Sisäministeriön syyskuussa tekemän väestökyselyn mukaan 58 prosenttia suomalaisista on hankkinut kotivaraa kriisitilanteiden varalle. / LEHTIKUVA

Turvallisuusympäristö on muuttunut perustavanlaatuisesti – kansalaisille opas häiriö- ja kriisitilanteisiin varautumiseksi

18.11.2024 |14:40

Sisäministeriön tuottama opas kriisiin varautumisesta on avuksi kansalaisille erilaisten häiriöiden, kriisien sekä poikkeusolojen varalta. Varautuminen auttaa kestämään vaikeita aikoja ja suo mahdolliosuuden auttaa myös muita. Varautuminen ei ole ennustus vaan vakuutus.

Ennakkoon varautumista vaativia tilanteita ovat esimerkiksi pitkät sähkö-, vesi- ja tietoliikennekatkot, sään ääri-ilmiöt ja suuronnettomuudet sekä pitkäkestoisemmat kriisit, kuten pandemia tai sotilaallinen konflikti.

Häiriö- ja kriisitilanteisiin varautuminen  oppaassa on ohjeiden lisäksi tietoa muun muassa hybridi- ja informaatiovaikuttamisesta, kriisitilanteissa oman toimintakyvyn ja jaksamisen ylläpitämisestä sekä muiden auttamisesta.

– Turvallisuusympäristö on muuttunut perustavanlaatuisesti Venäjän aloitettua hyökkäyksensä Ukrainassa. Lisäksi sään ääri-ilmiöt js ilmastonmuutos ovat esimerkiksi kuluneen kesän ja nyt syksynkin aikana laajalti Euroopassa erilaisia luonnononnettomuuksia, laajia maastopaloja ja näihin on myös tärkeää varautua, perusteli sisäministeriön pelastustoimen yksikön johtaja Pauliina Eskola maanantain tiedotustilaisuudessa.

Varautuminen on kansalaistaito

Varautumisen lähtökohdat ovat jokaisella erilaiset, minkä vuoksi varautuminen olisi hyvä nähdä valikoimana erilaisia keinoja. Varautumisen perusta on kotivara, mutta se on myös tietoja ja taitoa toimia silloin, kun jotakin poikkeuksellista tapahtuu. Jokaisen kannattaa varautua jollakin tapaa omien tarpeidensa, mahdollisuuksiensa ja kykyjensä mukaan.

– Ajatus kriiseihin varautumisesta saattaa herättää ahdistusta ja pelkoa. Kuitenkin riskien ja uhkien läpi käyminen mielessä myös vahvistaa yksilön ja yhteisön voimavaroja, muistuttaa sisäministeriön viestintäjohtaja Eriikka Koistinen.

– On hyvä muistaa, että epätodennäköisiä asioita voi sattua, mutta varautuminen ei tee uhkien toteutumisesta sen todennäköisempää. Varautuminen on kansalaistaito, kuten lukeminen ja laskeminen.

Kotivara kaiken perusta

Sisäministeriön syyskuussa tekemän väestökyselyn mukaan 58 prosenttia suomalaisista on hankkinut kotivaraa kriisitilanteiden varalle, eli ruokaa, rahaa ja tarvikkeita. Vastaavasti noin 40 prosenttia kansalaisista ei ole hankkinut riittävästi kotivaraa, eikä välttämättä luota osaamiseensa kriisitilanteissa.

Nuorista ja kaupunkilaisista noin puolet on huolehtinut varautumisestaan, kun taas maaseudulla asuvat ovat selvästi paremmin varautuneita (74 %). Naiset ovat hankkineet kotivaraa paremmin kuin miehet.

– Kun ihmiset tietävät miten toimia häiriötilanteissa, yhteiskunnan kriisinkestävyys on hyvällä pohjalla. Tällöin ihmisillä on myös paremmat valmiudet auttaa omaa lähipiiriään. Viranomaiset voivat keskittyä omaan tehtäväänsä eli tilanteen ratkaisemiseen ja eniten apua tarvitsevien auttamiseen, sanoo sisäministeriön pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää