Toivo pilkahti köyhien juhlissa

Heikki Hursti lukuisine apulaisineen järjesti taas köyhien itsenäisyyspäiväjuhlat Helsingin Hakaniemen torilla.

Paikalla oli – järjestäjien mukaan – vajaat tuhat henkeä. Juhlaväki oli monenkirjavaa: niin nukkavieruja vaateparsia kantavia katujen naisia ja miehiä kuin soppajonoon eksyneitä tyylikkäästi pukeutuneita venäläisiä turistejakin.

Pakkanen ei tällä kertaa paukkunut, mutta hyytävä tuuli, muutama miinusaste ja lumipyry yrittivät viedä joukolta juhlamielen – siinä kuitenkaan onnistumatta. Porukka oli iloisella päällä ja tunnelma oli rento ja lämmin.

Tarjottavaa riitti

Hursti ja kumppanit olivat haalineet ruokapuolta aina Pohjanmaalta saakka. Soppajonon päässä odotti iso lautasellinen hernerokkaa ja kookas voileipä, jälkiruuaksi oli pullaa ja kahvia. Kaiken kruunasi runsas eväspussi kotiin vietäväksi ja aivan viimeiseksi – ne jotka tahtoivat – saivat pipon päähänsä suojaamaan talven tuiskuilta.

Noin 500-1 300 osallistujaa vuosittain kerännyt itsenäisyystapahtuma tarvitsee myös tekijänsä, vapaaehtoisuutta onneksi riittää.

–   Tämä on minulle vapaaehtoisena kahdeskymmenes kerta, ensimmäisen kerran olin mukana vuonna 1993, Ritva Vauhkonen (kuvassa vasemmalla) selvitti.

Lähimmäisenrakkauden täyttämä tilaisuus olisi kuitenkin voinut olla vieläkin viihtyisämpi, aprikoi myös vapaaehtoisena puurtanut Anneli Kulju (kuvassa oikealla).

–   Niin jos jotakin haluaisi muuttaa, niin se olisi muutto sisätiloihin. Toive olisi, että kaupunki pystyisi jo ensi vuonna auttamaan tässä asiassa.

Auttajana ja autettuna

Tilaisuuden isäntä Heikki Hursti korosti mm. sitä, että köyhien itsenäisyyspäiväjuhla on tarkoitettu kansanjuhlaksi.

– Tämä itsenäisyysjuhla on avoin ja tarkoitettu kaikille – niin tavallisille ihmisille kuin kadun kasvateillekin.

Hursti näkee, että köyhyyden poistaminen edellyttää niin pieniä kuin suuriakin tekoja.

–   Tuloeroja on tässä yhteiskunnassa kerta kaikkiaan pienennettävä. Aivan konkreettisia toimia olisivat peruspäivärahan ja pienimpien eläkkeiden korottaminen. Näillä toimilla köyhyys varmasti vähenisi.

Kohtalon kovin koettelemat ovat myös itsenäisen Suomen ystäviä. Itsenäisyys olikin pääosassa kaikille itsenäisyyspäivää viettämään tulleille, ei soppatykki tai kakkukahvi.

– Kyllä itsenäisyys on tosi tärkeä asia. Minulle nämä juhlat ovat perinne. Olen täällä hieman auttamassa. Itse olen ollut kymmenen vuotta kadulla ja tiedän millaista se on. Mua on autettu ja mä haluan myös auttaa, Reijo Liukkonen kiitteli.

– Myös mulle tämä on perinne. Nyt tosin itsenäinen Suomi-neito on pudonnut pepulleen: tuloerot, leipäjonot ja väkivalta kasvavat eikä se ole itsenäisyyden vika – vaan siitä huolimatta, Rosa-Maria Hossein pamautti.

– Myös köyhiä on kutsuttava niihin varsinaisiin linnan juhliin. Suomi olisi hyvä maa, jos laitettaisiin eläkkeet ja työttömyysturva kohdalleen. Itsenäisyys on tietysti hyvä asia mutta ensin pitää huolehtia omista ja vasta sitten lähettää rahaa ulkomaille,  Jouni Luukkonen muistutti.

Paavo petti – Pertti pelasti

Heikki Hursti oli kutsunut köyhien itsenäisyyspäivän juhlapuhujaksi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen. Miestä ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut.

Kansanedustaja Pertti ”Veltto” Virtanen paikkasi Arhinmäen poissaolon ”lennosta” ja sai juhlaväeltä ansaitut aplodit.
Myös Veltolle köyhien itsenäisyysjuhla ja Hurstien suvun työn tukeminen on sydämen asia.

– Mää tein yhteistyötä Veikko Hurstin kanssa jo 1980-luvulla. Hän kävi eduskunnassa mun luona useita kertoja. Ja myös tuin ja tuen tätä toimintaa taloudellisesti. Jo silloin koin, että nämä täällä olevat ihmiset ovat nimenomaan syrjäytettyjä, ei vain syrjäytyneitä. Syyllisiä siihen ja suureen vähäosaisten joukkoon ovat vanhat puolueet, joita eivät köyhät ja heidän tilanteensa kiinnosta, Veltto huomautti.

Paikalla oli myös muita perussuomalaisten edustajia. Juhlatunnelmasta olivat nauttimassa Anne Louhelainen, Maria Tolppanen, Kike Elomaa ja Juha Väätäinen. Muiden puolueiden edustajia köyhien itsenäisyyspäivänvietto ei näyttänyt kiinnostavan.

(Teksti on julkaistu Perussuomalainen 15/2012-lehdessä)

Teksti: Seppo Huhta
Kuva: Matti Matikainen