Artikkeli kuva

Martti Kainulainen

Terho: Oppositio on unohtanut työnteon merkityksen

29.09.2015 |21:11

Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Sampo Terho muistutti oppositiota työnteon merkityksestä eduskunnan budjettikeskustelussa tiistai-iltapäivänä. Tuolloin ensi viikon tiistaihin kestävä budjettikeskustelu vasta alkanut, mutta oppositio hehkui moitteineen jo punaisena kuin hellankoukku.

– Oppositiolta on unohtunut linja, että hyvinvointi syntyy työtä tekemällä. Budjetti on vastuullinen ja siksi niukka, Terho totesi.

– Se on linja, jota suomalaiset ovat äänestäneet ja se on linja, jota hallitus noudattaa. Olemme esitelleet pitkän linjan erilaisia sopeutustoimia. Meidän on pakko sopeuttaa ja meillä on siihen myös kansalaisten valtuutus. Niitä on lykätty pari vaalikautta – ja nyt niitä tehdään parin vaalikauden edestä.

– Emme voi kuitenkaan tehdä pelkästään sopeutuksia. Se ei yksin luo talouskasvua. Me tulemme huomenna keskiviikkona kertomaan, mistä saamme kasvua, Terho lupasi.

Talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) vastasi opposition moitteisiin lapsilta leikkaamisesta: emme voi jättää velka-astetta niin korkeaksi, että tulevaisuudessa tehtäisiin vielä kovemmat leikkaukset.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää