Artikkeli kuva

Tossavainen: Terhon työryhmän esitys hyvä keskustelun avaus

22.01.2013 |12:54

Europarlamentaarikko Sampo Terhon kokoama ryhmä julkisti eilen oman esityksensä suomalaisen politiikan suuntaviivoista tuleville vuosille. Joko tahattomasti tai tarkoituksella sosiaalisen median ja myös perinteisen median toimesta työryhmän tulos haluttiin leimata puolueen ohjelmajulistukseksi. Siitähän siinä ei ole laisinkaan kysymys. Kysymys on todellakin Terhon työryhmän omasta näkemyksestä.

Huomasin, että lisäksi monet kommentoivat asiota ennen kuin olivat kunnolla lukeneet laajaa kokonaisuutta. Tärkeintä oli ampua uudet ajatukset alas. Ehkäpä tämä pitkältä johtui siitä, että meillä ei ole totuttu tällaiseen. On maan tapa, että asioista sovitaan pienen piirin toimesta kabinettien hämärässä. Se ei ole hyvä tapa. Siitä on päästävä eroon.

Perussuomalaisten mielestä demokratiaan kuuluu olennaisesti laaja kansalaiskeskustelu. Ja tässä tapauksessa Terhon työryhmän näkemys on osa tuota keskustelua. Mielipiteitä ja näkemyksiä tullaan näkemään vielä runsaasti, ja kaiken sen jälkeen puolue ja eduskuntaryhmä muodostavat niistä omat näkemyksensä.

Terhon kokoaman työryhmän esitys on niin sanottua think tank -tyyppistä toimintaa parhaimmillaan. Annetaan rakentavia, pohdittuja ainespuita.

Mielestäni työryhmän esitys on pääpiirteissään hyvä. Ensinnäkin työryhmän näkemys, että nykytilanteessa tarvitaan aivan uudenlaisia, hyvinkin radikaaleja uudistuksia, on ehdottomasti oikea. Sen sijaan kun katsotaan yksityiskohtia, niin monista asioista olen täysin samaa mieltä, mutta on myös asioita joista minulla on osittain tai jopa kokonaan erilainen näkemys.

Toki kilpailijat ja media haluavat antaa Perussuomalaiset puolueesta väärän kuvan. Yksi tuollaisista on se, että Perussuomalaisilta ei tule rakentavia esityksiä ja että niitä ei jopa ole olemassakaan.

Näinhän ei toki ole. Esimerkiksi puolueemme laativat varjobudjetit ovat olleet laajoja ja hyvin perusteltuja, jos niitä esim. vertaa Keskustan vastaaviin papereihin. Varjobudjettimme eivät ole olleet turhia, sillä monet ehdotuksemme ovat toteutuneet hallituksen politiikassa. Esimerkkinä olkoon ns. Wahlroos-vero.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää