

Törkeää vaalihäirintää Turussa: Perussuomalaisten tarra oli jollekin liikaa – rikkoi piirin puheenjohtajan auton ikkunat
Varsinais-Suomen Perussuomalaisten puheenjohtajan Jyrki Ålandin autosta lyötiin lasit rikki viime yönä Turun Härkämäessä. Auton omistaja arvioi, että anarkistit kohdistivat iskun autoon takalasissa olleen vaalimainoksen vuoksi. – Rankasti ottaa päähän, mutta en päästä tapausta ihon alle. Jatkan normaalisti vaalityötä piirin eduskuntavaaliehdokkaiden puolesta, Åland sanoo.
Ilkivallan kohteeksi joutunut auto ei ollut viime yönä omistajansa pihalla, vaan tuttavalla lainassa. Jyrki Åland sai tietää iskusta poliisin soitettua hänelle aamulla.
– Poliisi oli siinä vaiheessa jo tekemässä rikospaikkatutkintaa. Tänään autoa on sitten siirretty pois.
Anarkistit rikkoivat Ålandin omistamasta henkilöautosta kaikki lasit, lukuun ottamatta kattoikkunaa ja peilejä. Auton omistaja arvioi, että iskun toteuttamiselle madalsi kynnystä se, että auto oli pysäköity parkkialueella paikkaan, johon oli hankala nähdä viereisestä kerrostalosta, missä myös autoa lainannut henkilö asui.
Åland pitää melko varmana, että tekoon syynä olivat auton takalasiin kiinnitetyt perussuomalaisten vaalimainokset ja tarrat.
– Vieressä oli muita autoja, joille ei oltu tehty mitään. Minun autostani ei myöskään oltu viety tavaroita, vain lasit oli lyöty hajalle.
Tekijää tuskin saadaan kiinni
Poliisi tutkii tapausta parhaillaan. Todennäköisyys tekijän kiinni saamiseksi ei kuitenkaan ole suuri.
Perussuomalaisiin kohdistuvaa vaalihäirintää on ollut ennenkin ja vaalimainoksiin kohdistuva ilkivalta ei ole uusi ilmiö. Yksityisomaisuuteen – kuten tässä tapauksessa Ålandin autoon – kohdistuva tuhoaminen sen sijaan on toistaiseksi ollut harvinaisempaa.
Varsinais-Suomen Perussuomalaisten puheenjohtaja Åland sanoo, että on saanut myös ilmoituksia Turun alueella hajotetuista perussuomalaisten vaalijulisteista.
– Turun alueella ja ympäristökunnissa kuntien varaamille paikoille laitettuja perussuomalaisten vaalikylttejä on joko käyty rikkomassa tai kyltit on revitty pois.
Olipa ”mukava herätys”, kun poliisi soitti
Åland kertoo tapauksesta myös Facebookissa. Åland julkaisi tänään kuvan autostaan, jonka ikkunat oli hajotettu. Sarkastiseen tyyliin Åland kirjoittaa kokeneensa ”mukavan herätyksen”, kun poliisi soitti hänelle ja ilmoitti mitä on tapahtunut.
Åland myöntää, että vaalihäirintä närästää, mutta hän vakuuttaa, että tapaus ei mennyt hänellä ihon alle.
– Olen sen verran monessa liemessä keitetty, että en stressaa näistä. Myönnän kuitenkin, että omien perheenjäsenien keskuudessa tietty turvallisuudentunne on järkkynyt.
Åland myös sanoo jatkavansa toimintaa perussuomalaisissa entiseen tapaan.
– Kampanjointityö alueen perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaiden puolesta jatkuu suunnitellusti kuten ennenkin. Itse en ole ehdolla näissä vaaleissa, Åland toteaa rauhallisesti.
Puoluesihteeri: Vaalisabotaasia
Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen kuuli Ålandin autoon kohdistuneesta ilkivallasta tänään aamupäivällä, ja hän pitää tapausta erittäin valitettavana. Luukkasen mukaan kyse ei ole enää pelkästä perinteisestä vaalivaikuttamisesta, vaan jo poliittiseen järjestelmään kohdistuvasta sabotaasista.
Luukkasen tiedossa on aiemmat vaalijulisteisiin kohdistuneet iskut. Puoluesihteerin mukaan tietty raja on kuitenkin nyt ylitetty.
– Omaisuuden tuhoamisesta ei ole enää pitkä matka siihen, että käydään jo kiinni ihmisiin.
Luukkanen painottaa, että suomalainen demokratia ei ansaitse tämänkaltaista poliittista terroria. Hän kutsuukin kollegoitaan muissa puolueissa yhdessä tuumin tuomitsemaan teon.
– Paheksun jyrkästi tällaista vaalihäirintää. Olen varma ja oletan, että myös muiden puolueiden edustajat tuomitsevat tällaisen toiminnan ilman mitään salavarauksia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vaalihäirintä vaalimainokset Jyrki Åland sabotaasi tutkinta Turku Ilkivalta Arto Luukkanen Anarkismi Varsinais-Suomen piiri Turvallisuus perussuomalaiset Poliisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Päätoimittajalta: PS:n asuntojonomainoksessa ei ole virhettä, sensurointipäätös on järjetön, riehuva laitavasemmisto kyvytön sietämään opposition puhetta (video)

Vasemmistolta edelleen vahvaa tukea ilkivallalle – saako hyvien tarkoitusten ja maailmanparannusvimman vuoksi sotkea taideaarteita ja tuhota yksityisomaisuutta?

Vasemmistolla raivopäinen someviikonloppu: aseellisen väkivallan kaipuuta, idiootiksi nimittelyä, lukiolaisen kiusaamista – Anna Kontula tyhjensi lopulta pajatson ja haukkui asiaan puuttuneet

Tappamiseen ja väkivaltaan yllyttäminen somessa ei ollut rikos – valtakunnansyyttäjä Toiviainen ei nosta syytettä vasemmistoliiton ex-toiminnanjohtajalle vihakirjoituksista

Hesari pitää äärivasemmistolaisen anarkistihörhön hyökkäystä perussuomalaisten syynä – Halla-aho: “Onpa taas kertakaikkisen hämmentävää”

Vaalikampanjoihin upotetaan jopa omakotitalon verran rahaa – Tynkkysen lakialoite rajoittaisi kampanjabudjettien paisumista

Perussuomalaisaktiivit joutuivat väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi Turun vapputapahtumassa – henkilövahingoilta vältyttiin
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.

EVA tutki: Jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yleisradion uutisoinnin kallistuvan tiedonvälityksessään poliittisesti vasemmalle
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa yllättäviä tuloksia kansalaisten suhtautumisesta Yleisradion uutistuotantoon. Jopa 40 prosenttia vastaajista pitää Yle Uutisia vasemmalle kallistuvana. Vastaajista 19 prosenttia arvioi Ylen näkökulman olevan selvästi vasemmistolainen. Tutkimuksessa vain SDP:n puoluemedia Demokraatti ja vasemmistoliiton Kansan Uutiset arvioitiin vielä Yle Uutisiakin vasemmistolaisemmiksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää