

PS ARKISTO
Teemu Keskisarjan ja Onni Rostilan kolumni: Huuhaa-kyselytutkimukset hakkaavat viattomia äijiä
Suomessa ei tiettävästi toimi juutalaisten, arjalaisten, karjalaisten, kapoidien ja kaapuniekkojen salaliittoja. Olemassa on feministipoliitikkojen, avustusten kärttäjien ja aktivistitoimittajien salaliitto. Se tosin ei ole salainen vaan räävittömän julkinen.
Operaatio käynnistyy verorahan kuppauksella ja kippauksella NYTKIS-järjestölle. Sillä on mieskammoinen agenda, toimisto Bulevardilla ja puheenjohtajana vihreä kansanedustaja. ”Kyselytutkimuksen” rahoitus kumpuilee EU:stakin. Suomalaisten miesten pahuus on aika monen euron arvoista.
Tilaustyön lähdepohja rakentuu huuhaan ja hölynpölyn välimaastoon. Kysely tarkoittaa online-paneelia. Se kohdistuu nuoriin miehiin, mutta osanottajien oikea sukupuoli ja vastauskertojen mahdollinen moninkertaisuus jäävät varmistusta vaille. Kysymykset johdattelevat kädestä pitäen sovinismin syövereihin ja toksiseen taantumukseen. Ruksitusten ristiriita ei vaivaa, kunhan johtopäätelmä palvelee pyhää asiaa.
”Naiset voivat ansaita heihin kohdistuvan väkivallan esimerkiksi tietynlaisella pukeutumisella, käytöksellä tai ulkonäöllä” (lihavointi lisätty). Jossain määrin samaa mieltä? Juristi ottaisi huomioon pakkotilan ja hätävarjelun. Mikäli naisoletettu käy päälle puukon kanssa, hänen käytöksensä kaiketi oikeuttaa fyysisen taltutuksen.
Iso osa paneelin miehisistä osanottajista kuulemma suurin piirtein ilman muuta juu hyväksyy pahoinpitelyn ja raiskailemisen, jota naiset muka provosoivat.
Helsingin Sanomat nostaa propagandatempun pääuutiseksi. Poliitikot pikapikaa hamuavat julkisuutta ja vastinetta verorahoille(si). Tutkimustulos on järkyttävä ja tyrmistyttävä ja sillä sipuli. Hesari varmistaa harhaanjohtamisen kuvatekstin kikalla.
Parin päivän kuluttua pikku-uutinen selittelee, että hutkimusmenetelmät muuten olivat mitä olivat. Korjaus ei häiritse äijävihan kylvämistä, patriarkaatin potkimista.
Höpöjutut muuntuvat somessa yleiseksi mielipiteeksi. Poliitikot politikoivat lisää rahoitusta peiteyhdistyksilleen. Miesvastaisen mielikuvateollisuuden pyörät pyörivät. Ja taas pukkaa paneelia, jossa syytettyjen penkillä röhnöttävät kotoperäiset köriläät.
Kudelma kelpaa oikein hyvin valtamedialle. Vastaväittäjät leimautuvat väkivallan vähättelijöiksi. Kritiikkiä ei kummemmin kuulukaan. Tosiseikka supisuomalaisesta naisten kunnioittamisesta ja suojelemisesta on arvoton. Se ei tuota tukiaisia, ääniä eikä klikkauksia.
Teemu Keskisarja ja Onni Rostila
Artikkeliin liittyvät aiheet
- NYTKIS äijäviha miesviha kolumnit naisiin kohdistuva väkivalta Onni Rostila Huuhaa aktivistit Teemu Keskisarja Salaliitto kyselytutkimus naisviha valtamedia feministit Propaganda Patriarkaatti Helsingin Sanomat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Teemu Keskisarjan ja Onni Rostilan kolumni: Vauvaraivoa Hitlerin ja Orbánin varjolla

Teemu Keskisarjan ja Onni Rostilan kolumni: Korkeakoulujen laiton kielenvaihto kuriin
Oikeuskanslerin kertomuksen mukaan englanti on ”käytännössä syrjäyttänyt suomen kielen ja muuttunut pääasialliseksi opetuskieleksi” Aalto-yliopistossa. Huomautus ei yllätä. Aikalaishulluus humisee akateemisissa sfääreissä. Monet korkeakoulut sekoilevat samoin kansainvälistymiskiimassaan.

Teemu Keskisarjan kolumni: Uutisuskovainen kansa, joka pimeydessä vaeltaa
Kyselytutkimuksien mukaan jopa 75 prosenttia suomalaisista luottaa uutisiin, joita lukee, katselee ja kuuntelee. Tällä luvulla tiedotusvälineet hemmottelevat ja mairittelevat itseään. Olemme maailman uutisuskovaisin kansa.

Teemu Keskisarjan kolumni: Paskarakentaminen tuhoaa talouden, ympäristön ja elämän
Hvitträsk-museo Kirkkonummella on lumoava näky arkkitehtikolmikko Gesellius, Lindgren, Saarisen sielunmaisemaan. Ihmisen suunnitelma veljeilee luonnon ja ikuisuuden kanssa täysin saumattomasti. Ei yksityiskohtien runsautta vaan kiven ykseys järveen, vuoreen ja metsään.
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää