LEHTIKUVA
Turpeella on edelleen oma roolinsa huoltovarmuudessa
Hallituksen torstainen suullinen kyselytunti päättyi ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäsen vakuutteluihin turpeen tarpeellisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela otti asian esille muistuttaen salia turpeen tärkeästä osasta kotimaisessa energian- ja ruuantuotannossa.
Jari Koskelan mukaan turpeella on iso alueellinen työllistävä vaikutus ja hyvä varastointikestävyys.
– Niin ikään turvetta tarvitaan sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksissa ja biokattiloiden polttoaineeksi. Turve parantaa myös biopolttoaineiden poltto-ominaisuuksia, pitää hyötysuhteen korkeana ja vähentää paikallisia savukaasupäästöjä. Turpeen lisääminen polttoaineisiin vaikuttaa kattiloiden toimintakieltoon.
– Ja nyt sitten ministeri Mykkäselle tällainen isänmaallinen kysymys: miten hallitus turvaa sen, että jatkossakin energiaturvetta käytetään ja täten ei vaaranneta muun muassa kuivike- ja kasvuturpeen saatavuutta ja omavaraisuuttamme? Niiden hyödyntäminen on toisistaan riippuvaisia.
Monipuolinen energiapaletti
Mykkänen myönsi energiahuoltovarmuuskeskustelun tarpeellisuuden.
– Hallitusohjelman mukaisesti hallitus tekee toimia, jotta turvataan Huoltovarmuuskeskuksen määrittelemän huoltovarmuustarpeen mukainen polttoturpeen tarve. Sinänsä energiapalettimme on tietysti isossa murroksessa, ja se on monipuolinen, eikä siinä mitään. Mutta tätä arvioidaan kyllä säännöllisesti.
– Ja tällä hetkellä Huoltovarmuuskeskuksen arvio on se, että pystyvät uusintamaan sitä itse hankkimaansa huoltovarmuusvarantoa myös tulevaisuudessa, ja tällä on oma roolinsa erityisesti poikkeustilanteisiin varustauduttaessa.
Puu tärkein lämmöntuotannossa
– Sinänsä on myös tärkeää huomata, että kun poikkeustilanteet ovat konkreettisemmin esillä kuin ehkä joitakin vuosia sitten, niin äärimmäisen tärkeätä on miettiä myös sen puuperäisen bioenergian hankintaketjujen varmuutta poikkeuksellisessa tilanteessa, mikäli esimerkiksi metsäteollisuus ei olisi normaalisti toiminnassa.
– Ja tätä työtä tehdään nyt lähivuosina suunnitelmallisesti, koska se on joka tapauksessa meidän yksittäisistä suurin lämmöntuotantomuoto ja merkittävä sähköntuotantolähde, päätti Mykkänen vastauspuheenvuoronsa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Turve on ollut tarpeen tänäkin talvena – palaturpeesta on jo pulaa
Huoltovarmuuskeskus testasi turpeen varmuusvarastojen käyttöä – toimia turpeen huoltovarmuuden varmistamiseksi toivotaan
Mäenpää vaatii turpeen määrittelyä uusiutuvaksi luonnonvaraksi: “Turvetta muodostuu Suomessa huomattavasti enemmän kuin sitä vuosittain käytetään”
PS-Nuorison eurovaaliehdokkaat: Kiilusilmäinen ilmastopolitiikka uhkaa Euroopan omavaraisuutta
Ryhmä kansanedustajia Garedewin aloitteen takana: Turpeen rooli Suomen energiahuoltovarmuuden osatekijänä on turvattava
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lakivaliokunnan perussuomalaiset iloitsevat joululahjarahasta – ”Menee varmasti hyvään käyttöön”
Eduskunnan perinteiset joululahjarahat hyväksyttiin tänään 11.12.2024 valtiovarainvaliokunnan kokouksessa. Jakovaroista 300 000 euroa suunnattiin vankien päihdekuntoutukseen ja 150 000 euroa Rikosuhripäivystyksen toimintaan lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen. Lakivaliokunnan perussuomalaiset ovat mielissään jakokohteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää