Tulihan se sieltä: Euroopan Yhdysvallat muutamassa vuodessa

07.12.2017 |17:31

Saksan sosialidemokraattien (SPD) puheenjohtaja Martin Schulz täräytti tiskiin visionsa Euroopan tulevaisuudesta. Hän haluaa muodostaa EU:sta liittovaltion eli “Euroopan Yhdysvallat” vuoteen 2025 mennessä. Liittovaltion perustuslaki lähetetään EU:n jäsenmaille ratifioitavaksi ja ne, joille soppa ei maistu, saa lähtöpassit EU:sta.

Euroopan parlamentin puhemiehenä toiminut Schulz latasi näkemyksensä yhteisöpalvelu Twitterissä.

Merkelin viimeinen oljenkorsi

Saksan liittopäivävaaleissa 24. syyskuuta sekä Angela Merkelin kipparoima kristillisdemokraatit (CDU) että SPD kärsivät murskatappiot. Hallituksen muodostamisesta tuli ennennäkemättömän vaikeaa. Molemmat puolueet kavahtivat ensi kertaa liittopäiville rynnistänyttä Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puoluetta.

Merkel yritti muodostaa koalitiohallitusta vihreiden ja liberaalien kanssa, mutta se ei tuottanut tulosta. Merkelin viimeiseksi oljenkorreksi jäi jatkaa niin sanottua suurta koalitiota SPD:n kanssa molempien rökäletappiosta huolimatta.

Merkelin ongelma on, että hän voi joutua luotsaamaan vähemmistöhallitusta, jos SPD ei tule mukaan hallitukseen. CDU saalisti alle kolmanneksen äänistä syyskuun vaaleissa. Pelkästään CDU:hun ja sen baijerilaisen sisarpuolue CSU:hun varaan rakennettu vähemmistöhallitus olisi siten perin hutera.

SPD tietää taktisen asemansa tärkeyden. Puolue tekee päätöksensä torstaina siitä, aikooko se aloittaa hallitustunnustelut CDU:n kanssa. Schulz pyysi ensi töikseen anteeksi surkeaa vaalitulosta.

Kansallismielinen “populismivaara” myös Suomessa

Schulzin mukaan liittovaltio auttaisi taistelussa Euroopan ongelmia vastaan. Hän listasi ongelmakohdiksi ilmastonmuutoksen, massamaahanmuuton ja veronkierron.

– Eurooppa on henkivakuutuksemme, Schulz täräytti.

Schulzin mukaan liittovaltiota tarvitaan myös tainnuttamaan Euroopan kansallismieliset voimat. Hän näkee näitä voimia esimerkiksi Suomessa. Niitä on Schulzin mielestä myös Saksassa, Ranskassa, Itävallassa, Tanskassa ja Hollannissa.

Hän on aiemmin leimannut populistit “Euroopan vihollisiksi“.

Suomen hallituksen kanta on ollut kielteinen liittovaltiolle. Schulzin Euroopassa Suomelle näytettäisiin ovea EU:ssa. Suomi tosin ei olisi yksin saamassa EU:lta punaista korttia. Hollannin pääministeri Mark Rutte on myös todennut, ettei Euroopan tiivistäminen ole oikea lääke.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää