Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Tossavainen: Suomessa kolme tasasuurta puoluetta

02.06.2014 |09:24

Perussuomalaisten kannatus EU-vaalien alla oli gallupeissa noin 17 prosentin luokkaa. Toteuma itse vaaleissa oli kuitenkin selvästi alempi. Puolueen kannattajista monet kokivat suomalaisten meppien vaikuttamismahdollisuudet ja erityisesti yksittäisen äänestäjän vaikuttamismahdollisuudet niin vähäisiksi, että he eivät käyneet äänestämässä.

EU-vaalien tulos oli ilouutinen perussuomalaisia vastustavalle medialle. Moni “arvostettu” toimittaja kiirehti kertomaan, että maassa on kaksi suurta puoluetta ja että seuraavan hallituksen muodostavat kokoomus ja keskusta.

Sitten tuli Ylen teettämä eduskuntavaalien gallup. Sen tulos oli ikävä uutinen PS-vastaiselle medialle. Esimerkiksi HS noteerasi sen seitsemän rivin (!) mittaisella uutisella. Siinä tosin ei kerrottu perussuomalaisten kannatuksen noususta mitään. Myös Ylen oma uutisointi keskittyi kertomaan, että kokoomus on keskustaa suurempi. Toki sekin on uutinen, mutta samalla unohdettiin kertoa, että kokoomuksen kannatus laski. Tosin keskustan kannatus laski sitä huomattavasti enemmän.

Perussuomalaisten kannatuksen muutos +1,3 %-yksikköä on poikkeuksellinen suuri muutos. Sen suuruus ja merkitys “unohdettiin” kertoa. Ei haluttu antaa myönteistä kuvaa, kun juuri oli todistettu päinvastaista.

Tosiasiat ovat kuitenkin tosiasioita. Tällä hetkellä kolme suurinta puoluetta on 1,2 %-yksikön sisällä. Siis virhemarginaalin sisällä.  Käytännössä se tarkoittaa, että nämä puolueet ovat jokseenkin yhtä suuria. Seuraavassa gallupissa järjestys voi olla ihan mikä hyvänsä.

Joka tapauksessa gallup vaikuttaa niin, että tulevien 10 kuukaudena aikana suurimman puolueen asemasta käydään kovaa kisaa. Tämän hetken puoluekannatus kertoo kuitenkin kiistatta sen, että suurimman puolueen eli pääministeripuolueen asema on tällä hetkellä kaikkien kolmen isoimman puolueen saavutettavissa. Sitä media ei halua kertoa, koska se antaisi perussuomalaisista liian myönteisen kuvan.

Reijo Tossavainen
kansanedustaja (ps.)


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää