LEHTIKUVA
Turtiainen: Suomen varauduttava euron hajoamiseen
Kansanedustaja Ano Turtiainen ilmaisee huolensa Suomen varautumisesta eurokriisiin. Euron romahtaessa Turtiainen pitää tärkeimpänä valmistautumisena omaan kansalliseen valuuttaan siirtymistä.
– Suomen pitää olla varautunut erilaisiin kriiseihin, myös tai etenkin talouskriisiin. Jos euro romahtaa, se romahtaa rytinällä ja nopeasti. Minua huolestuttaa, ettei tähänkään tilanteeseen ole varauduttu tarpeeksi, Ano Turtiainen sanoo.
– Varsinkin omaan kansalliseen valuuttaan siirtyminen pitäisi olla suunniteltu huolella. Vaikka hallituspuolueet eivät haluakaan luopua eurounelmistaan, pitää olla realisti. Emme voi roikkua muiden armoilla.
Italiaa pidetty pystyssä muiden rahoilla
Koronan aiheuttama lama tulee olemaan maailmanlaajuinen ja kestänee useita vuosia.
– Euro voi hajota myös edessä olevan valtavan suuren laman johdosta. Euron hajoaminen realisoisi Suomelle huomattavan suuret vastuut ja on mahdollista, ettemme pystyisi niistä selviytymään, Turtiainen sanoo.
Turtiaisen mukaan erityisesti Italia on avainasemassa kriisin syvenemisessä.
– Italiaa on pidetty vuosikaudet pystyssä muiden rahoilla. Nyt Italia on ennestäänkin huonon talouden päälle kärsinyt koronasta. Asiantuntijatkin pitävät todennäköisenä, että jos Italia romahtaa, euro romahtaa. Italia lepää siis taas muiden hyväntekeväisyyden varassa, Turtiainen perustelee.
Omaan valuuttaan nopealla aikataululla
Turtiainen jätti asiasta kirjallisen kysymyksen.
– Miten Suomi on varautunut mahdolliseen euron romahdukseen ja tilanteeseen, jossa Suomen pitää siirtyä nopeallakin aikataululla omaan valuuttaan? Entä kuinka suuret Suomen maksettaviksi tulevat sitoumukset ovat euron hajotessa? Turtiainen kysyy ministeriltä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Halla-aho vappupuheessaan: ”Julkisesta rahankäytöstä otettava löysät pois ja kaikki resurssit on tulevina vuosina sijoitettava suomalaisen työn ja yrittämisen puolustamiseen”
Saksan perustuslakituomioistuin mäiski märällä rätillä EU-tuomioistuinta – Saksan keskuspankki voi joutua irtaantumaan elvytysohjelmasta
Tohtori ”Tuhon” synkkä ennuste – taantuma ja lama kestävät vuoteen 2030 saakka, Yhdysvaltojen ja Kiinan taistelu herruudesta kiihtyy, varallisuuserot kasvavat, globalisaatio ajautuu ongelmiin
Eurooppa-neuvostolla tiedossa rankka kokous: Eteläiset maat haluavat suoria tukirahoja, pohjoiset maat eivät innostu edes luottotuista
Puisto: Velkainen euroalue vaarassa huojuttaa myös Suomen koronan runtelemaa taloutta entisestään
EU:n valtiovarainministerit eivät saaneet aikaiseksi päätöstä yhteisistä tukitoimista, käsi ojossa erityisesti Italia, Espanja ja Ranska
Hakkarainen EU:n budjettineuvotteluista: ”Käärme, joka syö omaa häntäänsä”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Uusimmat
Mauri Peltokangas: ”Vaaleissa mennään täysillä maaliin saakka”
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää