LEHTIKUVA
Tuore palestiinalaisalueiden AWRAD-gallup: Hamasin tekemän terrori-iskun kannatus palestiinalaisten keskuudessa 75 prosenttia
Arabimaiden tutkimus- ja kehitysyhteistyön (AWRAD) tekemässä tuoreessa mielipidetutkimuksessa listattiin palestiinalaisten kannattamat kansainväliset avaintoimijat. Kärkisijoja pitivät terroristijärjestöt Hamas, PIJ ja Hizbollah. Ensimmäinen maa listalla oli puolestaan Venäjä.
Suurin osa kyselyyn vastanneista (59 prosenttia) kannatti voimakkaasti tai kannatti jossain määrin (16 prosenttia) Hamasin johtamien ryhmittymien 7. lokakuuta tekemiä terroristihyökkäyksiä Israeliin. 11 prosenttia vastaajista ilmoitti, että he eivät tukeneet tai vastustaneet hyökkäyksiä. Vain 13 prosenttia vastaajista ilmoitti vastustaneensa hyökkäyksiä.
Iskujen kannatus oli huomattavasti voimakkaampaa Länsirannalla (68 prosenttia) kuin Gazassa (47 prosenttia).
Tukea terroristijärjestöille ja Venäjälle
Kyselyssä listattiin kansainväliset toimijat, joita palestiinalaiset kannattavat. Suurin tuki oli terroristijärjestöillä sekä Venäjällä.
Ykköspaikkaa piti 89 prosentilla al-Qassam Brigades (Hamasin sotilaallinen siipi). Toisena tuli 84 prosentin kannatuksella IRGC-terroristijoukkojen tukema PIJ (Palestine Islamic Jihad). Kolmantena listalta löytyy 76 prosentilla al-Aqsa Martyrs Brigades (7.10. iskun terroristiryhmittymä). Iranin tukemaa libanonilaista Hizbollahia kannatti 45 prosenttia vastaajista.
Venäjä piti puolestaan kärkipaikkaa ensimmäisenä kannatettuna maana. Sitä kannatti 40 prosenttia vastaajista, ja sen listasija oli seitsemäs.
Yhdysvaltoja ja EU:ta ei kannateta
Palestiinalaisia kymmeniä vuosia taloudellisesti merkittävästi tukeneita maita ei listalla näy. Esimerkiksi Yhdysvaltain kannatus oli 0 prosenttia. EU taas mainittiin kielteisenä toimijana. 92,6 prosenttia piti EU:n roolia kielteisenä.
AWRAD-mielipidetutkimus kertoo kattavasti palestiinalaisten asenteista. Tutkimus toteutettiin Gazassa ja Länsirannalla asuvien palestiinalaisten keskuudessa 31.10.—7.11. välisenä aikana. Siihen osallistui 668 vastaajaa. Vastaajista puolet oli miehiä ja puolet naisia.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- AWRAD Länsiranta PIJ Hizbollah palestiinalaiset mielipidetutkimus Gaza terrori-iskut terroristijärjestöt Euroopan unioni Hamas Yhdysvallat Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Hakkarainen Gazan tilanteesta: On turha odottaa rauhaa – ”Hamasin peruskirjassa lukee, että jokainen juutalainen pitää poistaa maan päältä”
Vasemmiston ja islamistien epäpyhä liitto on ällistyttänyt suurta yleisöä jo vuosikausia – israelilainen vasemmistojohtaja kritisoi maailman vasemmistolaisia islamismin ja terrorismin myötäilystä
Sadat saksalaispoliisit ratsasivat terroristijärjestö Hamasin kannattajien kiinteistöjä eri puolilla maata
Väliaikainen rajavalvonta puolitti Saksaan tulevien luvattomien tulijoiden määrän
Kurdiliiton hallituksen jäsen joutui väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi Vantaan Myyrmäessä
Miksi UN Womenilla kesti kaksi kuukautta reagoida Hamasin terrori-iskuun ja aseellisiin raiskauksiin?
Hamasin terroristeja pidätettiin Saksassa ja Hollannissa – kiinniotetuilla tiiviit yhteydet Hamasin johtoon
Viron parlamentti ilmaisi tukensa Israelille ja tuomitsi Hamasin terrori-iskut sekä Hamasin aloittaman sodan
Hamasin panttivankeja pidettiin gazalaisissa lapsiperheissä – vangitsemiseen osallistunut myös UNHCR:n opettaja sekä lastenlääkäri
Viikon suosituimmat
Jengiläinen: “En mene takaisin Haitiin!” – Trumpin rajapomo: “Kyllä menet”
Laittomasti maassa olevien rikollisten karkotukset on saatu käyntiin Yhdysvalloissa. Demokraattipoliitikot ja karkotettavat jengiläiset kiukuttelevat, mutta maahanmuuttopoliisit tekevät kiukuttelusta välittämättä ratsioitaan. Ensimmäiset palautuslennot on jo suoritettu onnistuneesti.
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen
Argentiinan presidentti Javier Milei osallistui World Economic Forumin kokoukseen Davosissa ja piti maailman eliitin edessä räväkän puheen. Milei arvosteli feminismiin, DEI-periaatteisiin, ympäristöradikalismiin ja sukupuoli-ideologiaan liittyviä ilmiöitä ja luonnehti massamaahanmuuttoa sekä kulttuurista häpeää itsetuhoiseksi. Hän peräänkuulutti länsimaille historiallista muutosta – paluuta juurilleen.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan
Tulitaukosopimuksen toinen Punaisen Ristin välittämä vankienvaihto tapahtui 25.1. Terroristijärjestö Hamas vapautti neljä naispanttivankia ja Israel vastineeksi 200 palestiinalaisvankia. Palestiinalaisvankien joukossa oli useita terrorismirikoksista tuomittuja. MTV Uutisten mukaan vapautettavien palestiinalaisvankien joukossa oli nimettömien lähteiden mukaan 120 vankia, jotka oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen.
Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti virkaan astuttuaan 20.1. ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi. Rajalle on lähetetty joukkoja, ja maahanmuuttoviranomaiset suorittavat laajoja ratsioita. Laittomia maahanmuuttajia tullaan karkottamaan massoittain – ja tämä tulee olemaan suurin karkotusaalto Yhdysvaltain historiassa.
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Facebook sulki perussuomalaisten Keski-Suomen piirin kotisivut
Facebook ilmoittaa perussuomalaisten Keski-Suomen piirin sivujen sulkemisen syyksi, että piiri tekeytyisi toiseksi organisaatioksi ja ei noudattaisi Facebookin yhteisönormeja
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää