

LEHTIKUVA
Toteuttavatko Ranska, Espanja, Italia ja Kreikka järjenvastaista suhdannepolitiikkaa, Jussi Saramo?
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo tyrmää verojen leikkausajatukset varsin selväsanaisesti. Hänen mukaansa verojen alentaminen on tässä suhdanteessa järjenvastaista.
Onko Ranskalta, Espanjalta, Italialta ja Kreikalta mennyt järki kansalaistensa ostovoimaa kohottavia toimenpiteitä tehtaillessa?
Osassa mainituista maista leikataan suoraan veroja, toisissa valtio jakaa tukiaisia kansalaisilleen laskujensa maksuun. Jossain toteutetaan molempia keinoja.
Saramolla ihan oma linja
Tuloveron kevennys Suomessa kasvattaisi suomalaisen ostovoimaa.
Vasemmistoliiton Jussi Saramon mielestä touhussa ei ole järkeä talouden kasvaessa. Hän kritisoi kovin sanoin veroleikkauksia Twitterissä. Siksi onkin pakko kysyä, pitääkö edustaja Saramo näiden suurempien maiden johtajien politiikkaa järjenvastaisena?
Ensin vaaditaan jättileikkauksia ("paluu kehyksiin") tieteestä ja tutkimuksesta lähtien, sitten ehdotetaan tällaista vastoin kaikkea järkevää suhdannepolitiikkaa.
Toisin kuin (vauhdilla laskeva) velka-asteemme, tämä olisi lastemme tulevaisuudesta syömistä. https://t.co/ZcZLOWIU7j
— Jussi Saramo (@jussisaramo) September 22, 2021
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lulu Ranne: Veroja kevennettävä, suomalaisten hyvinvoinnin kannalta epäoleellisista ja vahingollisista toiminnoista ja menoista on luovuttava

Hallitus riitelee maakuntaverosta, Marin ojensi keskustaa – Purra: ”Kokonaisveroaste on jo tapissa”

Hallituksen ilmastokunnianhimosta tulossa jättilasku suomalaisille veronmaksajille – perussuomalaisille riittäisi vähempikin kunnianhimo

Purra: Seuraava yhteisvastuullinen, tulonsiirtoihin ja velkaan perustuva EU-paketti syötetään ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun teemalla – ”Suomalaisten tehtävä on maksaa”

Vasemmiston Saramo rehenteli työpaikoilla – Leena Meri palautti hallitusedustajan maan pinnalle: ”Yksityinen sektori on se, joka oikeasti työllistää”

Purra: Hallitus lisää veroja ja paisuttaa julkista sektoria – “Suunnan pitäisi olla täsmälleen päinvastainen”
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

BBC hyllytti Hamasin propagandaksi paljastuneen Gaza-dokumentin – päähenkilö olikin Hamas-johtajan poika
BBC maksoi dokumentin, jonka päähenkilöä esitti Hamas-johtajan poika. Päivä BBC:n julkaiseman dokumentin “Gaza: How to Survive a Warzone” ("Gaza: Kuinka selviytyä sotavyöhykkeellä") jälkeen brittiläinen journalisti David Collier paljasti dokumentin terroristikytkökset Hamasin johtoon. Hän kertoi viestipalvelu X:ssä, että 14-vuotias englanninkielinen kertoja Abdullah on Hamasin maatalousministerin Ayman al-Yazourin poika. Hän esiintyy dokumentissa Zakaria-nimellä.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.