Artikkeli kuva

LEHTIKUVA7KUVITUSKUVA

Turtiainen: B-ajokortin alaikärajaa alas

03.10.2019 |12:00

Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiaisen mielestä B-ajokorttiluokan alaikärajaa voitaisiin alentaa 17 ikävuoteen liikenneonnettomuuksien vähentämiseksi.

Eduskunnassa käytiin eilen kiivas keskustelu hallituksen esityksestä eduskunnalle kevytautoja koskevien lakien voimaantulosäännösten muuttamisesta. Keskustelu johti äänestykseen. Lakien voimaantulosäännöksiä ehdotetaan muutettavaksi siten, että lait tulisivat voimaan vuotta myöhemmin kuin ne oli alun perin suunniteltu, eli 1. päivänä marraskuuta 2020.

Enemmistö liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenistä kannattaa jatkoajan ottamista.

Helpottaa nuorten liikkumista

Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen puolusti puheenvuorossaan maaseudulla asuvien nuorten liikkumista harrastusten ja kodin välillä.

– Kokemuksesta voin sanoa, että mopoauto on tuonut meidän nuorten elämään erittäin paljon sisältöä. Se on mahdollistanut nuoria kulkemaan harrastuksiin ja liikenteessä mukana oleminen on kasvattanut heille vastuunkantoa. Kilometrejä meidän perheen mopoautoon on kertynyt jo reilut 30 000.

Kevytauto mopoautoa turvallisempi

Puheenvuorossaan Turtiainen toi esille sen tosiasian, että kevyt- ja mopoautoilla liikutaan jo tällä hetkellä korkeammilla nopeusrajoitusalueilla.

– Maaseudulla mopoautoilla ja mahdollisilla kevytautoilla ajetaan muun liikenteen seassa myös 100 ja 80 kilometrin tuntinopeusalueilla. Meidän perheen mopoauton kilometreistä valtaosa on kertynyt viitostietä ajettaessa Juvan ja Mikkelin välillä.

Myös mopo- ja kevytautojen turvallisuus sekä taajaman ulkopuolella tapahtuvat vaaratilanteet nousivat esille edustajan puheessa.

– Turvallisuutta ajatellen kevytauto on rakenteeltaan tietenkin turvallisempi kuin mopoauto, mutta taajaman ulkopuolella tapahtuvat vaaratilanteet eivät vähene nopeusrajoitetulla kevytautollakaan, Turtiainen painottaa.

B-ajokortin hankkiminen vaativampaa

Turtiainen toi puheessaan esille uuden näkökulman kevytautokeskusteluun B-ajokorttiluokan alaikärajan muuttamisesta. B-ajokortin hankkiminen on huomattavasti vaativampaa kuin kevytauton ajoluvan saaminen ja sitä kautta liikenneonnettomuudet vähenisivät huomattavasti.

– Toivoisin keskustelujen kevytautoista siirtyvän ajokortteihin. Mielestäni B-ajokortin alaikäraja voitaisiin tiputtaa EU:n sallimaan 17 ikävuoteen ja voitaisiin alkaa keskustelemaan B-kortin ajoharjoitteluluvista 16-vuotiaille.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”

25.01.2025 |21:52
3.
Suomen uutiset logo

Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja

24.01.2025 |20:21
4.
Suomen uutiset logo

Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen

28.01.2025 |22:21
7.
Suomen uutiset logo

Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan

28.01.2025 |08:49
8.
Suomen uutiset logo

Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä

27.01.2025 |18:32
9.
Suomen uutiset logo

Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia

24.01.2025 |09:46

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää