

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kuvattuna Helsingissä. Arkistokuvaa. / MATTI MATIKAINEN
Trump ei aio allekirjoittaa GCM-sopimusta, julistautuu nationalistiksi – vastapainona omasta maastaan piittaamattomille globalisteille
Trump korostaa USA:n itsemääräämisoikeutta: “Amerikkalaiset hallitsevat Amerikkaa.” Tästä syystä hän ei halua allekirjoittaa YK:n siirtolaisuussopimusta, jota on kritisoitu monissa maissa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julistautui nationalistiksi Houstonissa äskettäin pitämässään puheessa. Hän kehotti ihmisiä pelotta käyttämään nationalisti-sanaa, vaikka jotkut pitävät sitä nykyään “vanhanaikaisena”.
“Me hylkäämme globalismin ideologian ja hyväksymme kansallismielisyyden.”
Trump näki nationalismin eli kansallismielisyyden vastapainona globalisteille, jotka haluavat hyvää koko maailmalle, mutta eivät välitä omasta maastaan.
– Tiedättekö mikä minä olen? Olen nationalisti, Trump sanoi.
Sama teema oli esillä myös Trumpin YK:n yleiskokouksessa pitämässä puheessa. Presidentti Trump korosti sitä, että hänen Amerikkansa on itsenäinen valtio, ja että kukin kansakunta on omillaan.
– Amerikkalaiset hallitsevat Amerikkaa. Me hylkäämme globalismin ideologian ja hyväksymme kansallismielisyyden, Trump sanoi YK:n yleiskokoukselle.
Presidentti Trumpin mukaan jokaisella valtiolla on oikeus määritellä oma maahanmuuttopolitiikkansa omien kansallisten etujensa pohjalta. Ja hän vaati muita kunnioittamaan USA:n päätöstä tehdä niin.
– Tämä on yksi syy sille, että USA ei tule osallistumaan GCM-sopimukseen. Maahanmuuttoa ei saa antaa sellaisen kansainvälisen tahon hallittavaksi, joka ei ole vastuussa meidän kansalaisillemme, Trump totesi.
Suomen Uutiset kertoi aiemmin, miten GCM-sopimusta on arvosteltu myös useissa Euroopan maissa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maahanmuutosta ihmisoikeus? YK “herkistäisi” toimittajia ja vaientaisi maahanmuutolle kriittisiä ääniä GCM-sopimuksella.

Uutislähetys, viikko 43 – Halla-aho varoittaa saatavuusharkinnan poistosta, mitä GCM-sopimus tarkoittaa?

Tšekki jäämässä pois GCM-sopimuksesta – Tavio: Tšekin kritiikki perusteltua

GCM-sopimusta vastustava adressi on kerännyt nopeassa tahdissa yli 15 000 nimeä

Perussuomalaiset yksin vastustamassa globaalia GCM-maahanmuuttosopimusta

Poliittinen suunnittelija Purra: GCM-sopimus tulee varmasti vaikuttamaan Suomen maahanmuuttopolitiikkaan

Tuoko Trumpin talouspolitiikka ääniä vähemmistöiltä – USA:ssa äänestetään rodun mukaan
Viikon suosituimmat

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.
Uusimmat

Puola otti käyttöön Suomen mallin mukaisen rajaturvallisuuslain

Antikainen: Elokapina tulee lakkauttaa
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää