Artikkeli kuva

Tolppanen: Emme tarvitse työperäisiä maahanmuuttajia

31.01.2015 |05:00

Olin tällä viikolla EVA:n (Elinkeinoelämän  valtuuskunta) seminaarissa Helsingissä. On sanottava, että varsin villejä ajatuksia heiteltiin. EVA:n mukaan maa tarvitsee vuosittain kaksinkertaisen määrän maahanmuuttajia, eli 34 000 uutta tulijaa vuodessa. Tämä siksi, että työikäisten määrä pysyisi ylhäällä.

EVA perustaa ajatuksensa siihen, että työllisten määrä on kasvanut 25 vuodessa vain kahdella tuhannella. EVA:n mukaan työllisiä ei ole saatavissa työttömistä, opiskelijoista, kotiäideistä tai eläkeläisistä.

Työttömistä EVA toteaa, että 100 000 eli kolmannes  on hankalasti työllistettävissä. En tiedä, mistä EVA työttömien lukumäärän saa. Virallisen työvoimapoliittisen tilaston mukaan maassa on 360 000 työtöntä ja työvoimapoliittisissa toimenpiteissä on 100 000 työtöntä työnhakijaa. Yhteensä siis 460 000, liki puoli miljoonaa työtöntä työnhakijaa. Miksi EVA ei halua työllistää näitä ihmisiä?

Tosiasia lienee, että kouluttamattomat ja alhaisesti koulutetut työperäiset maahanmuuttajat eivät hakeutuisi Suomeen, jos heillä olisi työtä kotimaassaan. Miksi EVA tykkää enemmän ulkomaalaisista työttömistä, kuin kotimaisista työttömistä? Onko syy se, että maahanmuuttajat eivät tunne suomalaisia pelisääntöjä ja heidät voi alipalkata töihin? Onko lopullisena tarkoituksena luoda Suomeen kaksi kastia: alle torihintojen työskentelevät matalapalkkaiset ja korkeasti koulutetut suomalaiset  kovapalkkaiset? Jos näin on, siinäkin karahdetaan kiveen.

Viime vuonna yliopistoihin haki 90 000 opiskelijaa, opiskelupaikan sai vajaa kolmannes hakijoista. Samaan aikaan kun 35 000 jäi vaille yliopistollista opiskelupaikkaa, yliopistoihin hyväksyttiin 3 000 ulkomaalaista ilmaisopiskelijaa. Tämän tuoreempaa tilastoa en löytänyt. Tällä hetkellä heitä on yliopistoissa noin 17 000 ja saman verran ammattikorkeakouluissa. Suomalaiset antavat heille 300 miljoonan opiskelulahjan vuodessa.

Koska vain harvat suomalaisnuoret pääsevät yliopistoihimme, seuraa siitä vääjäämättä korkeasti koulutettujen puute. Se on jo nyt nähtävissä. Tarvitsemme kovan koulutuksen saaneita ihmisiä it-alalle, teknologiaan, yritysjohtoon, lääketieteeseen ja sosiaalialan maisterikoulutukseen. Tästä taas seuraa aikojen saatossa se, että korkeaa koulutusta vaativat työpaikat täyttyvät pikkuhiljaa ulkomaalaisista osaajista, koska omia ei ole.

Miten EVA kuvittelee suomalaisten elävän, jos koko ajan pyrimme korkeakouluttamaan ja palkkaamaan ulkomaalaisia avoimiin työpaikkoihin? Ja mitä tekevät alemman koulutuksen saaneet suomalaiset, jotka ovat joutuneet työttömäksi, jos tilalle haetaan työvoimaa ulkomailta? Voin vakuuttaa, että tämäkin työvoima jää työttömäksi, jos lama jatkuu ja työpaikat kaatuvat alta. Jo nyt Suomessa on 30 000 ulkomaalaista työtöntä työnhakijaa, joista meidän sosiaaliturvamme huolehtii.

Minun on pakko sanoa, etten ymmärrä tätä ajatuksenjuoksua. Meillä on liki puoli miljoonaa eriasteisen koulutuksen saanutta  työikäistä, työkykyistä ja työhaluista ihmistä työttömänä. Heidän toiveenaan on saada ammattiaan vastaavaa työtä, josta maksetaan käypä hinta, jolla elää.

Minun mielestäni heidät pitää työllistää ennen kuin maahan haalitaan uusia työllistettäviä ulkomailta.

Maria Tolppanen
kansanedustaja (ps.)


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää