

PS ARKISTO
Viikon 17/2024 luetuin
Teemu Keskisarjan kolumni: Valhe, emävalhe, tilasto ja työperäinen maahanmuutto
Kirjailija Mark Twain levitti sanontaa ”valhe, emävalhe, tilasto”, joka kenties periytyi Englannin pääministeri Benjamin Disraelilta. Merkitys usein hämärtyy. Epärehellisyys ei pesiydy diagrammeihin, taulukoihin ja käppyröihin vaan suorasukaisimpiin ja tarkoitushakuisimpiin tulkintoihin.
Jo 1800-luvulla virastot, kansliat ja komiteat ulosantoivat tonnikaupalla tilastollisia asiapapereita. Tilastopohjalta talous selittyi tieteellisesti, mitä se sitten tarkoittikin. Karl Marx istui monta kymmentä vuotta British Museumin kirjastossa, laski tulleista ja tariffeista kangaspakkojen lisäarvoa ja sai tulokseksi Pääoman.
Poliitikot oppivat ratsastamaan, kyntämään ja äestämään statistiikan keppihevosella. Näin kävi myös Suomen ensimmäisessä yksikamarisessa eduskunnassa 1900-luvun alussa. Agitaatio ja lobbaus naamioituivat objektiivisiksi numeroiksi. Kärjistäen, tilattomasta väestöstä 47,3 prosenttia muka lukeutui kurjalistoon taikka rautatie lisäsi radanvarsien verotuloja 62,8 prosenttia.
Tilastollinen päätoimisto eli myöhempi Tilastokeskus ei ollut (eikä edelleenkään ole) valehtelija. Suomalaiset tilastonikkarit ovat rehtejä ja huolellisia. Ruotsin aikana alkoi uranuurtava tabellilaitos. Suomesta kehittyi tuhansien luotettavien tilastojen maa. Tilastot itsessään eivät valehtele 2020-luvullakaan. Niiden väärinkäyttö vain on estotonta someriippuvaisessa “tietoyhteiskunnassa”.
Työperäisen maahanmuuton käsite on kauniisti sanottuna ”moniarvoistunut”. Jos haluat uskoa, että Suomi tarvitsee ja saa korvaamatonta ulkomaista työvoimaa, uskomustasi ei mikään muuta. Ideologinen mutustelu murentaa tilastot mutu-tuntumaksi.
Tässäpä tyypillinen uutinen, jota valtamedia toisti vuonna 2023 ja vielä viime talvena:
Maahanmuuttajien huima työllisyys saavuttaa kohta kantaväestön, pitkälti yli 70 prosenttia Suomen ulkomailla syntyneistä työikäisistä on työssä! (esim. Helsingin Sanomat 26.4.2023 ja Iltalehti 25.1.2024)
Lähteinä vilahtivat vakuuttavasti Tilastokeskus, Eurostat ja työ- ja elinkeinoministeriö. Pohjana oli työvoimatutkimus HAASTATTELUILLA parille tuhannelle henkilölle: käytkö töissä vai et?
Kyseinen tilasto on säännöllisesti toistuva, siihen ei sisälly vilunkia. Menetelmäkin tavallaan toimii. Mutta otos on melko suppea ja valikoiva. Työttömät ja systeemin ulkopuoliset tuskin vastailevat yhtä innokkaasti kuin menestyjät. Sitä paitsi vastaus ”jees, työpaikka on” sisältää symboliset työllistelemiset ja yhdenkin euron keikat. Näitä taustoja eivät journalistit tietenkään analysoineet.
Paljon laajempi ja vankempi lähdepohja on Tilastokeskuksen rekisteriaineisto. Siinä ovat mukana miljoonat suomalaiset ja sadattuhannet uussuomalaiset tilipusseineen ja etuuksineen. Viralliset luvut tulevat viranomaisilta, eivät yksilöiden omasta päästä.
Parahin lukija, totuus on tylsä. Mitään ihmettä ei tapahtunut työllistymiskehityksessä vuonna 2023. Pikemmin päinvastoin. Maahanmuuttajien työllisyys laahaa noin 15 prosenttiyksikköä kantaväestön perässä. Ja suunta on alaspäin. Romahdus näkyy nyttemmin myös haastattelututkimuksessa.
Työllisten määrän lisäksi väliä on laadulla. Paljonko kukin antaa ja saa. Verotulojen ja sosiaalimenojen suhde on ikään kuin yhteiskunnallinen käyttökate.
Ani harva kansainvälinen osaaja tekee huipputiliä suomalaisfirmojen leivissä.
Huomattavasti useammat ovat matalapalkka-aloilla, osittain tulonsiirtojen varassa. Hyvin monet saavat niistä koko elantonsa.
Yleiskuvaan sekä paikallisiin eroihin ja yhtäläisyyksiin on olemassa käteenkäypiä mittareita. Kuka tahansa saa niitä silmäillä sivustossa kuntaluvut.fi.
Etenkin isojen pakolaismaiden (Irak, Afganistan, Somalia, Syyria) vaikutus julkiseen talouteen on pommin kaltainen. Pistän tähän yhden tilaston, josta tiedotusvälineet vaikenevat rasisminvastaisen taistelun tuoksinassa.
Suomen kantaväestön 25–60-vuotiailla palkka- ja yrittäjätulon mediaani on 33 020 euroa (tilastovuosi 2020). Edellä mainituissa pakolaismaissa syntyneillä ja heidän jälkeläisillään toisen polven maahanmuuttajilla mediaani on: nolla. Häh? Luit ihan oikein. Yli puolet ei tienannut työelämässä penniäkään, ainakaan verokirjalla.
Teemu Keskisarja
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Benjamin Disraeli Mark Twain tietoyhteiskunta maahanmuuttajien työllisyysaste työperäinen maaahanmuutto Teemu Keskisarja Tilastokeskus tilastot Karl Marx matalapalkka-alat ulkomainen työvoima työllistyminen tulonsiirrot
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Suomen Perustan tutkija maahanmuuton kustannuksista Euroopassa: Maahanmuutto käy erittäin kalliiksi Saksalle ja Hollannille – brittiparlamentti toimii jo islamistien ehdoilla

HS esitti harhaanjohtavia väitteitä työperäisten maahanmuuttajien työllistymisestä – työllisiksi TEM:n raportissa lasketaan kaikki yhdenkin euron vuodessa ansainneet

Sisäministeri Rantanen maahanmuuttopolitiikan kiristämisestä: ”Jos ei ole lupaa pitää poistua – tavalla tai toisella”

Maahanmuuton kustannukset hirvittävät veronmaksajia – ”Luvut ovat karmeita”

Teemu Keskisarjan kolumni: Kaikkien aikojen kustannustehokkain sosiaalityöntekijä

Teemu Keskisarjan kolumni: Yleisradio sonnia lypsämässä

Kepu ja vihervasemmisto hinkuvat työn verukkeella Suomeen lisää maahanmuuttajia – valtiovarainministeri Purra: ”Maahanmuutto, mikä meille suuntautuu, ei vahvista julkista taloutta”

Ronkainen: Työperäinen maahanmuutto ei saa rasittaa Suomen julkista taloutta
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Iranilais-suomalaiset ihmettelevät, miksi Yle edistää Iranin islamistisen hallinnon propagandaa – jutussa haastateltu professori ylistänyt myös Hamasin terrori-iskuja
Ylen julkaisema artikkeli sai iranilais-suomalaiset ihmettelemään, onko juttu vahingossa julkaistu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.
Uusimmat

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon

Purra: Järki leviää ilmastoasioissa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää