

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Tekoälyn ryydittämä globaali uutiskanava pyrkii murtamaan sisällöntuotannon paikalliset monopolit
Supisuomalaisen rivitoimittajan ja erityisesti uutisankkurin on syytä pitää kaksin käsin työpaikastaan kiinni, sillä median maailma muuttuu taas kerran henkeäsalpaavaa vauhtia. Globaali Channel1-uutispalvelu aloittaa lähetykset näillä näppäimillä ja lähetystä voi seurata millä kielellä ja missä päin maailmaa tahansa.
Erikoista kanavassa on se, että se väittää pystyvänsä tuottamaan yksittäiselle katsojalle räätälöidyn uutislähetyksen tämän asuin- tai olinpaikasta riippumatta. Ja mahdollisesti vielä paikallisilla uutisilla tai ainakin katsojan haluamalla kielellä toteutettuna.
Jokainen yksittäinen asiakas voi saada omien mieltymystensä perusteella koostetun täyden palvelun lähetyksen itse valitsemine ankkureineen, visuaalisine ilmeineen ja aiheineen.
Periaatteessa myös ilman ylhäältä ohjattua näkökulmaa ja kiilusilmäisen median portinvartijan valitsemia asiantuntijoita.
Ai ei tuota sisältöjä
Kanava ei käytä tekoälyä omien tarinoidensa tuottamiseen. Automatiikka kerää New Atlasin mukaan ihmistoimittajien raportteja ”luotettavista lähteistä” ympäri maailman ja paketoi ne katsojan kiinnostuksen kohteiden mukaiseksi uutislähetykseksi.
Tekoälyä voidaan sen sijaan käyttää uutislähetyksessä haastateltavien henkilöiden sanomisten kääntämiseen katsojan haluamalle kielelle. Puhujan huuliliikkeet eli äänen synkronointi voidaan säilyttää, kuten puhujan henkilöhahmokin.
Kaikki maailman ihmiset puhuvat siis uutuuskanavan lähetyksessä pian vaikkapa suomea.
Haiskahtaa alustataloudelta
Kanava voi toki tuottaa omaakin sisältöä – hyödyntämällä katsojien kommentteja. Esittelyvideolla paasaavan virtuaalijuontajan mukaan se hyödyntää ai-ohjelmiston kykyä lukea ja analysoida dataa lähes välittömästi mistä tahansa reaaliaikaisesta datalähteestä.
Se, että palvelu ei tuota uutisia vaan kerää niitä ympäri maailman tarkoittaa kuitenkin sitä, että jonkun on täytynyt tuupata tarinat verkkoon jossakin päin maailmaa. Tässä mielessä Channel1 vaikuttaa tyypilliseltä alustapalvelulta, joka pyrkii muuttamaan sisällön arvoketjun itselleen ja omistajilleen hyödylliseen kuosiin.
Toisaalta se voisi tarkoittaa myös sitä, että ennakkoluulottomalla asenteella ja ohjelmointikyvyillä varustetut suomalaiset sisällöntuotannon ammattilaiset voisivat ensimmäistä kertaa kilpailla tasaveroisesti globaaleilla uutismarkkinoilla – ihan vaan pienestä Suomesta käsin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- alustapalvelu datalähde reaaliaikaisuus uutisankkuri räätälöity uutislähetys räätälöity sisältö globaali media paikallinen media uutistuotanto Artificial intelligence generatiivinen tekoäly AI sisällöntuotanto Uutislähetys toimittaja Tekoäly media
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tekoäly vie ammattilaisten työt: British Telecom leikkaa jopa 55 000 työntekijää – lähes puolet väestä pihalle

Tekoäly valtaa maailmaa ja kouluissa ollaan etukenossa – vanhat säännöt eivät toimi ja uudet puuttuvat

Kiina hankkii tiedustelupomojen mukaan laittomasti ja järjestelmällisesti huipputeknologiaa länsimaista – uhkaa koko demokraattisen järjestelmän tulevaisuutta

Pakistanilainen oppositiojohtaja joutui kotiarestiin, hänen puolueensa kampanjoi täyttä häkää ehdokkaan tekoälyversiolla

Kyborgia pukkaa – ensimmäinen ihminen saanut kohutun Neuralink-aivoimplantin
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Hallitus on alentanut jakeluvelvoitetta, polttoaineveroa ja ajoneuvoveroa – ministeri Ranne: ”Me rakennamme Suomea, jossa ei mennä autoilijan kukkarolle”
Suomi on autokansaa, ja tämä näkyy myös hallituksen teoissa, sanoo perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen esitti Luonnonvarakeskukselle (Luke) joukon suoria kysymyksiä susikannan kehityksestä, kanta-arvion menetelmistä, laittoman tappamisen arvioinnista ja kansainvälisestä raportoinnista. Hän antoi Lukelle kaksi viikkoa aikaa vastata viralliseen tietopyyntöönsä. Määräaika kului kuitenkin umpeen ilman vastauksia. Vastaukset saapuivat vasta sen jälkeen, kun Antikainen oli 8.4. lähettänyt medialle tiedotteen vastaamattomasta tietopyynnöstä, ja tiedote oli julkaistu Suomen Uutisissa. Luke toimitti vastaukset sähköpostitse samana iltana klo 20.27.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää