Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tolppanen: Ajoneuvoverotusta tasapuolistettava, muuten köyhin maksaa eniten

27.11.2015 |12:46

Perussuomalaisten kansanedustaja Maria Tolppasen mielestä ajoneuvoveron kaavailtua korotusta tulee tarkastella uudelleen.

Ajoneuvoverolakia ollaan uudistamassa lähiaikoina. Ajoneuvoverolakia muutettaisiin korottamalla ajoneuvoveron perusveroa kaikilta henkilö- ja pakettiautoilta 36,50 euroa vuodessa. Vuodesta 2016 lähtien ajoneuvoveron määrä on 70 euroa vuodessa, jos hiilidioksidipäästö on 0 grammaa kilometrillä ja 618 euroa, kun päästö on 400 grammaa tai enemmän.

– Tämä tarkoittaa sitä, että vanhempi mallisten autojen, joiden hiilidioksidipäästöt ovat suuremmat, omistajat joutuvat maksamaan huomattavasti korkeampaa ajoneuvoveroa, Tolppanen sanoo.

Kaikilla ei ole varaa ostaa uutta

Tolppasen mielestä esitetty ajoneuvoveron korotus kohdistuu suoraan pienituloisiin henkilöihin sekä niihin autonkäyttäjiin, jotka työn tai pitkien matkojen vuoksi joutuvat ajoneuvoa käyttämään.

– Esimerkiksi hyvin monilla senioreilla ja pienituloisilla on käytössään vanha auto. He tarvitsevat autoaan esimerkiksi kauppa-, posti- ja apteekkikäynteihin. Ajokilometrejä kertyy usein vain muutama tuhat kilometriä vuosittain. Näillä ihmisillä ei ole varaa ostaa uutta, eikä välttämättä käytettyäkään uudemman mallista autoa, Tolppanen toteaa.

Vanhoista maksetaan enemmän

Ajoneuvoveroa kaavaillaan korotettavaksi lineaarisesti ylöspäin. Ajoneuvoverolla on myös tärkeä ohjausvaikutus, sillä se suosii vähäpäästöisempiä autoja alemmin veroin.

– Näin ollen vanhan mallisen auton omistajalla vero nousisi huomattavasti ja samalla hyvätuloisen henkilön omistaman uuden auton ajoneuvoveroa ei korotettaisi lainkaan, Tolppanen sanoo.

Tolppasen mukaan useimmilla uusilla autoilla ajetaan useita kymmeniätuhansia kilometrejä vuosittain. Nämä autoilijat autoineen kuluttavat huomattavasti enemmän tiestöä ja kasvattavat hiilijalanjälkeä monikymmenkertaisesti enemmän kuin vanhoilla autoilla ajavat.

Tolppanen on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
5.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56
10.
Suomen uutiset logo

Syyria kaaoksessa, jihadistiryhmittymä kaataa Assadin hallintoa – Vilhelm Junnila analysoi monimutkaista tilannetta

08.12.2024 |11:57

Uusimmat










PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää