LEHTIKUVA
Terroristien uhriksi joutuneen Shani Loukin kuva voitti kansainvälisen kuvapalkinnon – kuvassa Hamasin aseistetut terroristit istuvat nuoren naisen puolialastoman ruumiin päällä lava-autossa
Hamasin 7.10.2023 aloittaman hyökkäyssodan alussa uutisvirrassa levisi kuvia ja videoita nuoresta naisesta, jonka päällä aseistetut terroristit istuvat lava-autossa. Vuoden kuva -tittelin voittanut kuva kertoo juuri tästä tilanteesta, jossa puolialastoman naisen ruumista kuljetetaan sitä kansalaisille esitellen Gazassa.
Israelilais-saksalainen 22-vuotias Shani Louk oli 7.10. vierailemassa Supernova-festivaaleilla. Louk julistettiin virallisesti kuolleeksi 30.10.2023, kun hänen irtileikattu päänsä tunnistettiin. Loukin ruumis on yhä Gazassa.
Hamasin terroristit teloittivat ampumalla ja kranaateilla 360 Supernova-festivaaleille osallistunutta ihmistä. Panttivangeiksi festivaaleilta otettiin kymmeniä ihmisiä.
Hamasin terroristit pahoinpitelivät hyökkäyksen aikana uhrejaan julmasti ennen heidän surmaamistaan. He raiskasivat ja silpoivat naisia. Terroristit tappoivat pikkulapsia ja polttivat ihmisiä elävältä. He myös levittivät kuvia ja videoita hirvittävistä rikoksistaan.
Associated Press (AP) voitti 28.3. Loukista otetulla kuvalla kansainvälisen uutiskuvapalkinnon. Palkinnon jakaa yhdysvaltalainen Donald W. Reynolds Journalism Institute Missouri School of Journalism. Palkinto tuli Team Picture Story of the Year -kategoriassa, joka antaa tunnustusta kuvaajien yhteistyölle yhden aiheen tai uutisen kuvauutisoinnissa. Ensimmäisen sijan sai AP:n valokuvaajien ottama 20 valokuvan sarja Israelin ja Hamasin sodasta.
Kuvan otti AP:n käyttämä freelance-valokuvaaja Ali Mahmud, joka seurasi Hamasin terroristeja 7. lokakuuta Gazassa. Kuvapalkinto jaettiin ensimmäisen kerran 1944.
Loukin isä pitää palkintoa tärkeänä
Loukin isä Nissim Louk on puolustanut palkintoa.
– On hyvä, että kuva voitti palkinnon. Tämä on yksi tärkeimmistä kuvista viimeisten 50 vuoden aikana.
Loukin isä sanoi myös, että on kuvia, jotka muokkaavat ihmisen muistia.
– Jos kuva itketti, niin mitä siitä seuraa? Tämä on historiaa. Sadan vuoden kuluttua ihmiset katsovat näitä kuvia ja tietävät, mitä täällä tapahtui. Kun matkustan maailmalla, kaikki tietävät, kuka Shani on, hän sanoi Ynet-julkaisulle antamassaan haastattelussa.
Palkinto koettiin myös halventavaksi
Daily Mailin haastattelema Loukin koulukaveri ja läheinen ystävä Shani Cohen oli eri mieltä. Hänen mukaansa palkinto oli epäeettinen.
– Otimme kuvan hyvin henkilökohtaisesti. Jotkut itkivät. Jaoimme sen välittömästi sellaisena kuin näimme sen, hän kertoi Daily Mail -julkaisulle.
Hän sanoi myös, että kuvan palkitseminen on halventavaa ja antisemitististä.
– Tällaisen kuvan pitäisi olla vain armeijan tarpeita varten, ja se pitäisi lukita johonkin yksityiseen galleriaan. Sen ei pitäisi olla yhteiskunnan nähtävillä.
Palkintoa arvosteltiin laajalti myös sosiaalisessa mediassa. Sitä pidettiin uhria häpäisevänä. Päivityksissä jaettiin kuvaa Loukista, jossa hän on oma itsensä ja elossa. Saatesanoissa kirjoitettiin, että “näin haluamme muistaa Loukin”.
Jewish Croniclen 31.3. julkaiseman artikkelin mukaan yli 22 000 ihmistä on allekirjoittanut vetoomuksen, jossa tuomitaan kuvan palkitseminen. Vetoomuksessa perätään vastuuta myös kilpailun sponsorina toimivalta Nikonilta.
Valokuvaajilla väitettyjä terroristiyhteyksiä
Daily Mailin mukaan useat uutiskanavat ja kansalaisaktiivit ovat väittäneet, että Mahmudilla ja kahdella muulla AP:n freelance-toimittajalla olisi ollut aiempaa tietoa tai että he ehkä jopa osallistuivat lokakuun 7. päivänä tehtyihin hyökkäyksiin.
Daily Mail kertoo myös, että Loukin ja muiden lokakuun 7. päivän uhrien omaiset haastoivat viime kuussa uutistoimisto AP:n ja Reutersin oikeuteen. He syyttivät uutistoimistoja näiden palkkaamien kuvajournalistien yhteyksistä terrorismiin, koska he olivat paikalla seuraamassa terrori-iskun tapahtumia. He syyttivät uutistoimistoja myös siitä, että ne eivät huomioineet valokuvaajien suoria yhteyksiä terroristijärjestöihin.
Uutistoimistot kiistivät syytökset
Uutistoimistot kiistivät jyrkästi väitteet terroristiseen toimintaan osallistumisesta. Uutistoimisto AP:n lausunnossa sanottiin, että AP:lla ei ollut ennakkotietoa lokakuun 7. päivän hyökkäyksistä eivätkä he ole nähneet todisteita siitä, että heidän käyttämänsä freelance-toimittajat olisivat olleet osallisina iskuihin.
Marraskuussa myös Israelin hallitus vaati vastauksia läntisiltä tiedotusvälineiltä, esimerkiksi CNN:ltä, Reutersilta, AP:ltä ja The New York Timesilta.
Israelin sodasta raportoivan Honest Reportingin kysymys koski neljää freelance-valokuvaajaa Gazasta, joiden kuvia oli julkaistu edellä mainituissa julkaisuissa.
Heidän joukossaan oli esimerkiksi Hassan Eslaiah, valokuvaaja, joka on sittemmin nähty kuvassa Hamasin johtajan Yahya Sinwarin kanssa.
Kaikki neljä uutistoimistoa kiistivät tietäneensä Hamasin hyökkäyksistä ja vakuuttivat katkaisseensa siteet näihin toimittajiin. The New York Times (NYT) puolestaan väitti, että Honest Reportingilla oli “epämääräisiä todisteita”, ja puolusti palkkaamaansa valokuvaajaa.
Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu ja muut hallituksen ministerit vaativat lisätietoja.
CNN katkaisi kaikki siteet Eslaiahiin
CNN kommentoi Daily Mailille freelancereiden terrorismikytköksiä seuraavasti:
– Meillä ei ollut aiempaa tietoa lokakuun 7. päivän hyökkäyksistä. Eslaiah, joka oli freelance-toimittajamme, työskenteli myös monille muille toimeksiantajille, eikä hän työskennellyt meille 7. lokakuuta. Olemme tästä päivästä lähtien katkaisseet kaikki siteet Eslaiahiin.
AP ja NYT kiistivät syytökset
NYT oli palkannut valokuvaaja Yousef Masoudin, jonka valokuvat kuvaavat Gazan sotaa.
– Syytös siitä, että joku NYT:ssä olisi etukäteen tietoinen Hamasin hyökkäyksistä tai seurannut Hamasin terroristeja iskujen aikana, on törkeä valhe. On piittaamatonta esittää tällaisia väitteitä, sillä ne asettavat toimittajamme Israelissa ja Gazassa vaaraan. NYT on käsitellyt lokakuun 7. päivän terrori-iskuja ja sotaa oikeudenmukaisesti, puolueettomasti ja laajalla ymmärryksellä konfliktin monimutkaisuudesta.
AP kiisti myös lausunnossaan tietäneensä hyökkäyksestä. Lausunnon mukaan ensimmäiset AP:n saamat valokuvat otettiin terrori-iskun alkamisen jälkeen.
– Ensimmäiset kuvat, jotka AP sai freelancereilta, on otettu yli tunnin kuluttua hyökkäysten alkamisesta. Yhtään AP:n henkilökuntaa ei ollut rajalla iskujen aikaan, eikä yksikään AP:n työntekijä ylittänyt rajaa missään vaiheessa. Emme enää tee yhteistyötä Hassan Eslaiahin kanssa. Hän toimi aiemmin AP:n avustajana.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kuvapalkinto Yousef Masoud Yahya Sinwar Hassan Eslaiah Shani Cohen Nissim Louk Ali Mahmud Shani Louk Israelin ja Hamasin sota Hamasin hyökkäys terroristit Gaza Benjamin Netanyahu Hamas Antisemitismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Moskovassa terrori-iskun tehnyttä ryhmää pelätään myös Saksassa – islamistien iskuihin varaudutaan kesällä pidettävissä jalkapallon EM-kisoissa
Jarkko Tontin Hamasin hyödylliset idiootit -kirjoitus todentaa neutraaliksi naamioidun journalismin seuraukset
Suomen Perustan tutkija maahanmuuton kustannuksista Euroopassa: Maahanmuutto käy erittäin kalliiksi Saksalle ja Hollannille – brittiparlamentti toimii jo islamistien ehdoilla
Hamas tappoi klaanijohtajan – Gaza voi ajautua sisällissotaan
Tadzhikistan on ääri-islamin kehto – korruptio ja nepotismi ajavat kansaa työttömyyteen ja terroristien syliin
Israel hälytystilassa Iranin uhan vuoksi – 28 Israelin suurlähetystöä suljettu toistaiseksi
Hamasin alainen Gazan terveysministeriö myöntää kuolinlukujensa perustuvan epätäydellisiin tietoihin – kuolleiden miesten lukumäärä lähes olematon
Israelin keskustiedustelupalvelu varautuu väkivaltaisuuksiin Eurovision laulukilpailun yhteydessä – palestiinalaisten ohella Iran saattaa yrittää iskeä Malmössä
Hakkarainen Hamasin toimintatavoista: ”Johtaa väistämättä ulkopuolisiin uhreihin”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää