Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Trumpin asetus torjuu antisemitismiä yliopistoilla – terroristijärjestöjä tukevien opiskelijoiden viisumit peruutetaan

31.01.2025 |15:14

Presidentti Donald Trump allekirjoitti asetuksen, jolla pyritään torjumaan antisemitismiä korkeakoulujen kampuksilla ja luvataan kohdistaa toimenpiteitä niihin opiskelijoihin, jotka tukevat terroristijärjestöjä, kuten esimerkiksi Hamasia tai Palestinian Islamic Jihadia (PIJ).

Antisemitismi on lisääntynyt kampuksilla Hamasin 7. lokakuuta 2023 Israeliin tekemän terroristihyökkäyksen jälkeen. Palestiinaa tukevia mielenosoituksia järjestettiin laajalti viime keväänä yhdysvaltalaisilla yliopistoilla. Yliopistojen mielenosoituksissa pidätettiin yli 2 000 henkilöä.

Donald Trump pyrkii asetuksellaan ohjaamaan liittovaltion resursseja antisemitismin torjuntaan yliopistojen kampuksilla. Asetus vaatii kaikkia Yhdysvaltojen ministeriöiden ja virastojen johtajia raportoimaan 60 päivän kuluessa rikos- ja siviilioikeudellisia toimia, joita voidaan käyttää antisemitismin torjumiseen.

Asetus viittaa myös siihen, että jotkin opiskelijamielenosoitukset voitaisiin katsoa terrorismin tukemisen kieltävän liittovaltion lain rikkomiseksi, minkä perusteella kouluja voitaisiin velvoittaa seuraamaan ja raportoimaan ulkomaalaisten opiskelijoiden toimintaa viranomaisten tutkittavaksi. Mikäli tutkinta toteaa toiminnan olevan terrorismin tukemista, se voisi johtaa karkotukseen.

Trumpin asetus viittaa olemassa olevaan maahanmuuttolakiin, joka mahdollistaa sellaisen ulkomaalaisen henkilön karkottamisen, joka “kannattaa tai edistää terroristista toimintaa tai suostuttelee muita kannattamaan tai edistämään terroristista toimintaa tai tukemaan terroristijärjestöä”. Yhdysvaltain hallitus on määritellyt esimerkiksi Hamasin ja PIJ:n terroristijärjestöiksi.

“Juutalaisviha on kytenyt aivan liian pitkään”

Antisemitismi on kasvanut yhdysvaltalaisilla yliopistoilla 7.10.2023 tapahtuneen terrori-iskun jälkeen. Antisemitismin kohteeksi joutuneet opiskelijat toivottivat presidentti Trumpin asetuksen tervetulleeksi.

Cornell Universityn kolmannen vuoden opiskelija Amanda Silberstein kertoo NRP:n haastattelussa joutuneensa fyysisen hyökkäyksen kohteeksi sekä kokeneensa häirintää verkossa ja henkilökohtaisesti, minkä vuoksi hän tuntee olonsa turvattomaksi yliopistolla. Hän kokee nyt tuntevansa jonkinlaista helpotusta siitä, että yliopistot, jotka ovat sulkeneet silmänsä juutalaisten opiskelijoiden häirinnältä ja pahoinpitelyiltä, eivät voi enää jättää huomioimatta perusvelvollisuuttaan suojella kaikkia opiskelijoita tasapuolisesti.

– Minkään muun vähemmistöryhmän ei odoteta sietävän jatkuvia uhkauksia ja pelottelua ilman mahdollisuutta puuttua asiaan, mutta juutalaiset opiskelijat ovat olleet poikkeus, hän sanoi ja lisäsi:

– Juutalaisviha on kytenyt aivan liian pitkään aktivismin varjolla.

Trump: Radikalismi saastuttanut opiskelijaviisumit

Trumpin asetuksen mukaan oikeusministeriö tulee “tukahduttamaan Hamas-myönteisen vandalismin ja uhkailun” sekä “tutkimaan ja rankaisemaan juutalaisvastaista rasismia”, jota tapahtuu “vasemmistolaisissa, epäamerikkalaisissa korkeakouluissa ja yliopistoissa”.

Trump haluaa myös, että lakia rikkoneet karkotetaan Yhdysvalloista.

– Annan varoituksen Yhdysvalloissa oleskeleville ulkomaalaisille, jotka osallistuivat jihadistimyönteisiin mielenosoituksiin. Tänä vuonna löydämme ja karkotamme teidät. Peruutamme myös nopeasti kaikkien Hamas-sympatisoijien opiskelijaviisumit kampuksilla. Radikalismi on saastuttanut nämä opiskelijaviisumit enemmän kuin koskaan aiemmin, Trumpin määräämä asetus totesi.

Heli-Maria Wiik


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Ruotsin juutalaisseurakuntien keskusneuvosto sulki vasemmistopuolueen tilaisuuksistaan – antisemitistiset kannanotot ratkaisun takana

22.10.2024 |10:16

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”

25.01.2025 |21:52
3.
Suomen uutiset logo

Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja

24.01.2025 |20:21
4.
Suomen uutiset logo

Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen

28.01.2025 |22:21
6.
Suomen uutiset logo

Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan

28.01.2025 |08:49
8.
Suomen uutiset logo

Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä

27.01.2025 |18:32

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää